Muovi pitää pintansa! - Levymessut, Ideapark, Lempäälä 7.9.2013.

Pitkällisen, miltei piinallisen odotuksen jälkeen levymessut tulivat jälleen Ideaparkkiin. Edellisistä Lempäälän messuista oli kulunut aika lailla tarkalleen yksi vuosi. Etukäteen seuratessani levymessujen Facebook-sivustoa huomasin kutsuttujen ruotsalaismyyjien joukossa tiettyä niukkuutta, esmes varsin mainion Solnalaisen Delicious Goldfish Recordisin sympaattinen myyjä ei ollut ilmoittautunut Ideaparkin messuille. Syynä lienee viikkoa aiemmin olleet Södermalmin levymessut. Näin ollen jouduin sanomaan hyvästit mainioille euron laareille, sillä Ideaparkin tämänpäiväinen kattaus ei millään muotoa yltänyt samanlaisiin euron tai kahden hirmulöytöihin mitä aiemmin.

Ruotsalaisia myyjiä oli tästäkin huolimatta puolisenkymmentä paikalla. Niitä halppislaareja oli vähemmän. Ajoissa paikalle tulleena kerkesin etunenässä varsin mojovalle ruotsalaisen Record Palacen neljän euron laarille, josta tassuuni tarttui muun muassa Doorsin: The Soft Parade(69), The Bandin: Stage Fright(71), XTC:n harvinaisen ns. pyöreällä kannella varustettu: Big Express(84) sekä ZZ Topin: El Loco(81) ja erittäin hyväkuntoinen Todd Rundgerinin Utopian kentien laadukkain platta: Adventures in Utopia(79). Alku oli lupaava ja tuntui siltä, että olennaisimmat löydökset olivat jo reppuni pohjalla.

Tämän jälkeen odottelin aika pitkään, että yksi keskeinen ruotsimyyjä saisi levylaatikonsa asetteltua paikoilleen. Kyttäsin tietty niitä muutaman euron laareja ja avot, kolmen eukun rivistöä löytyi ihan mallikkaasti, mutta ilmeisesti levykokoelmani on jo tietyllä tasolla koska ainoa löytöni oli The Farmin: Spartacuc(91). Sinänsä hyvä löytö, koska se sisälsi bonusremix-eepeen. Levyhän pikkuklassikko All Together Now - hoilauksineen. Huomioni oli, että ruotsalaisen olivat tuoneen mukanan aika paljon heviämusaa, esmes erinäköiset Iron Maidenin liveplatat tuntuvat tekevän hyvin kauppaansa, ehkä he olivat pikku hiljaa oppineet millainen oli perusmanselainen musamaku?

Aika paljon tuli tällä kertaa myös katsastettua suomipoikienkin levylaareja ja samalla huomattua, että levymateriaali saattaa olla inasen laadukkaampaa kuin ruotsipojilla, mutta hinnasta mentiin aina eurosta kymppiin ylöspäin. Messun kallein ostos oli eräältä kojulta tinkaamani The Beach Boysin: Wild Honey(68) kymmenellä eurolla. Originaali Tanska-painos, ihan hyvin soiva sellainen. Rantapoikien tuotanto on jo melkein hallussa vuodesta 1967 tähän päivään asti. Pet Sounds(66) puuttuu edelleen, Mutta esimerkiksi kauan etsimäni Holland(73) alkuperäisen singlelevyn kera tuli löydettyä viime kesänä.

Muita yksittäisiä laarilöytöjä olivat Queenin Flash Gordon(80) soundtrack kuudella eurolla, J.J.Cale kokoelmastani vielä puuttuva: Okie(74) The J.Geils Bandin: Ladien Invited(73) kahdella eurolla. Yksi mainittava kahden euron löytö oli The Manfred Mann's Earth Bandin vokalistin Chris Thompsonin mainion sivuprojektin The Night kakkosaälpee: Long Distance(80). Sanotaan, että tässä oli bändi Fleetwood Macin ja Toton välissä kera rouhean Thompsonin laulun. Kadonnut AOR-klassikko.

Levymessut meni tällä kertaa kategoriaan: ihan ookoo! Mitalisijoja ei nyt hätyytelty, levymateriaali oli niukempaa ja hinnaltaan vähän korkeampaa mitä niillä ns. hyvillä messuilla. Levyjä tuli ostettua rapiat parikymmentä, keskihinta oli 4,30 euroa. Muutama ceedeekin tuli ostettua, kuten Jukka Takalon uutukainen vitosella. Plussana myöskin mainittakoon, että Ideaparkin levymessut ovat nykyisin asuinsijainnistani johtuen vain pienen pyöräilymatkan päässä.

Tässä linkki The Night - bändiin:
https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=uKfmURgAQlo

Levymessut - Kåren, Turku. 24.3.2013

Lyhyehkö päivitys antoisilta levymessuilta. Kyttäilin jonkin aikaa, että josko Lempäälän Ideaparkkiin tulisi levymessut tälle talvelle/keväälle? Mutta näin ei tapahtunut, siispä vanha kunnon Kåren levymessuineen tyydytti (kyltymättömän) muovin nälkäni.

Tällä kertaa olin ajoissa paikalle ja pääsin varsin otollisille mestoille. Ensimmäisellä ns. "euron svedulaarilta" tarttui kassiini liki parikymmentä halpaa muovikiekkoa. Mainittakoon näistä muun muassa: Warren Zevonia, Cigacon eka, Barry Whitea, Billy Joelin: Piano Man(73), Dave Edmundsia, Joe Cockerin alkupään tuotantoa ym. ym. Näistä eukun löydöistä parhaimmat olivat Simple Mindsin harvinainen Sisters Feeling Call(81), J. J Calen: Troubadour(76) ja Kris Kristoffersonin 70-luvun alun helmi: The Silver Tongued Devil and I(71).

Samaiselta ruotsimyyjien kojulta nappasin vielä vähän kalliimmalla pitkään etsimäni Queenin: A Night at The Operan(75) viidellä eurolla. Kyseessä oli vielä originaali brittipainos. Hinnan sain tippumaan kun ilmoitin levyn kosmeettisesta naarmusta, joka ei sitten vaikuttanut lainkaan kuuntelunautintoon. Queenin jatkeeksi koju tarjosi vielä Elvis Costellon jymäkän kakkoslevyn: This Year's Model(78) neljällä ekellä. Ou jee, kylläpä hymyilytti näiden löydösten jälkeen.

Leveymessuja hallitsivat jälleen kerran muutamat svedumyyjät, suomipoikien kojuiltakin löytyi asiallista plattaa, mutta hinta oli kautta linjan 5-10 euroa korkeampi kuin länsinaapureillamme. Laskeskelin mielessäni, että jos myy levyjä enimmäkseen eurolla, niin paljonko siitä nettoaa päivän aikana? Ei paljoa, ehkä viitisensataa? Sillä pitäisi vielä kustantaa matkat Ruotsista tänne ja mahdollinen majoitus ja syöminen. Levynmyynnin täytyy olla kutsumushommaa(ja onhan se), ei tällä hommalla rikastu, Sanoisin, että tämä on nuhjuisten neli-viiskymppisten miesten sosiaalinen keräilytapahtuma, jossa voi luvalla taantua nuoruuden musatunnelmiin.

Messujen muita oleellisia löytöjä olivat: Lou Reedin: New York(89), David Bowien albumit: Hunky Dory(71), Young Americans(75) ja Station to Station(76), kaikki nämä neljällä ekellä kappale. Bowieta oli messuilla yllättävän runsaasti ja varsin kohtuuhintaan. Pin-Ups(73) ja David Live(74) jäivät odottamaan vielä seuraavia messuja. Löysin myös originaalin Pink Floydin: Atom Heart Motherin(70) neljällä eurolla, tosin aika naarmuisen sellaisen. Ehkäpä laitan sen kirpparilla eteenpäin? Intensiivisen kaksituntisen täydensin vielä muutamilla loppuhetkien euron lätyillä: Richard Thompsonin: Across the Crowded Room(85) ja Peter Gabrielin: 4(82).

Sanoisin, että messut kiipeää kaikkien aikojen levymessulistalla Top 3:n tuntumaan. Varsin antoisat messut, jossa henkilökohtaiseen nautintoon vaikutti ennen kaikkea ajoissa paikalle tuleminen. Kaiken kaikkiaan muovia lähti mukaan n. 50 tsipaletta ja kokonaishinta jäi selvästi alle satasen. Eli halvalla lähti mukaan paljon hyvää. Ompahan taas kaksoiskappaleita ja bileiden pääpalkintoja tiedossa kavereilla.

Queen: ostettu, vihattu, ylistetty!

En ole varmasti ainoa eilisesti Yle Teeman Queen – dokkarista vaikuttunut, sen verran hienosti ja seikkaperäisesti käytiin läpi tätä ainutlaatuisen brittibändin uraa läpi. Dokumentin parasta antia olivat kronologinen levy kerrallaan etenemistapa, ennen julkaisemattomat livepätkät ja Queenin viimeisen videon These are days of our lives:n sessiot, joissa Mercury näyttää jo todella sairaalta.

Kyllä, 80-luvulla kuuluin juuri niihin Queen-vihaajiin, mielestäni Queen oli enimmäkseen teatraalista paskaa, vaikkakin möi jo tuolloin miljoonia. En uskonut ostavan yleisön makuun, enkä oikein bändiinkään, viimeistään Mercuryn kuolema vuonna 1991 ja sitä seurannut Freddie-hypetys meni ihan överiksi ja sai minut inhoamaan bändiä liki kaksi vuosikymmentä. Vasta noin vuosi sitten annoin bändille uuden tilaisuuden. Levymessuilta löytämäni News of the World(77) avasi ovet uudestaan. We Will Rock You, We are the Champions sekä erityisen rokkaava muu materiaali tuolla levyllä laittoi palaset taas kohdalleen. Kevättalvella kävin katsomassa Tampereella Queen-musiikaalia, joka näytti bändien biisien erinomaisuuden.

Juuri tuolloin 80-luvulla Queenin albumeja sai pilkkahintaan levykaupoissa. Muistan kuinka levyt Jazz(78) ja Hot Space(82) pyörivät vuosikausia tamperelaisen musaliikkeen Epeksen alekoreissa. Muistan pitäneeni levyjä erityisen huonoina, suorastaan vitseinä(Hot Space kai sitä onkin?). Tänä päivänä metsästän Jazzia, hyväkuntoisesta vinyylistä saa helposti pulittaa yli kymmenen euroa, ehkäpä seuraavilla levymessuilla? Jazzilta löytyy muun muassa sellaisia keskeisiä Queen-kipaleita kutet: Fat Bottomed Girls, Bicycle Race ja Don’t Stop Me Now. Vahvaa 70-luvun tuotantoa.

On ihan totta, että musiikkilehdistö piti Queenia auttamattoman vanhanaikaisena ja kaikin puolin hyljeksittävänä bändinä aina vuoden 1985 Live Aidiin asti, jossa Queen varasti Shown. Oikeastaan Queenin levyille kriitikot heltyivät vasta kahdella viimeisellä Queen albumilla: Miracle(89) ja Innuendo(91). Miracle oli vahva ”paluulevy” vähän höttöisempien(mutta hitikkäiden) kasarilevyjen jälkeen, Innuendo(91) oli vahva taiteellinen suoritus, nimibiisi ja I’m Going Slightly Mad ovat kestäviä Queen-klassikoita. Vielä tuli yksi Queen-levy, eli Made in Haeven(95) josta löytyy Freddien vihonviimeiset kiekaisut, muun muassa koskettava Mother Love, jonka viimeistä säkeistöä Freddie ei koskaan kerennyt laulamaan, koska hän oli jo niin sairas.



Eilinen dokkari ansiokkaasti korosti myös basisti John Deaconin hittinenää, kappaleet Another One Bites the Dust ja Under Pressure ovat Deaconin kynästä, tai oikeastaan bassosta lähtöisin. Nykyisin Deacon on vetäytynyt kokonaan musabisneksestä, kun taas kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat lämmitelleet Queen-hittejä muun muassa Freen Paul Rodgersin kanssa. Cosmos Rocks(08) on tuon yhteistyön tulos, kuka on kuullut levyn ja pitänyt siitä?

Tässä vielä palanen 70-lukua, kuka tekisi tänä päivänä tällaisen videon :)?