Muutamia keski-ikäisiä levylöytöjä.

Kevät on mennyt aika pitkälti pyöritellessä 70-luvun (kantri)rock-levyjä: Bob Segeria, Pocoa, Todd Rundgrenia, Judy Collinsia ja Peter, Paul and Marya. Uutta musiikkia olen kuunnellut niukanlaisesti, sen verran kovasti mehua tahtoo irrota näistäkin 40+ - ystävistäni.

Yksi aivan uusi tuttavuus on minulle Minnesotalainen Jonathan Edwards, siis ei se kolmiloikkaaja. Jokin aika sitten tilasin Jonathan Edwardsin samaa nimeä kulkevan esikoisalbumin Jonathan Edwards(71) erään isohkon levytilauksen yhteydessä puolella dollarilla. Varsin mukavan kuuloista kantrirokkailua, ehkä lähellä kantricok-bändin Pocon soundia, mutta jotain omaleimaistakn tässä on. Kappaleet ovat muotovalioita folk/rock-kaunokkeja, ehkeivät mitään Crosby, Stills & Nashia, mutta ainaskin sellaista hyvää soolo-Stephen Stillssiä, jos vertailukohtia hakee.

Toinen mukava viime aikojen löytö on laulaja-lauluntekijä Joe Egan, jonka esikoisalbumin Out of Nowhere(79) pelastin eurolla kirpparilaarista. Egan vaikutti 70-luvulla bändissä Stealers Wheel, joka tunnetaan pitkälti Gerry Raffertyn bändinä ennen suurempaa tähteyttä. Niin mistä taas Gerry Rafferty tunnetaan? Noh, ainaskin Baker Street - hitistä. Sen verran googlettelin, että sain selville Eganin tehneen vain kaksi sooloalbumia, tämän esikoisen ja albumin:Map(81), jonka jälkeen hän jätti musahommat kokonaan. Ainakin tämä Out of Nowhere on yllättävän hyvää kamaa, itseasiassa aika paljon Gerry Raffertymaista, sekä soundiltaan, että jopa lauluääneltään. Biisit ovat ehkä inasen kevyempiä, folkimpia ja sellaisia hitaasti mieleen painuvia. Melkein tekisi mieleni liputtaa tätä yhtenä isona kadonneena singer-songwriter-levynä. Äänenlaatu seuraavalla videolla on aika matala, mutta kannattaa kuunnella kappale läpi.



Viimeisenä, mutta ei lainkaan vähäisimpänä viime aikojen ns. "uutena" artistilöytönä" on tämä sympaattinen karvaturri Richard T.Bear ja hänen ytimekkäästi nimetty kakkosalbuminsa :Bear(79), jonka löysin taas jostain kirppislaarista eurolla tai halvemmalla.
Itse levy on hyvin bobsegermäistä mureaa keskitien rokkia kera soulvivahtein. Herrasta löytyy aika niukalti tietoa internetistä, esim. ei omaa Wiki-sivustoa. Sen verran sain tietoa kasaan, että T.Bear on tehnyt yhteensä 4 sooloalbumia vuosina 78-86, joista tämä Bear(79) ja sitä edeltänyt esikoisalbumi Red, Hot & Blue(78) lienevät ne parhaimmat. Sellaisen jännän viitteen myös löysin, että T.Bear on näytellyt 80-luvussa pienessä roolissa Miami Vicessä ja viimeisimmän sooloplatan nimikappale on aivan järkyttävää kasarijöötiä, joka on saanut ilmeisesti itse artistin kommentoimaan Youtubeen:"Oh the shit they make you sing to keep a record Deal" https://www.youtube.com/watch?v=BhbHQLmvZW8

Sen sijaan musiikillisesti katsomisen arvoinen on tämä video, jossa Richard T.Bear esittää ainoan hittiveisunsa: Sunshine Hotel.