Ryan Adams - Big Colors

Big Colors (21) on albumi, jonka piti ilmestyä jo kaksi vuotta sitten. Sitten tuli Ryan Adamsin oikeusjutut liittyen seksuaalisiin ahdisteluihin seitsemää naista ja yhtä alaikäistä kohtaan. Erittäin valitettava juttu näiden asianomaisten kannalta ja myös Ryanin uraa varjostava juonne. Odotettiin anteeksipyyntöä Ryanin suunnalta, joka ilmeisesti ei tullut täysin suoraan tai suoraselkäisesti. Tosin vuonna 2020 Daily Mailissa Adams esitti julkisen anteeksipyynnön ja oikeusjuttu raukesi jo syksyllä 2019 riittämättömien todisteiden vuoksi.

Niin, mikä saa tarttumaan miehen levyihin tämän valitettavan kohun jälkeen? Varmaankin se yksi syy, että Adamsin musiikki on aina ollut itselleni erityisen tärkeää.  Kohun perusteella en halua hylätä Adamsin uran kaikkia niitä klassikkolevyjä, koska ne kuulostavat edelleen hyviltä. Artisti saa itse hoitaa sotkunsa ja anteeksipyyntönsä. Musiikkilehdistö kerkesi teilata Adamsin aika lahjakkaasti. Viime vuonna joulun alla ilmestynyt melko keskinkertainen Wednesdays (20) albumi sai harvakseltaan levyarvioita musiikkilehdissä, koska tämä ahdistelustigma oli tuolloin vielä aika vahva.

Miltäs Big Colors kuulostaa? Ainakin popimmalta ja ilmavammalta kuin joulun alla julkaistu surumielinen Wednesdays(20). Soundimaailmasta tulee hivenen mieleen viidentoista vuoden takainen erinomainen: Easy Tiger (07), sillä erotuksella, että musiikillinen laatu on tällä uutukaisella rahtusen heikompi. Mutta ei kuitenkaan toivoton.

Viimeisimmät Adams-levyt ovat olleet koherentteja tapauksia, mutta ässäbiisejä tulee vuosi vuodelta vähemmän. Tästäkin levykokonaisuudesta erottuu niukasti mieleenpainuvia biisejä, mutta sentään jonkin verran. Big Colors alkaa ihan hyvällä nimikappaleella, jota seuraa vähäeleisesti groovaava Do Not Disturb, joka on levyn parhaimmistoa. Levyllä on useita hyvältä kuulostavia keskitempoisia biisejä, esimerkkeinä It's So Quiet, It's Loud , Manchester ja levyn päättävä Summer Rain. 

Edeltäjäänsä verrattuna levyä jaksaa ja haluaa kuunnella. Wednesdays (20) pyrki olemaan kai jonkinlainen anteeksipyyntö näihin ahdistelutapauksiin, mutta enempi se kuulosti kiusalliselta oman navan ympärillä pyörimiseltä, eikä suorannaiselta anteeksipyynnöltä. Big Colorsin piti olla vuoden 2019 levytrilogian eka osa ja Wednesdays kakkososa. Järjestys vaihtui tämän viiveen myötä. Trilogian kolmannen osan on huhuttu olevan nimeltään: Chris, mutta sen mahdollisesta julkaisusta ei ole annettu tarkempaa tietoa. 

Kaiken tämän ahdistelukohun jälkeen annanko synninpäästön artistille? Kun kuuntelen musiikkia, niin se kuulostaa edelleen hyvältä. 12 biisin ja 38 minuutin kokonaisuus on helppo kuunnella läpi. Muutaman kuuntelun perusteella puhutaan ihan hyvästä, kolmen ja puolen tähden levystä, jossa on vielä kasvuvaraa. 

Vähään aikaan en ole Ryania ostanut fyysisenä äänitteenä, nyt loppukesästä julkaista vinyyliprässi kiinnostaisi, etenkin kun se pitää sisällään bonus-seiskatuumaisen. 

https://www.youtube.com/watch?v=cDohH7XV7EA