Kesän viimeinen kirppariähkäisy

Läskiä toisen eteen, nättiin pinoon, vatsaan, leukaan ja lanteille, kun kesä on ollut pelkkää jäätelöä ja hillomunkin rapeaa selkää. Kellertyvä metsämiehen hammas ei pelkää, iskee kiinni helpoimpaan, eksyttää luontonsa lopullisesti kaupunkinahjuksen arkeen, jossa todellisuutta ovat käytetyn tavaran markkinapaikat ja setärockkonsertit.


Kesän olemattomat haituvat, sinne ne taas menevät, Radiokirppiksen ovesta sisään, Manhattan Turusta saa myös erityshuomionsa. Mies ovella, mies sisällä, mies hyllyjen välissä ja mies kumartuu alemmaksi. Laarillinen pahvikääreisiä muoviaarteita, sormet selaavat hermostuneesti ahavoitunutta pahvin selkään. Kuinka polvet enää kestää tällaista kyykistelyä, miten välttää huimausta äkkiä ylösnoustessaan? Kuinka ihmeessä mies on jälleen riippuvuutensa kourissa, haalimassa muovia kotinsa jo täysiin nurkkiin?

Löytö numero yksi, löytö numero kaksi, löytö se on tuokin, viidelläkymmellä sentillä Big Countryn: Steeltown(84), John Coucar Mellencampin: Scarecrow(85), Harry Belafonten gospel-levy My Lord What a Mornin'(60) ja ties mitä muuta? Olkoon euro käyttökelpoinen, tulkoon levyläjien keskihinnaksi 2,4 euroa. Kuinka paljon, kuinka helpolla, miksei vieläkään lompakonpohja parahda tyhjyyden tuskasta? Olen kiikissä, olen tottumusten vuossa, olen keräilijäpoika vielä vuosikymmenten jälkeen, useiden vuosikymmenten. En ole vanha. Olempas vanha. En ole ikäloppu, mutta olen selkeästi setä, pappamallinen partaveijari musiikillista pääomaansa kartuttamassa. Onko tämä edes kulttuuria, kevyttä, pinnallista, keskittymiskyvytöntä, ajattelematonta, levotonta, ei varmasti kovin kehittävää rock’n’ roll kulttuuria, juuri nyt olen sanomassa, että…

Ei niin turhaa tämä kaikki. Harrastus joka on inspiroinut minua jo pitkälti kolmatta vuosikymmentä. Tiedän jo jotain, muistan jo jotain, olen saanut elähdyttäviä annoksia musiikin oikeaa voimaa, olen syvästi ja vakavasti vaikuttunut useista keskeistä ja keskinkertaisistakin musiikkiteoksista, olen pumpannut itseeni elinvoimaa huikeiden rokkikonserttien kautta, olen kokenut ja kuullut elämää suurempia partituureja rokin ylväässä sinfoniassa, vaikkakin se alasäveliä käyttää. Ei hemmetti, kyllä olen syönyt tätä rokkileipää melkein koko ikäni, ruista on riittänyt svengijaloissa ja kalkkeutuneet suoneni ovat välillä parkuneet ilosta.

Edelleen, aina välillä, juurikin tänään, sanon sinulle ystäväni Rock’n’ roll, sinä ärsytät minua, viet aikaani ja energiaani, vaikka tarjoat minulle hengästyttäviä vauhtihetkiä liki päivittäin. Mitä mieltä olisit pienestä tauosta? Tarkoitan sitä, että lakkaisin hetkeksi ostamatta levyjä ja olla käymättä konserteissa? Voisin ottaa sinuun hieman etäisyyttä, voisin jakaa alati kortilla olevaa aikaa muihin kiinnostaviin asioihin. Jospa nostaisin sinut tuonne hattuhyllylle lepäilemään.. tai ainakin osan sinusta. Sanon melkein ääneen, että asettaudun nyt jonkinmoiseen kirppareillaravaamislakkoon, tekisi mieleni sanoa, että ihan levynostolakkoonkin johonkin päivämäärään asti, joka tässä vielä tarkentuu.

Ei silti, ettenkö edelleen vaikuttuisi…