Kasetin paluu

Erityisen vanha Maxell-kasetti vuodelta 1989 ilman kappalelistaa. Hyvin tuhnuinen soundi, kyseessä on huonolaatuinen kasetti joka on lojunut vuosikausia ulkovarastossa muovikassin pohjalla. Onko tässä kasetissa enää mitään, onko tässä henkeä, onko dynamiikkaa, onko Musiikkia?

On musiikkia. Se viehättää, vaikka kappaleet ovat niitä ilmeisiä. Mutta se tuhnuisuus, se lämpö, se nuoruus, ne rockradion harvat ohjelmat, miten suurella tunteella ja ajatuksella nämä veisut on tähän kerätty. Simple Mindsia, Dire Straitsia, Animalsia, Fine Young Cannibalsia…ja yksi kaunis balladi jota en tunnista, en esittäjää, en nimeä. Mikä erityislaatuinen mysteeri, että vielä löytyy tällaisia hautautuneita helmiä.

Outoa. Miksi kuuntelen huonolaatuista kasettia ja sen ilmeisiä biisejä kun musiikin digitaalinen taivas retkottaa avoimena edessäni. Siksi juuri koska näissä kaseteissa olen minä, se nuori hapuileva teinipoika joka haki musiikin kautta väylää maailmaan, sormi hikisenä vanhan Philips-mankan rec-nappulalla. Se oli tärkeää silloin, se on edelleen tärkeää, se on kirkkainta nostalgiaani. Tosin voiko nostalgia olla koskaan kirkasta, ehkä vähän sumuista ja sameaa, valtava tunnejöötti joka kierähtelee rintakehässäni.

Uuh, seuraavaksi Maxell tarjoaa yllättävän cover-version Rollareiden Stupid Girl-kappaleesta. Tämä oli jokin suomalainen artisti, kenties BigBoy? Olikohan? Oli se. Nykyisin tästä Big Boyn sinkusta joutuu pulittamaan 20 euroa. Mielenkiintoinen kasetti joka jatkuu suomiosastolla: Pelle Miljoona. En tunnista biisin nimeä, tunnistan sittenkin: Euroopan Valot. Levy on Rakkaudesta Elämään(81). Liian vähän olen Pelleä kuunnellut elämäni aikana. Kasetti loppuu kömpelösti tekemääni medleyhin: Jimmy Pagea, Allmania, Bandia, Elvis Costelloa, Aerosmithiä, Keith Richarsia ja Lynnäreitä.

 

Ei tässä kaikki kaseteista. Alkuviikosta osti Jukka Nousiaisen uuden kasetin: Jukka Nousiainen(16). Kyllä vain. Ihka uuden kasetin. Tässä tuotoksessa on se hauska puoli, että Nousiaisen uutta levyä ei ole toistaiseksi julkaistu missään muussa muodossa.

 

https://www.youtube.com/watch?v=hCAfhcRC1sg

Keväistä välitilaa ja sähköistä kulttia

Eletään aikaa jolloin tekee mieli lausua: nyt on kevät! Mutta ei vielä, täytyy odottaa päivä tai pari, kenties viikkokin. Sen kyllä tuntee ilmassa kun kevät oikeasti laskeutuu. Maalis-huhtikuun vaihe on mielenkiintoinen välitila, sulavan lumen ja likaisen soran yhtymäkohta, jolloin lämpötila seilaa plussasta pakkaseen ja päinvastoin. Tässä vuodenajan kohdassa on jotain erityistä keskeneräisyyttä, ennen kuin siirrytään kunnolla valon ja lämmön puolelle.

Tässä välitilassa myös musiikkikorva rekisteröi erityisiä säveliä, hakien suurta kevätalbumia, mutta ei vielä sitä löytäen. Väitän, että on myös olemassa tämän vuodenajankohdan, niin sanottuja ”välitilanlevyjä”. Niin, miksi ei olisi, pelkkää keskeneräisyyttähän tämä elämä on.
Välitilanlevy voi edustaa artistin tuotannossa tärkeää musiikillista murrosta, hylätään vanha konsepti ja kokeillaan uutta ilmaisua, muttei saada siitä heti toimivaa músiikillista identiteettiä. Hyvä esimerkki tähän on bändi The Cult ja heidän murrosvaiheen albuminsa: Electric(87)

Southern Death Cult nimellä uransa aloittanut brittibändi oli yksi näistä lupaavista goottirock-bändeistä yhdessä The Missionin ja Curen kanssa. Alkupään tuotanto oli tällaista popimpaa ja tälle synkistelygenrelle uskollisempaa musiikkia. Eikä bändi tehnyt ollenkaan kehnoja albumeja: esikoinen Dreamtime(84) ja sitä seurannut Love(85) olivat varsin laadukkaita ja pikkuklassikon leiman omaavia albumeja. Jälkimmäinen oli myös myyntimenestys ja tämä hittibiisi oiva käyntikortti The Cultin senaikaisen maailmaan.

Seuraava albumi, edellä mainittu Electric(87) oli suora siirtymä goottirokista hardrockiin. Levy on soundiltaan silkkaa AC/DC:ta ja Rolling Stonesia. Levyn pilottisinkkua Love Removal Machine sanottiin olevan aika suora Start Me Up – kopio. Ehkei ihan näin, mutta varsin taitavasti tässä biisissä yhdistellään Stonesia, Zeppeliiniä ja AC/DC:ta. Itse levy ei ole mikään klassikko, enimmäkseen hyvää kierrätystä edellä mainituin esikuvin. Kelvollisia biisejä ovat muun muassa Wild Flower ja Lil’ Devil, sen sijaan Born to be Wild – coverin kotoinen Kirkamme teki huomattasti paremmin R.O.C.K.(86) levyllään ja vielä ennen Cultin poikia. Veikkaisin, että Electric on ensimmäisiä näitä ns. ”retrorock-levyjä”. Toki kierrätystä ja lainaa on tapahtunut kautta rokin historian, mutta 80-luvun lopulla alkoi levymarkkinoille pukkaamaan enemmältikin näitä rollari- ja zeppelinviritteisiä rokkilevyjä, kuten Kingdom Comen eka ja Whitesnaken: 1987(87).

Electricilla alkanut Cultin uusi raskaampi soundi kasvoi kukkaansa vasta seuraavalla albumilla: Sonic Temple(89), joka on näitä raskaan rokin kiistämättömiä klassikkoalbumeja yhdessä Gunnareiden Appetiten ja Metallican mustan kanssa. Uran ensimmäinen vaihe jatkui vielä pätevillä albumeilla: Ceremony(91) ja The Cult(94). Tämän jälkeen seurasi pitemmän puoleinen tauko erinäisine sooloprojekteineen, kuten laulaja Ian Astburyn uusi bändi: Holy Barbarians. Kitaristi Billy Duffyllakin oli jotain soolovirityksiä, mutten nyt muista millaisia?

2001 bändi taas aktivoitui ja julkaisi uuden albumin Beyond Good and Evil(01). Muutaman vuoden päästä seurasi varsin väkevä Born Into This(07) jossa rollarilainailua jatkettiin nyt tsipaleella: Dirty Little Rock Star. Kysymys kuuluukin: mistä rollaribiisistä riffi on lainattu? Ilokseni totean, että The Cultilla on tulossa vielä tänä keväänä ihka uusi, uran yhdeksäs studioalbumi: Choice of Weapon(12). Niin, Suomessakin bändi on tiettävästi vieraillut useasti. Vielä ei ole kohdalle napsahtanut, vielä kerkeis jollekin suvifestarille.

Vielä sananen laulaja Ian Astburysta, äänihän on yksi rokin tunnistettavimpia, yhtä aikaa kolkko ja jylhä, jotain samaa kuin Jim Morrisonissa.

Rokin hautajaiset

Rollareiden fanisivulla on linkki Grammy-gaalaan jossa Mick Jagger tämän kuun alussa esiintyi. Sivun kommentti on: ”Mick, sinulla on vielä Se tallella, me haluamme uuden kiertueen!”
Niin, en tiedä haluanko enää, erottuuko jyvät enää akanoista, sillä ihan rehellisesti arvioiden Mick näyttää liki seitenkymppiseltä hyvin treenatulta äijältä(jota onkin, pian 70v ja treenattu) joka vielä yrittää päästä osalliseksi vanhasta taiasta. Vielä kolmisen vuotta sitten Olympia-stadionilla, tuolloin 64-vuotiaalla Jaggerilla ja samanikäisellä päissään toikkaroineella Keith Richardsilla ei ollut mitään hätää, he olivat rock-eläimiä, vielä tuolloin.

He olivat, meneekö rokissa ikääntymisen raja juuri tuossa seitsemänkympin kieppeillä? Dylan Hartwall-areenalla kolme vuotta sitten oli juuri astumassa saattopuolelle, taikaa vielä oli, mutta rockrunouden elävä soitin oli vaipumassa lopulliseen korroosioon, vuosi tämän jälkeen tuli Dylanin viimeisin studioalbumi ”Together through life(09)” joka löi lopullisen naulan arkkuun, Dylan on kuolemassa.

Eikä se ole pilkan aihe, ihmiset ikääntyvät, hidastuvat liikkeissään, energia hiipuu sisältä, uloshengitys on huokoisempi ja tilansa kertova, imelän piimän tuoksuinen. Käykö rokkareiden muka paremmin? Aerosmith on spekuloinut vuosikaudet uudesta albumista,, edellisestä on jo kymmenen vuotta. Nyt väännetään plattaa studiossa parasta aikaa, tulossa on oikea vanhan liiton Aerosmith-levy, näin väittävät lähteet. Steven Tyler, tuo ikirenttu solisti täyttääkin vasta 63v, eli hänellä on vielä muutama vuosi jäljellä, ennen kuin omena lopullisesti nahistuu.



Välillä tarpeettoman arvostettu Jethro Tull jaksaa keikkailla, Tampereellakin tuli vierailtua pari vuotta sitten. Solisti Ian Anderson sai puhallettua nippa nappa ookoo-keikan, laulaminen oli melkoista väkisin yrittämistä, mutta onneksi luottokitaristi Martin Barre piti keikan tasoa yllä aivan loistavalla kitaroinnilla. Olen odottanut Jethro Tullin uutta studioalbumia kohta 13 vuotta, pitäisiköhän jo luopua toivosta, onhan maailma täynnä nuorempia ja osaavampiakin bändejä!

Mutta kun ei se riitä, kun se ei ole aito asia! Mitä jää jäljelle kun Rollarit, Aerosmith, Jethro Tull, The Who, Springsteen, Neil Youg, Lou Reed, Iggy Pop ym. rokin alkueläimet oikeasti jäävät eläkkeelle ja kuolevat pois, kun enää ei voi odottaa uutta rollarilevyä, tuo hetki on pelottavan lähellä. Spekulaatio rollareiden viimeisestä kiertueesta ja studioalbumista käy fanisivuilla kuumana: tuleeko sitä vai eikö tule sittenkään, vaikka Dressmannin kanssa on solmittu rahakas rättidiili? Ketkä näitä spekuloi? Vanhat äijät, ikifanit, ikuisen nuoruuden perässä juoksevat ikuiset pikkupojat vaiko aidon musiikin ystävät?

Vaan mutta, aika pirteehän tää Jagger on vielä...