Vaan olisiko vähän syytäkin odottaa uutta levyä, sillä alkuvuodesta ilmestyneet kaksi ep-levyä: Days of Ash ja Easter Lily olivat vallan mainioita tuotoksia https://homesickhounds.blogspot.com/2026/04/u2-days-of-ash-easter-lily.html, heittämällä parempia kuin edelliset Songs of Innocence (14) ja Songs of Experience (17) levyt, vain onko tulkintani väärä? Jos mainitsemani levyt olisi aikoinaan julkaistu vain ep-levyinä, niin voisiko niiden musiikillinen arvo olla korkeampi? Tiivistäminen usein kannattaa.
Vuosien aikana olen kirjottanut ehkä tarpeettoman paljon U2:sesta, ottaen huomioon kuinka heikkoa bändin viime vuosien tuotanto on ollut. Vai onko? Ei! Pysäyttäkää minut! Etten lähde taas selittelemään, että iTunesiin asennettu riesa-albumi Songs of Innocence (14) olisikin ollut rootsimmalla tuotannolla varsin kelvollinen levy. Mutta entäs Songs of Experience (17)? Levy on mielestäni edeltäjäänsä parempi ja...Stop!
Paras hetki on odotuksen hetki, kun jotain uutta on tulossa, pudotellaan teasereita, riffejä, vuotanut kuva mahdollisesta tulevan levyn kannesta. Nyt on jo varmaa, että perjantaina ilmestyy uusi U2-single nimeltään: Silencio. Pätkä biisistä on jo kuultavissa. Myös levyn nimestä on vahva veikkaus: Carnaval De Luz, meksikaanihenkinen, karnevalistinen levy, sellaista on vihjattu bändin jäsentenkin suusta. Kesällä ilmestyi tulevaa levyä ennakoiva Streets of Dreams, joka oli itselleni isohko pettymys verrattuna em. kahteen ep-levyyn. Tarttuva, mutta ehkä turhan heppoinen biisi. Vai mitä mieltä sinä olet?
Miten tässä tulee käymään? U2 onnistui jälleen tekemään asiasta ison, sai odotukseni nousemaan melko korkealle, vaikka sama temppu on käytetty monta kertaa: se elämää suurempi levy on tulossa, kaikki on isoa ja mahtavaa, odotuksen arvoista. Bändin jäsenet kulkevat meren rannalla kuin Beatles Abbey Roadin kannessa. Onko tämä todellinen kuva vaiko tekoälyn luoma kuva siitä mitä me haluamme nähdä?
Nyt on tiistai 22.9. Huomenna keskiviikkona on todennäköisesti uuden levyn biisilista vuotanut nettiin...ja kenties Silencio soitetaan ensimmäistä kertaa jossain tietyssä radio-ohjelmassa. Ja perjantaina olen jo uukakkosesta kyllääntynyt ja kyllästynyt, sillä Silencio onkin vain kalpea yritys toistaa Vertigon taikatemppua, paitsi Vertigokin on aika keskinkertainen veto. Mutta taikatemppu tapahtui, kirjoitin taas U2:sesta, sen musiikista jota janoan ja inhoan...ja inhoan itsessäni tätä ennustettavuutta. Enkö ihmisenä ole muuttunut, vanhat legendat astuvat aina uuden musiikin edelle, vievät huomiotilan nuorilta ja nälkäisiltä. Näinkö on?
