Näytetään tekstit, joissa on tunniste southern rock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste southern rock. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. helmikuuta 2011

Rokin hautajaiset

Rollareiden fanisivulla on linkki Grammy-gaalaan jossa Mick Jagger tämän kuun alussa esiintyi. Sivun kommentti on: ”Mick, sinulla on vielä Se tallella, me haluamme uuden kiertueen!”
Niin, en tiedä haluanko enää, erottuuko jyvät enää akanoista, sillä ihan rehellisesti arvioiden Mick näyttää liki seitenkymppiseltä hyvin treenatulta äijältä(jota onkin, pian 70v ja treenattu) joka vielä yrittää päästä osalliseksi vanhasta taiasta. Vielä kolmisen vuotta sitten Olympia-stadionilla, tuolloin 64-vuotiaalla Jaggerilla ja samanikäisellä päissään toikkaroineella Keith Richardsilla ei ollut mitään hätää, he olivat rock-eläimiä, vielä tuolloin.

He olivat, meneekö rokissa ikääntymisen raja juuri tuossa seitsemänkympin kieppeillä? Dylan Hartwall-areenalla kolme vuotta sitten oli juuri astumassa saattopuolelle, taikaa vielä oli, mutta rockrunouden elävä soitin oli vaipumassa lopulliseen korroosioon, vuosi tämän jälkeen tuli Dylanin viimeisin studioalbumi ”Together through life(09)” joka löi lopullisen naulan arkkuun, Dylan on kuolemassa.

Eikä se ole pilkan aihe, ihmiset ikääntyvät, hidastuvat liikkeissään, energia hiipuu sisältä, uloshengitys on huokoisempi ja tilansa kertova, imelän piimän tuoksuinen. Käykö rokkareiden muka paremmin? Aerosmith on spekuloinut vuosikaudet uudesta albumista,, edellisestä on jo kymmenen vuotta. Nyt väännetään plattaa studiossa parasta aikaa, tulossa on oikea vanhan liiton Aerosmith-levy, näin väittävät lähteet. Steven Tyler, tuo ikirenttu solisti täyttääkin vasta 63v, eli hänellä on vielä muutama vuosi jäljellä, ennen kuin omena lopullisesti nahistuu.



Välillä tarpeettoman arvostettu Jethro Tull jaksaa keikkailla, Tampereellakin tuli vierailtua pari vuotta sitten. Solisti Ian Anderson sai puhallettua nippa nappa ookoo-keikan, laulaminen oli melkoista väkisin yrittämistä, mutta onneksi luottokitaristi Martin Barre piti keikan tasoa yllä aivan loistavalla kitaroinnilla. Olen odottanut Jethro Tullin uutta studioalbumia kohta 13 vuotta, pitäisiköhän jo luopua toivosta, onhan maailma täynnä nuorempia ja osaavampiakin bändejä!

Mutta kun ei se riitä, kun se ei ole aito asia! Mitä jää jäljelle kun Rollarit, Aerosmith, Jethro Tull, The Who, Springsteen, Neil Youg, Lou Reed, Iggy Pop ym. rokin alkueläimet oikeasti jäävät eläkkeelle ja kuolevat pois, kun enää ei voi odottaa uutta rollarilevyä, tuo hetki on pelottavan lähellä. Spekulaatio rollareiden viimeisestä kiertueesta ja studioalbumista käy fanisivuilla kuumana: tuleeko sitä vai eikö tule sittenkään, vaikka Dressmannin kanssa on solmittu rahakas rättidiili? Ketkä näitä spekuloi? Vanhat äijät, ikifanit, ikuisen nuoruuden perässä juoksevat ikuiset pikkupojat vaiko aidon musiikin ystävät?

Vaan mutta, aika pirteehän tää Jagger on vielä...

lauantai 28. maaliskuuta 2009

SOUTH RISING AGAIN!!!

Muutama(veikkaan että yksi) tämänkin blogin valveutunut lukija on huomannut toukokuun lopussa tapahtuvan varsin ainutlaatuisen Southern rock-pläjäyksen kun genren legendaarisin bändi; Lynyrd Skynyrd saapuu Suomeen ”pikkuveljensä” Molly Hatchetin kanssa kahdelle keikalle, Kuopioon ja Helsinkiin. Mikä voisi ollakaan parempi tapa korkata tuleva rokkikesä. Lippujakin saa vielä.

Ikävistä uutisista se ikävin on tietenkin Skynyrdin alkuperäisen kosketinsoittajan Billy Powellin poistuminen keskuudestamme tämän vuoden tammikuussa. Rest on peace, Billy, you made it very good! Jäljellä alkuperäisistä ei ole enää kuin Rossingtonin Gary, eli vähiin käy. Mutta lohtuna on Skynyrdien loppuvuodeksi luvattu uusi studioalbumi, myös edellinen Vicious Cyclehän(03) oli post-skynyrdin parhaimmistoa.

Southern rockista puhuttaessa ei pidä unohtaa Allman Brothers Bandia, etelän-rockin varsinaista keulakuvaa. Legendaarinen livelevy At Fillmore East(69) kertoo jo paljon, mutta vasta 70-luvun vahvat studiolevyt sai bändin musiikillisesti lentoon. Kauniin ja kaihertavan, mutta dynaamisen etelän-rockin varsinainen klassikko on albumi Brothers and Sisters(73), pitäen sisällään pikkuhitin ”Ramblin’ Man”. Tässä on levy joka kulkee alusta loppuun, kuten hyvän Southern rock-levyn pitääkin.

Kaksi vuotta tästä ilmestyi jo miltei unohdettu Win, Lose or Draw(75). Levyä pidetään yleisesti Allmanin yhtenä huonoimmista ja aika turhana levynä. Itse löysin kyseisen levyn alkuperäisenä vinyylinä pari vuotta sitten levymessuilta. Ei lainkaan hullumpaa materiaalia sanoisin, nimibiisi toimii, samoin b-puolen avaava huikea ”High Falls”-instrumentaali. Uskoisin, että aika monen sevaribändin kehnoimpia levyjä dissataan kybällä, kun liekki ei ole enää kirkkaimmillaan, esimerkkinä Eaglesin eka periodin joutsenlaulu Long Run(79), joka biisillisesti vielä toimii, mutta muuta tarkoitusta levyllä ei juurikaan ole. Sama analyysi pätee em. Allman albumiin, biisit on hyviä, mutta hahmo puuttuu.

Tämän levyn jälkeen yhtyeen toiminta lakkasi muutamaksi vuodeksi, kunnes bändi palasi takaisin kehiin verevällä albumilla Enlightened Rogues(79). Bändin ura on kestänyt ihan näihin vuosiin saakka, yhtälailla laadukkaita levyjä on pudonnut harvakseltaan.

Kaunista, tanakkaa ja syvää etelää, nauttikaamme: ”Blue sky…”
http://www.youtube.com/watch?v=G1jpQu6qR1E&feature=related