Topi Saha - Olympia 16.3.2018

Miten helppoa onkaan nykyisin ostaa mobiililippu verkosta ja vilauttaa pientä pdf-tiedostoa ovella. Niin tänäkin onnekkaana perjantai-iltana jolloin pääsin lasten nukuttamisen jälkeen vielä kuuntelemaan laatumusaa Tampereelle. Olympia-kortteli tarjosi kahden oivallisen artistin keikan, uraansa aloittelevan Karinan ja jo vankan jalustan Suomen popkartalle luoneen Topi Sahan.

Karina, tämän kevään popsensaatio, useammassakin päivämediassa noteerattu ja melkein puhkikehuttu bändi. Hesarin viiden tähden levyarviossa Ilkka Mattila nosti esiin Iron & Wine ja Sufjan Stevens vaikutteet sekä vertailukohdaksi itsensä PMMP:n.  Ehkäpä näin, tosin PMMP tästä ei tullut ekaksi mieleen, kama oli paljon hienovaraisempaa. Karinan keikalle kerkesin vasta sen ehtiessä jo puoliväliin. Tunnelma oli heti kohdallaan. Herkkää, lauluvoittoista, välillä myrskyisääkin. Laulut olivat kiinnostavia ja otteessaan pitäviä. Ei siis huonoa sanottavaa. Täytynee tutustua paremmin  bändiin ja sen kehuttuun esikoisalbumiin.

Topi Sahan edellistä albumia Nykyaika(15) olin kuunnellut jo jonkin tovin. Itseasiassa se oli ainut Topin kolmesta albumista jonka olin ottanut kunnolla haltuun. Levyltä löytyy ehkä Topin tunnetuin kappale: Paskainen sydän. Myös Kolme Veljeä(13) levyn löysin jokin aika sitten kirpputorilta.

Näin Sahan Olympiassa myös reilut vuosi sitten soolokeikalla. Itseasiassa tämä varsin pätevä soolokeikka oli sytyke, joka sai minut tutustumaan paremmin Sahan tuotantoon. Topin päällisin puolin aika hillitystä olemuksesta löytyy yllättäviä syvyyksiä. Laulut ovat tarinallisesti vahvoja ja ovat lohduttomuudessaankin hyvin lohdullisia. Sahan lauluääni on komea ja karismaattinen.

Olympian vajaan puolentoistatunnin keikalla Saha esitti hyvän kattauksen tuotannostaan. Mainitsemani Nykyaika (15) levy oli hyvin edustettuna. Keikan parhaimmistoa oli em. levyn vahvatunnelmainen: Minä, Isä ja Musta. Sisällöltään suorastaan häkellyttävän pysäyttävä tsipale: "minun isäni on iso ja vahva, isän pistoolissa on visakoivukahva"

Lopunajan rakastavaiset(18) on Sahan uunituore albumi, jonka julkaisua juhlittiin Olympiassa. Uudelta levyltä saatiin paljon maistiaisia. Uuden levyn biiseistä erityisesti jäivät mieleen vahva aloitus 206 Luuta, tarttuva Punarinta jonka kuulin väärin, ja luulin sitä Tunariksi. 
Pirun Ikävä on Anna Puun kanssa vedetty hieno duetto, jossa on vahvaa radiohitin ainesta. Nimikappale Lopunajan rakastavaiset teki vaikutuksen sekä pysäyttävä lopetuskappale Valo tulee alhaalta, jota väittäisin jo nyt yhdeksi Sahan uran vahvimmista kappaleista, vaikkakin versio tuo mieleen vahvasti Bruce Springsteenin ja epäilen myös, että lauluun on tietoisesti ripattu palanen The Ghost of Tom Joadia. Sahassa on sopiva sekoitus suomalaista mielenmaisemaa ja puhdasta americanaa. Topi Sahan viisimiehinen bändi tuki ja täydensi mainiosti Sahan erinomaisia lauluja. 

Sahan uuden levyn vinyyliversio ei ollut vielä julkaisupäivänä myynnissä, mutta ennakkotilasin vinyyliversion heti keikan jälkeen nettikaupasta. Uuden levyn biiseistä ei löytynyt vielä videoita, mutta tässä yksi yleisön toiveista jonka Topi Saha toteutti välittömästi. Biisi löytyy levyltä: Kolme Veljeä(13).