Michael Chapman - Window

Sukellan soundimaailmaan. Levy soittimessa, sopu sisimmässä. Muovinen kierrätysilmestys täynnä historiallisia yksityiskohtia, ajantajua ja tajuttomuutta. On se tajuttoman hyvää, on se ihanaa ja Tahtoo vielä vaikuttua, musiikista ja sen voimasta.

Levynkeräys nostaa päätään, vaikka niska on jäykkä ja silmät hartaasta helmien kalastamisesta haalistuneet. Se elää vielä. Ja kun postisetä tuo pakettilappusen, niin sydän kurkkuun ponnistaa. Ei siinä paljon viidentoistapakkaset hidasta kun täytyy paketti hakea perjantai-illaksi kotiin.

Michael Chapman. Yksi viime vuosien löydöksiäni. Kitaravoittoista tarinankerrontaa jo vuodesta 1969 alkaen. Levyjä on tullut kymmenittäin, joista tuorein True North(19) ilmestyy ensi kuussa nuoren folknoviisin Steve Gunnin avittamana. Michael Chapman on pian 78 vuotta täyttävä halonhakkaaja Yorkshiresta, jonka ceeveestä löytyy useita laadukkaita folkahtavia rocklevyjä vaikkakin Chapman ei itseään mielellään yhdistä folkgenreen yhdessä Nick Draken, John  Martynin tai vaikka Bertr Janchin kanssa. Chapman on tehnyt omaa hieman vaatimattoman kuuloista, mutta meditatiivisen täyteläistä musiikkiaan melkein täysin parrasvaloilta piilossa.

Chapmanin kolmas albumi Window(70) on tuorein löytöni. Levy alkaa pitkällä folkeepoksella Lady on The Rocks/Song For September. Omintakeinen kitarannäppäily uppoaa hyvin minuun. Kakkospuoli alkaa mietteliäällä In The Valley kappaleella, jota seuraa monta mietteliään hyvää kappaletta, ei hittejä, mutta kaiken kaikkiaan miellyttäviä folkralleja. Michael Chapmanin laulut ovat rauhoittavia arjen hartauksia, kuin pieniä laulettuja runoja.

Window on yleisesti noteerattu välityöksi Chapmanin pitkällä uralla, mutta varsin hyvältä se kuulostaa välityön leimasta huolimatta. Levyn edeltäjää Fully Qualified Survivor (70) pidetään yhtenä folkrockin merkkipaaluista, jota on määritelty levyksi, jonka David Bowie olisi voinut tehdä ennen klassikkoaan: Hunky Dory(71). Levyllä soitti nimittäin Bowien bändin kitaristi Mick Ronson. Tämän klassikon originaalia vinyyliversiota odottelen vielä ensi viikon postilähetyksessä brittein saarilta.

Keltaisesta etiketistä tuttu Harvest - levy-yhtiö puski maailmaan vuonna 1970 ison läjän merkittäviä levyjä merkittäviltä artisteilta, kuten Pink Floydin: Meddle, Deep Purplen: In Rock, Roy Harperin: Flat Baroque Berserk ja nämä kaksi em. mainittua levyä. Michael Chapman teki Harvestille vielä yhden erinomaisen albumin: Wrecked Again(71) joka löytyy myös levyhyllystäni ja on ollut viime vuodet huolellisen kuuntelun kohteena. Tämän jälkeen Chapman siirtyi Deram-levy-yhtiöön ja purkitti kärkeen sähköisemmän Millstone Grit (73), joka taitaa toinen puuttuvista Chapmanin alkupään levyistä debyytti Rainmakerin(69) ohella. Eli etsintä ei ole vielä lakannut.

Näytteenä puolen tunnin mittainen konserttitaltiointi vuodelta 1970, joka on antaa hyvän kuvan Chapmanin ja hänen bändinsä kitarataiteesta:

HÄN, Vuoret - Telakka. 11.1.2019

Viime syksy oli keikkarintamalla varsin kuiva, sillä en käynyt yhdelläkään keikalla. Olin kyllä menossa monellekin keikalle, mutta aina tuli jokin este tai syy miksi ei tänään. Alkuvuosi käynnistyi tänä perjantai-iltana terhakkaasti Tampereen Telakan tripla-keikoilla, esiintyjinä HÄN, Vuoret ja Radio Supernova. Kaksi ensimmäistä tuli nähtyä, mutta sitten iski unijukka.

HÄN-yhtyeen timakka vajaan tunnin setti esitteli varsin kelvollisen albumin Harhakuvitusmaailmassa(18) läpikotaisin. Vahvasti suomirokin perinteisiin nojaava yhtye esitti arkisia biisitarinoitaan varsin vahvalla otteella. Kirkkaan kuoleman kauppias, Ei enää auta ja nimikappale Harhakuvitusmaailmassa potkivat hyvin. Bändin soitossa oli jännää tilan tuntua ja soundi oli kaikin puolin kohdillaan. Livenä bändi oli selvästi parempi kuin levyllä, etenkin laulajan lauluilmaisu pääsi paremmin ja onnistuneemmin esille. HÄN edustaa suomirokin harvalukuista ja hivenen nostalgista laitaa, jossa kuuluu eput, julietit ja pellet hyvässä ja vielä joskus vielä paremmassa. Kataloogista löytyy vasta yksi albumi, mielenkiinnolla odotellaan sitä toista.

Vuoret oli mahdollisesti illan odotetuin ja tunnetuin esiintyjä. Viime vuonna ilmestynyt Portti(18) albumi oli saanut hyviä ellei jopa ylistäviä arvioita harvalukuisessa musiikkimediassamme. Olin kuunnellut levyn kerran pari läpi viime syksynä, mutta kovin suurta muistikuvaa se ei jättänyt. Keikalle lähdin melko vähin odotuksin. Bändin laulaja muistutti etäisesti nuorta Petri Mölleriä, tuota 80-luvun romanttisen poprockin Claudian johtohahmoa. Musiikistakin oli löydettävissä vähän Claudiamaisia sävyjä vaikkakin Vuoret-yhtyeen tyyli on eeppisempää ja säröisempää, kitarat oli hyvin esillä.

Itse keikka oli varsin hyvä. Rumpali takoi rytmiä kannuista kiihkeällä otteella, karismaattisen mieslaulajan ohella mukana oli naistaustalaulaja, joka tuki ja täytelöitti lauluilmaisua. Välillä naisen laulu nousi suorastaan alkukantaisiin korkeuksiin, niin että mieleen tuli sellaisenkin rokin klassikkobiisin, kuin Pink Floydin Great Gig In The Sky:n naisvokaaliosuudet. Siihen nähden kuinka huonosti tunsin bändin biisejä etukäteen, niin voi sanoa, että kaikkinensa aika vakuuttavan oloista kamaa. Mieleen jäi sellaisia hyvän kuuloisia biisejä kuin: Me Emme Syntyneet Joutseniksi, Ei Ole Alkuperäistä ja Mennään Rannalle, joista jälkimmäinen olikin vahvasti noteerattu YleX:ssä.

Vuoret yhtyeen laadukkuudesta huolimatta HÄN jätti voimakkaammaan ja rokimman jälkivaikutuksen. HÄN:n konstailematon ja vähän huojuva poprock-ilmaisu puri paremmin allekirjoittaneeseen. En tosin ihmettelisi jos Vuorten Portti(18) levy nousisi vielä arvoasteikollani ylöspäin. Yhtä kaikki päteviä keikkoja molemmat.