Se on levy, jota on käytetty tuopinalusena, se jonka kansia on väännelty amatöörimaisesti, aikana ja paikassa, jolloin levyjenkeräys maailmanlaajuisesti ei ollut vielä alkanut. Tuo kartonkikääreeseen pakattu soiva muovikiekko oli pieni Ihme, se oli arjen henkinen ruisleipä, miljoonia kertoja levysoittimessa vieraillut bileiden villitsijä. Levyjä ei kerätty määrän vuoksi, vaan sen ainutlaatuisen sisällön. Musiikkiäänite antoi voimaa ja energiaa ihmisten harmaaseen arkeen. Mutta missä se levy on nyt, se kaikista kadonnein ja kulunein, aikana kun kaikki rajat ovat kiinni, levynörtit ja vielä eläköityneemmät nörtit ovat jääneet jumiin levykasojensa kanssa omalle mantereelleen.
Näitä asioita mietin, kun astuin turkulaisen 8 Raita levykaupan sisään. Tyylikäs, kansainvälinen ja tarjonnaltaan runsas levykauppa toi onton olon vatsanpohjaan. Tässä sitä oltiin, maski päällä pyörimässä, miltei täydellisessä Tukholman levykauppojen replikassa. Yläkerta on sisustettu ajatuksella ja hyvällä maulla. Levyjen esillepanoon on nähty vaivaa, sieltä täältä löytyy pieniä levylaareja, jotka pitää sisällään tarjouslevyjä ja muita tärppejä.
Kun astelen kivisiä portaita alas, niin mieleni virittyy joka askeleella lähemmäs ostonälkää, ellei jopa levykiimaa. Boomtowin Ratsin eka kolmella eurolla. Hahaa. Tästä se alkaa. Lookin after nro.2 now. Graham Parker puristaa minttiä kipinää kahdella eurolla, Tom Robinsonin moottoritie laskee yykaakoonee kera vekkulin sisäpussin. Kaikista alimmaisista laareista hiipii neljä Housemartinsin maxia osaksi levykasaani, uuh, me and farmer, like brother and collector, yes i do! Miks onkaan Pave Maijasen Maailman Tuulet unohdettu euron koriin? No nyt se lähtee kohti Lempäälää. Renaissence, paskaa mutta arvostettu progea, ostan kun halvalla saan. Hölömö.
Eikä siinä kaikki, ei todellakaan. Miksi Todd Rundgrenin Runt maksaa aina kaksi euroa, on jenkkiä ja orkkista, mutta hinta ei nouse. Ei se vaan millään. Alex Harveyn klassikko Next tyytyy euron hintaan. En väitä vastaan. Mutta, mutta, Neil Diamondin maailmanmusiikin pioneeriplatta Tap Root Manuscript löytyy laarin pohjalta. Nau. Siinä on vielä Paul McCartneyta, John Parria ja ties mitä. Mutta tämä levynkerääjä on täydessä lennossa. Lento loppuu vasta kun kellari on nuohottu läpi. Ehkei mitään Skivbörsenlöytöjä, mutta mahtavat tunnelmat paremman puutteessa...ja Suomen parhaassa levykaupassa, Tamperelaisen Sammakan jälkeen,
Myyjä ei puhu paljoa, laskee hitaasti ja laskee väärin, minun eduksi. Se puheliaampi myyjä ei ole nyt paikalla. Minulla olisi ollut paljon kommentoitavaa, muttä tämä levykaupan sijaiselta vaikuttava tyyppi ei äidy jutulle. Ja onhan minulla maskikin päälle, näin ollen mairea hymyni ei pääse täysin oikeuksiin. Ja ostinhan parin euron kuran (laadun) lisäksi yhden täysihintaisen vinyylin, Daniel Romano's Outfitin: Okay Wow(20) livelevyn. Aivan törkeän kova paketti.
Jalkakäytävällä liukastellaa matkalla autoon. Onhan talvisempi talvi ja onhan mukavampi kuunnella levyjä kotona livekeikkoja odotellessa. Sanottiinhan uutisissa toissapäivänä, että vinyylien myynti on kasvanut koronan aikana huomattavasti, se on siirtymässä marginaalista kohti valtavirtaa. Voe mahoton, sanon minä ja tuumailen, että pitäisiköhän lakata häpeilemästä tätä pitkäkestoista harrastustani. Se nyt vaan on niin, että muovi on ikuista. Valitettavasti ja onneksi. Ja tässäpä vielä lauantaisen levykiimani soittolista, josta löytyy levyt joista en kertonut mitään, Osmondsit, CCR:t ja Kiril Babitzinit.
https://open.spotify.com/playlist/0uCEndPJsyf0i3jN2lGx1d?si=mUzA1ldxRUGy3oJdAbuOiA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti