Bob Dylan - The Irish Sessions

Yhdeksänkymmenen luvun alussa Dylan koki suuren writer's blockin. Biisihanat olivat täysin tyrehtyneet. Edellisen vuosikymmenen oli kruunannut mestariteos: Oh Mercy(89) ja se sai jatkeeksi vielä ihan kelvollisen Under The Red Sky:n (90). Tämän jälkeen tiristyi vielä kaksi cover-levyä: Good as I Been To You (92) ja World Gone Wrong (93). Molemmat hyviä elleivät jopa erinomaisia teoksia. Mutta tämän jälkeen alkoi useamman vuoden kuiva kausi, joka päättyi vasta erinomaisen: Time Out of Mind (97) levyn myötä.

Mitä tapahtui tuossa välissä? Harva tietää Dylanin Irlantiseikkailustaan, sillä vuoden 1994 alussa Dylan otti yhteyden vanhaan ystäväänsä Liam Clancyyn, legendaarisen Clancy Brothersin laulajaan ja perustajajäseneen. Kyseinen irlantilainen folkyhtye oli Dylanille suuri esikuva hänen uransa alkuvaiheessa. Yhtye myös esiintyi kutsuvieraana Dylanin 30-vuotis juhlakonsertissa Madison Square Gardenissa vuonna 1992.

Liam otti Dylanin huomaansa Irlannin Corkin maaseudulle, jonne hän oli juuri pystyttänyt oman äänitysstudionsa. Liam oli tietoinen Bobin kirjoitusjumista ja hän oli valinnut tulevalle levylle parhaan mahdollisen tuottajan, nimittäin Waterboysin Mike Scottin, jonka tosin tiedettiin tuottaneen varsin vähän mitään, etenkin kun hänen omat levynsä olivat varsin vähän tuotettuja, vähän Dylanin tapaan.

https://www.youtube.com/watch?v=nzT3q-1YnUo

Noista irlannin sessioista muodostuivat varsin legendaariset. Corkin maaseutustudio sijaitsi pienen paikallisen olutpanimon vieressä ja huhujen mukaan Dylan ja Mike Scott olisivat suurimman osan ajastaan viettäneet tuon panimon vierellä olleessa pienessä pubissa. Mallashuuruista huolimatta noissa sessioissa syntyi useita edelleen julkaisemattomia Dylan-helmiä, kuten em. harrastuneisuutta kuvannut How Quinness Suit's my skin ja tulikiven katkuinen erobiisi Everybody's Mama, jonka vaikuttimena pidetään eroa taustalaulaja Carolyn Denniksestä, jonka kanssa Dylan oli naimisissa vuodet 1988-92.

Sessioiden alussa Mike Scott tyrkytti Dylanille paljon runotekstejä laulettavaksi, jotta kirjoitustulppa lähtisi aukeamaan. Dylan valitsikin joitakin W.B.Yeatsin tekstejä laulettavaksi, kuten He Wishes fot the Cloths of Heaven ja Long Legged Fly, jonka Dylan ilmeisesti kiusalla muutti Long Legged Liamiksi. Laulettujen runojen lisäksi sessioissa syntyi lisää Dylan-originaaleja, kuten Bobin synkimpänä kappaleena pidetty apokalyptinen Drunken Holocaust. Liki kymmenminuuttisen kappaleen levytyksen päätteeksi Mike Scottilla ja Bobilla oli syttynyt ilmiriita, joka oli johtanut käsirysyyn ja bobin kyynärpää oli osunut studiomonitoriin pyyhkien koko kappaleen pois. Enää tuosta kappaleesta on jäljellä vain hatara muisto.

Vuosi aikaisemmin Melbournessa levytetty traditionaalinen Polly Vaughn napsahti hyvin näiden sessioiden tunnelmaan. Dylanin kevät 1994 Irlannissa avasi lopulta biisitulpan vaikka näistä kappaleista harva on nähnyt päivänvalon. Työnimellä: Tipperary's Halfway Parade kulkenut levy lopulta hyllytettiin. Biisimateriaali oli kai lopulta liian moneen suuntaan kurkoittavaa, etenkin kun Dylan halusi mukaan parin vuoden takaisen Brian Wilsonin myöksin levyttämättömän Sweet Insanity levyn varsin beachboysmaisen: The Spirit of Rock'n Rollin, josta ohessa näyte:

https://www.youtube.com/watch?v=WE8vPvIoyJo

Tiettävästi juuri Take Thatista kenkää saanut Robbie Williams myös vieraili näissä sessioissa. Dylan ihmetteli tätä innokasta mallipoikaa joka lauloi kuin enkeli. Niimpä Bob risti hänet noissa sessioissa: Angel-Ronaldiksi. Väittämän mukaan Williamsin uran ensimmäinen ns. suuri biisi Angels olisi myös Dylanin kynästä. Robbie oli varastanut Bobin muistivihkosta kaksi sivua, jonka pohjalta Angelsin lyriikat on tehty.

Kirjoittajan huomio: Tämä kirjoitus on suurelta osin sepitettä. Tietääkseni Dylanilla ei ole ollut mitään sessioita Irlannissa 90-luvun alussa. Clancy Brothers on ollut suuri vaikuttaja Dylanin uralle ja Liam Clancya hän pitää yhtenä kaikkien aikojen parhaasta balladilaulajasta. Osa mainitsemistani sessiobiiseistä on mielikuvitukseni tuotetta, osa ihan todellisia kuten vuoden 1992 Polly Vaughn. Myös Brian Wilsonin albumiprojektin Sweet Insanityn sessiobiisi on todellinen. Robbie Williams erosi Take Thatista vasta vuonna 1995.