Kesäistä levypuutetta - Lempäälästä Tallinnaan ja takaisin

Se oli laari joka oli kuin tehty minulle. Kertokaa kuka muu keräisi kasarirock-bändien The Silencers ja Smithereens pikkukiekkoja? Ei ilmoittautuneita? The Silencersin hitiksi kelpaavan Bulletproof Heartin(91) takapuoli Sleep Song on syy ja seuraus, miksi näitä pikkuisia kerään, miksi jaksan tonkia, nähdä vaiva laittaa sinkulainen levylautaselle ja vielä puoltakin kääntää. Eipä löydy Sleep Songia mistään muualta, biisi joka vältti cd-ajan deluxe versiot ja spotifyn...ja jopa Youtuben.

Sinne minä taas sukellan, omaan 80-lukuuni, ensimmäisten musiikillisten ihastusteni vuosiin, niihin artisteihin ja bändeihin jotka liikuttivat peruuttamattomalla tavalla nuorta minääni. Nyt tänään ja tässä, puhtaan taantumuksen äärellä. Pääni ei jaksa löytää uutta musiikkia, sitä on niin paljon kaikkialla ja liian helposti saatavilla. Vähän valehtelenkin, kyllähän uuttakin musaa kuuntelen, mutta se musiikkielämyksen turvaisa kohtu on 80-luvulla, en halua sieltä koskaan täysin siirtyä tähän aikaan. Sinä The Silencers ja kaikki muut, jättäkää minut rauhaan, älkää jättäkö minua rauhaan!

Takaisin laarien ääreen, niin missä minä olen? Taidan olla kesälomalla...ja muistan epämääräisen lupauksen, että tällä lomalla jyrkkä ei levykaupoille ja muille levynkeräämisen toimenpiteille. Takana on viikon mittainen Viron reissu, jossa Tallinnan levykaupat häilyivät taustalla. Kävin jopa kahden levykaupan ovelle, mutta epäonnekseni molemmat kaupat olivat kiinni(Ohessa kuva). Harvinaista, ensimmäinen ulkomaan reissuni yli kymmeneen vuoteen etten käynyt yhdessäkään levykaupassa. Ei tällä kertaa siis Tallinnan levykauppojen blogipäivitystä vaan sitten kun lähden sinne asiasta tehden tonkimaan. Nimittäin oleelliset kaupat ovat jo tiedossa.

Seuraavaksi palaamme the Silencersiin ja kasariuneni ääreen. Tottakai piti käydä purkamaan levynostonälkäni Suomeen palatessasi Turun oivaan levymestaan, eli Hassisen kirpputorin Lp-kirppikselle. Wutum! Sielläpä sitä sitten selailtiin selkä kumarassa oivallista kolmen euron hyllyriviä. Perskutas, sieltähän lähti mukaan muun muassa Leonard Cohenia, Miljoonasadetta ja Twight Twilleytä. Alapediltä löytyi sitten 15 kappaletta 50 sentin sinkkua, em. The Silencersia ja Rollareita, Bad Companya sekä Rickie Lee Jonesia. Ei huonoja. rollareiden Tumblig Dicekin soi timanttisesti.

Van Morrison, Van Morrison, Van Morrison, totta vieköön, Isoa Vania originaalikuosissa kolmeen kertaan. Löysin: Astral Weeksin(68), His Band and Street Choirin (70) ja maagisen livetuplan: It's Too Late Stop Now(74), edelleen se on liian myöhäistä, sillä Van the Man jyrää päälleni huikealla musiikillaan. Morrison on ajasta irti oleva artisti, se ei ole samalla tavalla poptähti kuin vaikka David Bowie tai Iggy Pop. Van on muusikko, musiikintekijä, musiikillinen shamaani, jonka ääni valuu paksuna, vahvana ja haltioituneena ympäristöön. Vanin on laulullaan vaikea pilata mitään biisiä, mutta tästä huolimatta Vanin tuotanto kestää muidenkin artistien versiot, sillä biisit itsestään ovat timanttisia. Sen osoittaa esimerkiksi tuoreehko Duets: Re-Working The Catalogue(15) levy, jolla esimerkiksi Michael Buble saa Real real gonen svengaamaan.

Levymessut - Kåren. Turku. 5.12.2015

Koko syksyn olin sinnitellyt ilman levymessuvierailuja, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut, edelliset messuni olivat Ideaparkissa viime keväänä. Levynkeräysnälkää oli kasvatettu koko syksyn ajan, kolikkoja, pullonpalautusrahoja ym. hiluja oli kerätty yhteiseen kasaan näitä messuja varten. Sitä samaa rahankeruumenetelmää, jota olen käyttänyt jo ihan pikkupojasta asti. Niin, pikkupoikahan tässä edelleen ollaan, ainakin se kaksi tuntia levynpläräyksen huumassa mihin Kårenin messut tälläkin kertaa minut vaivutti.

Saavun paikalle puolisen tuntia aloittamisajankohdan(klo:11.00) jälkeen. Sateinen Turku tarjosi todellisen parkkipaikkahaasteen, sillä vapaata pysäköintiruutua ei meinannut löytyä sitten millään. Viimein ruudun löydyttyä, goretex-kenkäparini ohjasivat minut melkein juoksuaskelin Kårenin sympaattiseen messumiljööseen. Kiviset portaat ylös ja kaksi euroa nuoren pääsylipputypykän kouraan, jonka intohimona oli tuskin levynkeräys.

Pelin henki oli tuttu. Paikalla oli noin 5-7 ruotsalaista myyjää, joista suurin osa oli entuudestaan tuttuja sekä enimmäkseen tuttuja kotimaisia myyjiä maustettuna muutamalla uudella. Heti portaiden yläpäässä sujahdin tutun ruotsimyyjän laarille. Tarjousloota kympillä viisi aloitti pelin muun muassa seuraavilla kovilla platoilla: Deep Purple: Fireball(72), Manfred Mann's Earth Band: Solar Fire(73), PIL: Paris Au Printemps(80) ja Argent: All Together Now(72). Ei hullumpi avaus. Sukeltaessani syvemmälle Kårenin toisen kerroksen saliin löysin itseni toisen tutun svedumyyjän kojulta, kaveri jolta yleensä löytyi muutama laarillinen 3-4 euron laatulevyä. Nyt löytyi pari isoa laaria viiden euron lättyjä. Olin ehkä minuutin kaksi myöhässä, sillä edellä oleva kaveri napsi useita keskeisiä lättysiä silmieni edessä, kuten Ramonesin: Leave Homen(77). Lohduttaudun löytämällä sentään mm. seuraavia kovia viiden euron levyjä: Marvin Gaye: Let's Get it On(73), Dr John's Gumbo(72), Stevie Wonder: Down To Earth(66) sekä Joy Divisionin: Unknown Pleasuresin(79) melkoisella ringwearilla ja parilla sisäpussitöhryllä, mutta itse levy näyttäisi olevan soivassa kunnossa.

Kårenilla viettämäni puolitoistatuntisen kohokohdiksi osoittautuvat Flamin' Grooviesin mintti tuplakokoelma: Teenage Head ja Neil Youngin pitkään metsästämäni  studioalbumi: On The Beach(74), tosin ei ihan alkuperäisenä prässinä. Molemmista maksoin rapiat kymmenen euroa tsipale, eli nyt mentiin omilla messuhinta kipurajoilla.


Kokonaisuudessaan Kårenin messut olivat ihan hyvää keskitasoa, ei siis mitään järisyttäviä levylöytöjä. Muutamia levyjä jäi laareihin, kuten Roy Harperin: Folkjokeopus(69) uusintaprässinä. Alennuslaareja oli aiempiin vuosiin verrattuna vähemmän. Yhtä levykauppiasta jututtaessani on kuulemma tosiasia, että käytetty vinyyli liikkuu nyt hitaammin, jopa ruotsalaiset levymyyjät valittavat asiasta. Viitisen vuotta takaperin Kårenin messuilta löytyi paljon hyvää muovia hintahaarukassa 1-2 euroa. Levyhyllyni on ollut pitkään ns. omien mieltymysten näköinen valmis paketti. Toisaalta valmis kokoelma kertoo pysähtyneisyydestä, nähdäkseni levynkeräyksessä jatkuva uuden etsiminen ja liike ovat tärkeintä. Jos nämä elementit hidastuvat tai täysin lakkaavat, niin olisiko sitten syytä siirtyä kohti muita harrastuksia?


Karenilta lähdettyäni poikkesin vielä Hassisen kirppikseltä josta löysin Pixiesin originaalin mint-kuntoisen: Trompe Le Monden(91) kybällä. Ihanaa. Myös yksi pieni disgogs-viritys lähti tulille illemmalla. Keräilijä minussa on edelleen hengissä ja nokka suuntaa jo kohti vuotta 2016 ja niitä ihan uusiakin albumijulkaisuja.

Maaliskuun levynuohous vol.1.

Ensinnäkin, kiitokset vaimolleni ymmärryksestä tätä hupakkomaista harrastustani kohtaan, jota myös levyjenkeräämiseksi kutsutaan. Musta muovi on asettunut muutamiin tiiviisiin neliöihin kodissamme, uusi käsintehty levyhylly on löytänyt paikkansa olohuoneemme yhdellä seinustalla. Huomatkaa, vain yhdellä seinustalla, eikö se olekin aika kohtuullista? Myönnetään, että on näitä ns. "komerolevyjäni" sinne tänne piiloteltuina, metri jos toinenkin. Mutta olen valmis, siivoamaan tätä muovia menneisyyden jättömailtani, olen valmis luopumaan ja tiivistämään, olen valmis jopa vuokraamaan sisälämmitystilaa levyilleni. Rajansa kaikella, puhuttaisko kuitenkin kohtuullisesta määrästä älpee-levyjä, laadukkaasta 2000 yksilöstä ja tuhannesta muuten vaan mukana kulkevasta muovimateriasta.


Selittelyt sikseen vaikka selittelyjä minä tarvitsenkin, raikastavia synninpäästön hetkiä näiden levyhurmostilojeni jälkeen. Tänään taas parit pikalevykännit tuli vedettyä. Turku ja Manhattanin kirppis ensimmäisenä kohteenani. Kyse oli kuitenkin vasta sormien verryttelystä huomista Big Bangia varten, eli Kansainvälisiä Levymessuja Turun T-Talolla. Olin tehokas, mutta maltillinen. Vajaassa tunnissa skannasin Manhattanin lävitse. Luotin levynkerääjän kahden euron sieraimiini, nuuhkaisin vain niistä kohdin jossa tuoksu oli terävin. Kolme euroa sentään maksoin muutamasta namupalasta: Jesus Jonesin: Doubt(91), Albert Hammondin: It Never Rains...(72) ja Kirsty MacCollin: Electric Landlady(91) sujahti levykassiini, niijja Simple Mindsin vähän harvinaisempi kasarikokoelma: Celebration(82).


Pitkä lauantaipäivä vaati sittenkin kunnon intervallitreenin huomista varten, niimpä kipaisin Manhattanin päähaastajan luo, eli Hassisen kirppikselle. Selkeästi halvempi levymateriaali on alkanut valumaan Manhattanilta Hassiselle, tämä lienee paikallisille jo pitkään tiedossa ollut juttu, mutta minulle ns. vakivieraalle varsin uusi havainto.


Hassisen kirppis täytti kuuppani kivasti pvc:n ilokaasusta. Reippaan kokoiset vinyylilaarit tulvivat muutaman euron laatuvinyylejä. Ensinnä tärähti kouraani New Order oiva maxi-sinkku: Regret(93)kahdella ekellä, ou jee, tätä remixsattua hyvyyttä tullaan paukuttelemaan levysoittimessani antaumuksella. Kassiin tippui kahdella ekellä muun muassa: Iggy Popin: Blah Blan Blah(86), Grincos Locosin: Punch Drunk(89), Waterboysin: Room to Roam(90) ja U2:n eepee-oudokki: Wide Awake in America(85). Siinä mielessä oudokki, että se saa useimmiten U2:n historiikeissa miltei studiolevyn kaltaisen aseman, miksi ihmeessä? Pelkkä neljän biisin ep, josta vain 2 on ennen julkaisematonta.


Hassisen parhaat löydöt olivat kuitenkin ehtaa wantlist-kamaa. Kinksin eka: Kinks(65) löytyi 7 eurolla ja ilmeisesti Pye-originaalina(Pye oli Kinksin levylafka 60-luvulla) ja kunto melkoisen hyvä, aijai. Myös David Bowien: The Rise and Fall of Ziggy Stardust(72) löytyi vihdoinkin aikalailla jenkkioriginaalina pitkän pitkän metsästyksen jälkeen, hinta myös huokea 7 ekee ja kunto sellainen VG+. Ei paha. Myös Lloyd Colen ns. viimeinen vinyylialbumi: Don't Get Weird on Me(91) löytyi kolmella ekellä ja mint-kuntoisena. Mukavana sokerina pohjalla oli Earth, Wind & Firen kunnianhimoisin työ: Faces(80) tupla-albumi eurolla ja todella hyväkuntoisena.


Tämä pyörryttävä reippaan kymmenen levyn ostoreissu Hassisella tarjosi melkein levymessuihin verrattavaa levyjentonkimisen hurmosta. Hassisen kirppiksellähän on erikseen tämä LP-kirppis, jossa kymmenkunta paikallista levymyyjää on keskittänyt muovinsa yhteensä mukavaan levykaupanomaiseen nurkkaukseen. Varsin mainio juttu, tuolta nurkasta vedin suurimman osan löydöistäni ja paljon jäi hyvää kamaa laareihin koska kaikkea ei vaan voi yksinkertaisesti ostaa. Sen verran kerkesin katsettani nostaa levyjenpöyhimisen ohessa, että huomasin ympärilläni kymmenkunta kanssapöyhijää, ikäistäni setämiestä, ikuista poikamiestä tai perheellistä, yhtälailla lauantai-iltapäivän vapaahetkeä viettämässä. En ole yksin.