Maaliskuun levynuohous vol.1.

Ensinnäkin, kiitokset vaimolleni ymmärryksestä tätä hupakkomaista harrastustani kohtaan, jota myös levyjenkeräämiseksi kutsutaan. Musta muovi on asettunut muutamiin tiiviisiin neliöihin kodissamme, uusi käsintehty levyhylly on löytänyt paikkansa olohuoneemme yhdellä seinustalla. Huomatkaa, vain yhdellä seinustalla, eikö se olekin aika kohtuullista? Myönnetään, että on näitä ns. "komerolevyjäni" sinne tänne piiloteltuina, metri jos toinenkin. Mutta olen valmis, siivoamaan tätä muovia menneisyyden jättömailtani, olen valmis luopumaan ja tiivistämään, olen valmis jopa vuokraamaan sisälämmitystilaa levyilleni. Rajansa kaikella, puhuttaisko kuitenkin kohtuullisesta määrästä älpee-levyjä, laadukkaasta 2000 yksilöstä ja tuhannesta muuten vaan mukana kulkevasta muovimateriasta.


Selittelyt sikseen vaikka selittelyjä minä tarvitsenkin, raikastavia synninpäästön hetkiä näiden levyhurmostilojeni jälkeen. Tänään taas parit pikalevykännit tuli vedettyä. Turku ja Manhattanin kirppis ensimmäisenä kohteenani. Kyse oli kuitenkin vasta sormien verryttelystä huomista Big Bangia varten, eli Kansainvälisiä Levymessuja Turun T-Talolla. Olin tehokas, mutta maltillinen. Vajaassa tunnissa skannasin Manhattanin lävitse. Luotin levynkerääjän kahden euron sieraimiini, nuuhkaisin vain niistä kohdin jossa tuoksu oli terävin. Kolme euroa sentään maksoin muutamasta namupalasta: Jesus Jonesin: Doubt(91), Albert Hammondin: It Never Rains...(72) ja Kirsty MacCollin: Electric Landlady(91) sujahti levykassiini, niijja Simple Mindsin vähän harvinaisempi kasarikokoelma: Celebration(82).


Pitkä lauantaipäivä vaati sittenkin kunnon intervallitreenin huomista varten, niimpä kipaisin Manhattanin päähaastajan luo, eli Hassisen kirppikselle. Selkeästi halvempi levymateriaali on alkanut valumaan Manhattanilta Hassiselle, tämä lienee paikallisille jo pitkään tiedossa ollut juttu, mutta minulle ns. vakivieraalle varsin uusi havainto.


Hassisen kirppis täytti kuuppani kivasti pvc:n ilokaasusta. Reippaan kokoiset vinyylilaarit tulvivat muutaman euron laatuvinyylejä. Ensinnä tärähti kouraani New Order oiva maxi-sinkku: Regret(93)kahdella ekellä, ou jee, tätä remixsattua hyvyyttä tullaan paukuttelemaan levysoittimessani antaumuksella. Kassiin tippui kahdella ekellä muun muassa: Iggy Popin: Blah Blan Blah(86), Grincos Locosin: Punch Drunk(89), Waterboysin: Room to Roam(90) ja U2:n eepee-oudokki: Wide Awake in America(85). Siinä mielessä oudokki, että se saa useimmiten U2:n historiikeissa miltei studiolevyn kaltaisen aseman, miksi ihmeessä? Pelkkä neljän biisin ep, josta vain 2 on ennen julkaisematonta.


Hassisen parhaat löydöt olivat kuitenkin ehtaa wantlist-kamaa. Kinksin eka: Kinks(65) löytyi 7 eurolla ja ilmeisesti Pye-originaalina(Pye oli Kinksin levylafka 60-luvulla) ja kunto melkoisen hyvä, aijai. Myös David Bowien: The Rise and Fall of Ziggy Stardust(72) löytyi vihdoinkin aikalailla jenkkioriginaalina pitkän pitkän metsästyksen jälkeen, hinta myös huokea 7 ekee ja kunto sellainen VG+. Ei paha. Myös Lloyd Colen ns. viimeinen vinyylialbumi: Don't Get Weird on Me(91) löytyi kolmella ekellä ja mint-kuntoisena. Mukavana sokerina pohjalla oli Earth, Wind & Firen kunnianhimoisin työ: Faces(80) tupla-albumi eurolla ja todella hyväkuntoisena.


Tämä pyörryttävä reippaan kymmenen levyn ostoreissu Hassisella tarjosi melkein levymessuihin verrattavaa levyjentonkimisen hurmosta. Hassisen kirppiksellähän on erikseen tämä LP-kirppis, jossa kymmenkunta paikallista levymyyjää on keskittänyt muovinsa yhteensä mukavaan levykaupanomaiseen nurkkaukseen. Varsin mainio juttu, tuolta nurkasta vedin suurimman osan löydöistäni ja paljon jäi hyvää kamaa laareihin koska kaikkea ei vaan voi yksinkertaisesti ostaa. Sen verran kerkesin katsettani nostaa levyjenpöyhimisen ohessa, että huomasin ympärilläni kymmenkunta kanssapöyhijää, ikäistäni setämiestä, ikuista poikamiestä tai perheellistä, yhtälailla lauantai-iltapäivän vapaahetkeä viettämässä. En ole yksin.

Kesän viimeinen kirppariähkäisy

Läskiä toisen eteen, nättiin pinoon, vatsaan, leukaan ja lanteille, kun kesä on ollut pelkkää jäätelöä ja hillomunkin rapeaa selkää. Kellertyvä metsämiehen hammas ei pelkää, iskee kiinni helpoimpaan, eksyttää luontonsa lopullisesti kaupunkinahjuksen arkeen, jossa todellisuutta ovat käytetyn tavaran markkinapaikat ja setärockkonsertit.


Kesän olemattomat haituvat, sinne ne taas menevät, Radiokirppiksen ovesta sisään, Manhattan Turusta saa myös erityshuomionsa. Mies ovella, mies sisällä, mies hyllyjen välissä ja mies kumartuu alemmaksi. Laarillinen pahvikääreisiä muoviaarteita, sormet selaavat hermostuneesti ahavoitunutta pahvin selkään. Kuinka polvet enää kestää tällaista kyykistelyä, miten välttää huimausta äkkiä ylösnoustessaan? Kuinka ihmeessä mies on jälleen riippuvuutensa kourissa, haalimassa muovia kotinsa jo täysiin nurkkiin?

Löytö numero yksi, löytö numero kaksi, löytö se on tuokin, viidelläkymmellä sentillä Big Countryn: Steeltown(84), John Coucar Mellencampin: Scarecrow(85), Harry Belafonten gospel-levy My Lord What a Mornin'(60) ja ties mitä muuta? Olkoon euro käyttökelpoinen, tulkoon levyläjien keskihinnaksi 2,4 euroa. Kuinka paljon, kuinka helpolla, miksei vieläkään lompakonpohja parahda tyhjyyden tuskasta? Olen kiikissä, olen tottumusten vuossa, olen keräilijäpoika vielä vuosikymmenten jälkeen, useiden vuosikymmenten. En ole vanha. Olempas vanha. En ole ikäloppu, mutta olen selkeästi setä, pappamallinen partaveijari musiikillista pääomaansa kartuttamassa. Onko tämä edes kulttuuria, kevyttä, pinnallista, keskittymiskyvytöntä, ajattelematonta, levotonta, ei varmasti kovin kehittävää rock’n’ roll kulttuuria, juuri nyt olen sanomassa, että…

Ei niin turhaa tämä kaikki. Harrastus joka on inspiroinut minua jo pitkälti kolmatta vuosikymmentä. Tiedän jo jotain, muistan jo jotain, olen saanut elähdyttäviä annoksia musiikin oikeaa voimaa, olen syvästi ja vakavasti vaikuttunut useista keskeistä ja keskinkertaisistakin musiikkiteoksista, olen pumpannut itseeni elinvoimaa huikeiden rokkikonserttien kautta, olen kokenut ja kuullut elämää suurempia partituureja rokin ylväässä sinfoniassa, vaikkakin se alasäveliä käyttää. Ei hemmetti, kyllä olen syönyt tätä rokkileipää melkein koko ikäni, ruista on riittänyt svengijaloissa ja kalkkeutuneet suoneni ovat välillä parkuneet ilosta.

Edelleen, aina välillä, juurikin tänään, sanon sinulle ystäväni Rock’n’ roll, sinä ärsytät minua, viet aikaani ja energiaani, vaikka tarjoat minulle hengästyttäviä vauhtihetkiä liki päivittäin. Mitä mieltä olisit pienestä tauosta? Tarkoitan sitä, että lakkaisin hetkeksi ostamatta levyjä ja olla käymättä konserteissa? Voisin ottaa sinuun hieman etäisyyttä, voisin jakaa alati kortilla olevaa aikaa muihin kiinnostaviin asioihin. Jospa nostaisin sinut tuonne hattuhyllylle lepäilemään.. tai ainakin osan sinusta. Sanon melkein ääneen, että asettaudun nyt jonkinmoiseen kirppareillaravaamislakkoon, tekisi mieleni sanoa, että ihan levynostolakkoonkin johonkin päivämäärään asti, joka tässä vielä tarkentuu.

Ei silti, ettenkö edelleen vaikuttuisi…