A.Takalo - 20:21

Tässäpä surumielinen, jopa surullinen, mutta myös lohdullinen ja äärettömän kaunis levy. Teos joka resonoi sen kaiken tutkimattoman melankolian kanssa, itkettää ja naurattaa, mutta päättää ihmetellä elämän kauneutta. Kyse on kouvolalaisen Antti Takalon aika tuoreesta sooloalbumista 20:21 (22). Innostuin viimevuotisesta Takalon Takavalot yhtyeen kanssa tehdystä albumista: Pastorin koiran kuolema (21), josta myös bloggasin tässä: http://homesickhounds.blogspot.com/2021/07/atakalo-takavalot-pastorin-koiran.html

Nyt voi olla käsillä A.Takalon jopa vahvin biisinippu. Olen kuunnellut levyä talven aikana keittiön kasettimankasta. Väitän, että albumi kuulostaa paremmalta c-kasetilta kuin suoratoistosta kuunneltuna. Molempia olen kokeillut ja aina palannut c-kasetin ääreen, kuten nyt kun kirjoitan tätä juttua kasetin soundatessa hienosti taustalla.

Levy julkaistiin ensiksi suoratoiston kautta, sitten tuli kasetti ja nyt on tullut cd-levykin. Jos vinyyli tulee, niin sen aion eittämättä hommata. Nykyisin on vaikea arvioida, että milloin levy on tullut viralliseksi julkaistuksi, jos albumin fyysinen muoto tulee vasta jälkijunassa. Tämä on ongelma on ainakin kaltaisilleni vanhan liiton musankuuntelijoille, joille fyysinen formaatti on kaikki kaikessa.

Levyllä on useita huippukohtia: Syvä hiljaisuus, Vaihtoehto ja  aloituskappale Paremmat ajat, joka synkässä rehellisyydessään on varsin pysäyttävä: ei mulla oo syytä, miksi herätä aamuisin...minusta jälkeen jää ongelmajätettä. Epätoivoa hipovista lyriikoista huolimatta kaiken alta paistaa valo, toive paremmasta.

Lähti Lapasesta, Mietitkö koskaan...hienot kappaleet seuraavat toisiaan, mutta upein on vielä tulossa: Aika. Tuo kappale on musiikillisesti levyn kunnianhimoisin ja siinä on useampi ulkopuolinen soittaja, muuten levy on enimmäkseen Takalon itsensä soittama. Musiikinopettaja-taustaiselle Takalolle suvereeni soittimien hallinta ei varmaankaan ole ylivoimainen rasti, ehkä vain luomistyön seuraus.

Tarinoiden traagisenoloinen päähenkilö on elämästä voipunut, rakkauden kaipuusta ylevöitynyt, tullut näiksi erinomaisiksi lauluiksi. 20:21 voi olla vuoden kotimainen levy. Takalon ilmaisu on musiikillisesti todella monipuolista ja viehkosta kotikutoisuudesta huolimatta hämmästyttävän hyvin svengaavaa, voi sanoa, että artistilla on homma hanskassa. Biiseistä voi haistaa ja kuulla paljon erilaisia vaikutteita. Välillä olen varma, että tämä ja tuo kohta on napattu jostain tutusta kappaleesta. Lainailu on hienovireistä ja laulut kuulostavat aidosti omilta. Tällä hetkellä A.Takalon lauluille löytyy minusta iso tila.

A.Takalon musiikkivideot ovat oma lukunsa, tässä yksi niistä:

Jukka Nousiainen: Jukka Nousiainen

Tässäpä varsin outo äänite, Jukka Nousiaisen uutuus: Jukka Nousiainen(16), joka on julkaistu pelkästään kasettina. Nousiaisen tapauksessa tässä ei ole mitään outoa, sillä artistin back-kataloogista löytyy useita pienen painoksen kasettijulkaisuja.

Ensi reaktio kasetista on se, että ompas lämpimän tuhnuiset soundit. Tavallaan tämä oli tiedossakin, koska Nousiainen selvästi arvostaa tällaista lo-fi-estetiikkaa, jossa soitannon, tuotannon, sovituksen ja esityksen rosoisuus on tietoista ja selkeä tyylillinen valinta. Kysymys kuuluukin, että saako äänitteestä tarvittavaa nautintoa näistä tuotannollisista ratkaisuista huolimatta?

Ensimmäiset kuuntelukerrat toivat mieleen Neil Youngin nuotiolla, itseasiassa mietin, että mistä ihmeestä kappaleen Kohti Kaukaista Tähteä hyvin tutunkuulinen sointukuvio on oikein napattu? Niiloltapa hyvinkin, nimittäin Freedom(89) albumin kakkosbiisistä Crime In The City. Epäilen, että kyseessä ei välttämättä ole tietoinen lainaus. Sattumaa kenties?

Kasetilla on kahdeksan melko pitkää kappaletta, joista edellä mainittu Kohti Kaukaista Tähteä edustaa parhaimmistoa. Myös kappaleet Lonely Rider, Pitkää Heinää ja levyn lopettava Rypäleet On Kerättävä Maailmalta jäävät mieleen hienoina veisuna...ja eivätkä ne neljä muutakaan biisiä huonolta kuulosta.

Olen kuunnellut kasettia viikon ajan useita kertoja päivässä, sekä stereoiteni ns. paremmalla kasettidekillä, että työhuoneeni kulahtaneella vanhalla Panasonicin dekillä. Ei se soundi siitä paremmaksi tai pahemmaksi muutu. Samaan aikaan ihmettelen ja kunnioitan tätä ratkaisua, julkaista tämmöinen rososoundinen kasetti, eikä mitään muuta ääniteformaattia. Totuus lienee se, että keväämmällä levy ilmestyy ainakin vinyylinä, kenties cd:näkin. Vaan onko soundi samanlainen näissäkin äänitteissä, haluaisiko artisti ns. tuotetumpaa ääntä? Epäilen.

Näistä soundillista mietinnöistä huolimatta voin todeta, että levy on biisillisesti vankkaa tekoa. Itse biisi ratkaisee, jos se on tarpeeksi hyvä, niin ei soundilla ole paljon väliä. Tämän kasetin suhteen olen jo aiemmmin todennut, että kyseessä on tosiaankin vahva nippu hyviä biisejä, ellei jopa klassikkosellaisia. Epäilen myös, että kaikkea kasetin musiikillista laatua en ole osannut vielä sanallistaa. Hurmokselliset sanani jäävät vielä ilmaan.

Eniten tällä hetkellä polttelee päästä Nousiaisen keikalle ja kuulla nämä oivat uudet laulut livenä. Olisiko tämä jopa ovela suunnitelma saada kuulija keikalle, kun kasetin kautta ei saada koko dynamiikkaa kuuluville, niin kuulija on pakotettu tulemaan keikalle tsekkaamaan tilanne.

Niin, jotta kuulisit tätä musiikkia, sinun on etsittävä se jostain. Ei youtube- ja spotikkalinkkiä tällä kertaa.

Kasetin paluu

Erityisen vanha Maxell-kasetti vuodelta 1989 ilman kappalelistaa. Hyvin tuhnuinen soundi, kyseessä on huonolaatuinen kasetti joka on lojunut vuosikausia ulkovarastossa muovikassin pohjalla. Onko tässä kasetissa enää mitään, onko tässä henkeä, onko dynamiikkaa, onko Musiikkia?

On musiikkia. Se viehättää, vaikka kappaleet ovat niitä ilmeisiä. Mutta se tuhnuisuus, se lämpö, se nuoruus, ne rockradion harvat ohjelmat, miten suurella tunteella ja ajatuksella nämä veisut on tähän kerätty. Simple Mindsia, Dire Straitsia, Animalsia, Fine Young Cannibalsia…ja yksi kaunis balladi jota en tunnista, en esittäjää, en nimeä. Mikä erityislaatuinen mysteeri, että vielä löytyy tällaisia hautautuneita helmiä.

Outoa. Miksi kuuntelen huonolaatuista kasettia ja sen ilmeisiä biisejä kun musiikin digitaalinen taivas retkottaa avoimena edessäni. Siksi juuri koska näissä kaseteissa olen minä, se nuori hapuileva teinipoika joka haki musiikin kautta väylää maailmaan, sormi hikisenä vanhan Philips-mankan rec-nappulalla. Se oli tärkeää silloin, se on edelleen tärkeää, se on kirkkainta nostalgiaani. Tosin voiko nostalgia olla koskaan kirkasta, ehkä vähän sumuista ja sameaa, valtava tunnejöötti joka kierähtelee rintakehässäni.

Uuh, seuraavaksi Maxell tarjoaa yllättävän cover-version Rollareiden Stupid Girl-kappaleesta. Tämä oli jokin suomalainen artisti, kenties BigBoy? Olikohan? Oli se. Nykyisin tästä Big Boyn sinkusta joutuu pulittamaan 20 euroa. Mielenkiintoinen kasetti joka jatkuu suomiosastolla: Pelle Miljoona. En tunnista biisin nimeä, tunnistan sittenkin: Euroopan Valot. Levy on Rakkaudesta Elämään(81). Liian vähän olen Pelleä kuunnellut elämäni aikana. Kasetti loppuu kömpelösti tekemääni medleyhin: Jimmy Pagea, Allmania, Bandia, Elvis Costelloa, Aerosmithiä, Keith Richarsia ja Lynnäreitä.

 

Ei tässä kaikki kaseteista. Alkuviikosta osti Jukka Nousiaisen uuden kasetin: Jukka Nousiainen(16). Kyllä vain. Ihka uuden kasetin. Tässä tuotoksessa on se hauska puoli, että Nousiaisen uutta levyä ei ole toistaiseksi julkaistu missään muussa muodossa.

 

https://www.youtube.com/watch?v=hCAfhcRC1sg