Glasvegas - Godspeed

Ilmestyikö tämä levy kymmenen vuotta liian myöhään? Skottilaisen Glasvegasin spectoriaaninen pop/rock oli huipussaan debyytilla: Glasvegas(08). Bändi ponnahti hetkessä tuon ajan musapiirien suosikiksi, melodramaattisen popin kaanoniin, aina Curesta, Weeping Willowsin ja Broder Danieliin kautta tähän päivään. Glasvegasin debyytti tihkui nuoruuden himoa ja epätoivoa. Se oli relevantti levy tuossa ajassa, mutta nyt tuttu seuralainen kahden euron cd-laarissa. Niin, tuo oli vielä aikaa jolloin fyysinen äänite piti pintansa. Ihmiset ostivat vielä hetken cd-levyjä. 

Glasvegas tiristi debyytin jälkeen kaksi kelvollista levyä: Euphoric Heatbreak (11) ja Later...When  the TV Turns to Static (13), joista jälkimmäinen vaipui liki täysin unholaan. Muistatko tuota levyä? Pian tämän jälkeen yhtye itsessään alkoi hiipua, ainakin julkaisurintamalta. Meni vuosia, melkein vuosikymmen ennen kuin laulaja James Allan ja kumppanit saivat valmiiksi neljännen levynsä, nyt keväällä ilmestyneen albumin: Godspeed (21).

Miltä levy maistuu? Olen kuunnellut levyä jo jonkin aikaa. 38 minuutin mittainen kokonaisuus sopii mainiosti esimerkiksi juoksulenkin yhteyteen. Romanttisuus on edelleen läsnä ja James Allanin mökeltävä lauluilmaisu on säilyttänyt charminsa. Äkkiseltään levyltä nousee esiin kolme vahvaa kappaletta, jo viime vuonna ensikasteen saanut tuleva Glasvegas-klassikko Keep Me a Space, joka täyttää kaikki ylevän melodramaattisen popin kriteerit. Hidas My Body Is a Glasshouse on myös vahvaa tekoa, surua ja sydänverta, saarivaltion ihmisen urbaania tuskaa. Shake the Cage on runonlausuntaan perustuva hypnoottinen esitys, jonka tenho kasvaa hienosti kappaleen lopussa. Loppuaines levystä on samaa tunnistettavaa Glasvegas-soundia. Tässä yhtye on on onnistunut, se on löytänyt oman tunnistettavan tyylinsä.

Mietin, että onko tällaisella vanhan ajan surullisella pop/rockilla mitään tekoa tässä ajassa? Festareille ei pääse, ei edes klubikeikoilla. Resonoiko James Allanin musiikki tämän ajan kanssa? Ehkä se resonoi. Tämäkin aika on täynnä surua, turhautumista, patoutunutta energia, juuri sellaista mitä tihkuu Glasvegasin uuden levyn alta, vaikka tämän levyn vaikuttimena tuskin on ollut korona. Käsittääkseni tämän levyn matsku on ollut kasassa jo vuosikausia.

Olen nähnyt Glasvegasin yhden kerran livenä, vuonna 2009 Ruisrockissa. Keikka oli napakymppi. Puhdasta spectoriaanista post/punk-äänivallia. Seuraavasta Glasvegas-keikasta en näinä aikoina uskalla unelmoida, mutta kenties se voisi joskus olla mahdollista.

Glasvegas Perform Keep Me A Space | Quay Sessions - YouTube