perjantai 31. tammikuuta 2014

The Flaming Lips - The Terror

Menetin hetkellisesti kiinnostukseni Oklahomalaiseen The Flaming Lipsiin vuoden 2007 Ruisrock-keikan seurauksena. Keikka tarjosi periaatteessa varsin ketterää ja mukavan psykedeelistä lavashowta, mutta bändin keulahahmon Wayne Coynen erittäin pitkät ja hämärän poliittiset välispiikit työnsivät hiljalleen oksennusrefleksiä kurkkuuni. Fokus ei enää pysynyt bändin erinomaisessa musiikissa, vaan sitä höystettiin aivan liikaa Waynen hämärillä turinoilla. Niin, sitähän en tiedä, että oliko tähän herran vuolaaseen olotilaan syynä jonkinasteiset päihdyttävät aineet, enkä sitä nyt jaksa tarkemmin googlata.

Jokatapauksessa, en kuunnellut pariin vuoteen lainkaan Flaming Lipsiä, joka ennen tätä keikkaa oli pitänyt melkein kärkipaikkaa minun 2000-luvun relevanteimmat bändit listallani. Huikea Yoshmini Battles the Pink Robots(02) on mielestäni yksi 2000-luvun parhaita albumeja ja sitä seurannut At War with the Mystics(06) jopa piirun verran parempi. Sen sijaan pystyyn kehuttu The Soft Bulletin(99) on mielestäni pikkaisen yliarvostettua perusbeatlesretroilua, vasta noilla jälkimmäisilla albumeilla bändin rohkea ilmaisu kasvoi todelliseen kukkaan.

Vuonna 2009 bändi julkaisi erittäin härön albumin nimeltään: Embryonic(09). Jollain ihmeellisellä demo/alkiotasolla seikkaileva albumi on varsin villi kuuntelukokemus. Tässä on sellainen albumi, jonka selkään on helppo leimata sana: - Tekotaiteellisuus! Tähän arvioon minäkin olin liukumassa, mutta onneksi tajusin antaa levylle hieman aikaa. Kas kummaa, pikkuhiljaa levystä alkoi tulla varsin vaikuttava seuralainen, jonka ronksuvat soundit nostivat taas bändin osakkeita silmissäni. Oli jollain tapaa merkittävää, että aikaisempi keikan aiheuttamana häröily-yliannostus korvattiin vielä suuremmalla häröilyllä. Jollain pervessillä tavalla juuri tämänkaltainen toiminta miellyttää minun musiikkikorvaani ja lisää kiinnostusta bändiin.

Ei silti, väittävät että Flaming Lipsin uutukainen, viimevuotinen Terror(13) on vielä vaikeammin sulavaa kamaa kuin Embryonic(13). Ehkä näin on, mutta tämänkin levyn kuuntelussa minua lykästi. Kiitos sateinen kevät, kiitos sateinen syksy ja kiitos laiskuuteni vaihtaa mp3-soittimeeni uutta musaa juoksulenkkieni aikana. Noiden kosteiden juoksulenkkien aikana Terror(13) hiipi hiljalleen sisääni, hyvin hitaasti, sillä meni yli puoli vuotta ennen kuin tajusin levyn hienouden. Sanoisin, että tässä on yksi 2010-luvun isoimpia ja lohduttomimpia "blueslevyjä" ilman bluesmusiikin varsinaisia tavaramerkkejä. On itselleni aika tyypillistä käyttää seuraavanlaisia termejä, kuten: kosminen lohduttomuus, tämän ajan globaali toivottomuus, turraan tietoyhteiskuntaan säilötyn ihmisen vaikertava ja vaimennettu huuto, väkivaltainen ja epätoivoinen, julma ja hyvin kaunis albumi. Tämä levy on nostanut parhaiten jalkaani juoksulenkkien aikana, soinut ja kaihertanut nykyihmisen sekavassa arkibluesissa, kertonut ja ymmärtänyt, ollut aika penteleenmoinen voimavirran lähde pimeinä ja kosteina iltoina. Amen!

Nyt, tänään, leykauppa Epesin hautajaisissa, sen massiivisista alennusmyynneistä ostin itselleni tämän Terrorin(13) muhkeana tuplavinyyliversiona kerän ceedeen ja bonus seiskatuumaisen. Kylläpä se voi ollakin kokonaisvaltaisen ihana ja hurja materiaalinen kokemus, jotta tämän pitkään ämpärimuodossa vongunneen levyn saan viimeinen isona ja konkreettisena kalana oman levysoittimeni neulan alle porattavaksi. Aijainai, nyt sitä saa tulla, isoa ja hurrjaa terroria koko älpykän täydeltä!


lauantai 4. tammikuuta 2014

Alkuvuoden nuuhkeita!

Yes sir and padam madam! Se on uusi vuosi ja uutta muzakkia on tulollaan taas lupaavasti vähän joka puolelta. Huomiona viime vuodesta, että aktiivinen musabloggailu notkahti pahasti loppuvuodesta, sekä aika että tietoteknisiin ongelmiin. Enemmän sitä tuli vietettyä aikaa vanhan muovin seurassa, vinyylejä karttui viime vuoden aikana aikalailla liikaa, vaikkakin korvaa ja muita musaelimiä kovin miellyttäviä sellaisia.

Alkuvuodesta want-listalle kirjautuu ainakin seuraavat platat:

Tuomo: New mystique. Tompan edellisestä levystä My Own Private Sunday(10) on kohta kulunut neljä vuotta, mihin se aika oikein katosi. Uusi levy tarjoaa maistiaisten perusteelle vähän teknompaa Tuomoa, mutta ilmeisen tyylitajulla tehtyä sellaista. Maistiaisveisut Keep Looking Up ja Tokopholia lupaavat hyvää. Myös viime syksyinen keikka Tampereen Telakalla nostaa odotuspointseja.

The War On Drugs: Lost in the Dream. Alkuvuoden odotetuimpia levyjä, ainakin omalla listalleni. Edellinen pitkäsoitto Slave Ambient(11) on mielestäni tämän vuosikymmenen parhaita rockalbumeja, tyylitajuinen desert-rock kokonaisuus, mitä se ikinä tarkoittaakin? Harmittaa vain toissavuotinen Flow-festivaalin keikka jonka missasin. Oliks siellä kukaan paikalla? Tahtoisin vaan tietää...

Damien Jurado: Brothers ans Sisters of the Eternal Son.  Laatukamaa edellisen kanssa samalta levylafkalta: Secretly Canadien, joka pitää sisällään muitakin laatunimiä, kuten: Antony and the Johnsons, Richard Swift, Yeasayer ja Jens Lekman. Edellinen albumi Maraqopa(12) meni itseltäni vähän ohitse, nyt aion olla valppaampi ja ottaa lätyn tuoreeltaan tehokuunteluun.

Beck: Morning Phase. Beckin edellisen albumista Modern Guilt(08) on jo aikaa. Odotukseni ovat vähäiset, katotaan nyt onko kuinka kuunneltavaa kamaa? Käsittääkseni Beck:llä olisi jo toinenkin albumi liki valmiina, lieköhän tämän vuoden julkaisuja?

Simone Felice: Strangers. Maaliskuun julkaisuja. Edellinen nimetön debyytti vakuutti osittain, mutta Duke & The King projekti huomattavasti enemmäin. Niin, onko tämä ns. emobändi The Felice Brothers tehnyt koskaan yhtään läpeensä kovaa albumia ja pitääkö nimi Felice sisällään lupauksen ilman lunastusta?

Paljon on vielä lukitsemattomia päivämääriä julkaisujen suhteen. Ainakin seuraavilta artisteilta voi odotella levyä ensimmäisellä vuosipuoliskolla: U2, Manic Street Preachers, Prince,St. Vincent ja paljon muita. Ensi viikolla uusien julkaisujen lista on varmasti jo paljon muhkeampi, mutta näïllä mennään.

https://soundcloud.com/secretlycanadian/the-war-on-drugs-red-eyes