Levytori - Tampere Beatles Happening. 19.1.2013

Vuoden ensimmäinen muovinkierrätystapahtuma oli tämänpäiväinen levytori Tampere-talossa, Beatles-tapahtuman yhteydessä. Kojuja oli tällä kertaa selkeästi vähemmän mitä kahdella aikaisemmalla kerralla, mutta meitä levynkerääjäfriikkejä ihan kiitettävä määrä. Nopea silmäys paljasti, että tilaisuudesta ei löytynyt yhtään ”euron laaria” tai ”muutaman euron laaria”. Paikalla oli suomalaisia ja melko hintatietoisia levynmyyjiä. Näkisin, että tämä tapahtuma on pienoisversio varsinaisista levymessuista, joissa on ulkomaisiakin myyjiä.

Vähäisen tarjonnan vuoksi löydötkin jäivät aika vähäisiksi. Mukaan tarttui vain neljä vinyyliä. Kukkarolle ja notkuvalle levyhyllylle tämä oli helpotus. Useilta levymessuilta tutun myyjän laarista löytyi ensimmäinen aarre, aavikkorokin kuninkaan, eli Giant Sand yhtyeen Long Stem Rant(89) viidellä eurolla.

Aikani pyörittyä melkein jokainen(niistä vähäisistä) laari osoittautui pettymyksestä, joko tarjonnaltaan tai hinnoittelultaan. Voi olla, että levykokoelmani on kasvanut sen verran suureksi, että löydöt ovat joka kerta harvemmassa. Paljon on kyse myös ylihinnoittelusta, varsinkin nyt kun vinyylillä on taas nostetta. 70-luvun kuluneesta Motown-tyyppisestä soullevystä on vaikea maksaa vitosta enempää, kun tietää että ulkomailta tai levymessujen ruotsimyyjien laarista ne lähtee parilla ekellä. Toisaalta suomalaisillekin myyjille joskus ihan kannatuksen vuoksi voi maksaa ”ylihintaa”, jotta elinkeino jatkuu ja heitä näkisi seuraavillakin levymessuilla

Levymessut ja levytorit ovat selkeästi keski-ikäisten miesten kohtaamispaikkoja, tavallaan muovinkierrätyspisteitä, jossa vanha tavara vaihtaa omistajaa, myyjän puolella koti tuulettuu ja ostajan sisustus muuttuu alati tukalammaksi pvc-paineen lisääntyessä ja tilkitessä huoneiston vapaat neliösentit. Tässä harrastuksessa on samanaikaisesti jotain surullista, että jotain innostavaa. Kaikki eivät ole keräilijöitä ja se joka keräilijyyteen todenteolla syttyy, niin löytämättömien helmien etäinen kajo saa jaksamaan. Toisaalta vinyyli kooltaan on aika pieni, jos harrastuksena olisi vaikka vanhat autot tai moottoripyörät.

Parhaimmat löydöt tein sympaattisen vanhan herran kojulla, joka tilanpuutteen vuoksi joutui harventamaan levykokoelmaansa. Silmiin osui hetken plärätessäni Stephen Stillsin klassinen Manassas(72) tupla-albumi, tämän Crosby, Stills, Nash miehen kunnianhimoisin ja parhaaksi tituleerattu albumi. Toinen kojun löytö oli myös pitkään etsimäni The Faces-yhtyeen Ooh La La(73). Molemmat albumit olivat liki soittamattomia ja alkuperäisasussaan. Pienen lämmittävän musakeskustelun päätteeksi yhteishinnaksi sovittiin 25 euroa, joka näistä rokin klassikoista ei ole todellakaan liikaa. Mukavaksi lopuksi palasin vielä ensimmäisen myyjän kojulle, jossa silmiini osui Jeff Beck Groupin Orange Album(72). Pikku tingillä hinta putosi kahdeksasta kuuteen euroon.

Viimeisimmillä levymessuilla olen ollut havaitsevinani pienoista ”levymateriaalin” puutetta, ihan kuin myyjillä ei olisi reservissä riittävästi levyjä kysyntään nähden? Onhan vinyylien keräys koko ajan ollut lievässä nousukiidossa, messuilla liikkuu myös paljon nuoria(20-30v) levynkeräilijöitä, jonkin verran naisiakin. Toisaalta itse on kokenut aika valtavia elämyksiä joillakin menneillä levymessuilla ja muilla levynkeräysmatkoilla, että vähän vaatimattomammat messut eivät täytä omia odotuksiani. Tähän liittyen mielessäni on hurja suunnitelma, Skandinavian suurimmat levymessut Tukholman Solnassa helmikuun lopulla. Niin, jos tälle reissulle tulee lähdettyä, palatessani on kai syytä sitten perustaa oma levykauppa? Nimi olisi jo tiedossa.