Tuoreempia suomalaisia naisartisteja

Muutaman viime vuoden aikana on noussut esiin useita mielenkiintoisia naisartisteja, niin että voidaan puhua miltei naisartistien uudesta tulemisesta. Merkille pantavaa tässä on musiikillinen monipuolisuus ja taitavuus. Laura Moisio, Litku Klemetti, Karina, Vesta, kaikki yhtälailla kiinnostavia ja jo nyt merkittäviä artisteja. Näistä Laura Moision uusi artistin nimeä kantava levy: Laura Moisio(18) osuu lähimmäs omia mieltymyksiä. Kyseessä on huikean laadukas, folkrokin perinteeseen hyvällä tapaa nojaava levy, mutta tarpeeksi tässä ajassa pysyvä. Keltaiset Verhot, Puutarha, Kaupungin Harhassa, levy on täynnä vahvoja kappaleita. Erittäin suuri suositus. Tässä on aikaa kestävä tuleva klassikkoalbumi.



Litku Klemetti: Taika Tapahtuu(18) levy on otettu myös hyvin vastaan. Parisen vuotta sitten Soundin vuoden tulokkaaksi nostettu Sanna "Litku" Klemetti on tehnyt vaikuttavaa levy- ja etenkin keikkarintamalla. Litkun albumit ovat laadukkaita, mutta toteutukseltaan jotenkin ohuen kuuloisia. Livenä näkee ihan toisenlaisen ja vielä aidomman Litkun. Klemetin levyt kertovat oudolla tapaa 70-luvun rokuista ja liisoista, kuitenkin olematta suoraan kuvastoa menneisyydestä. Lahjakkuus on ilmeistä, mutta kuinka aikaa kestävästä materiaalista on kyse? Veikkaan, että hyvinkin kestävästä. Toivoisin, ehkä kuulevani vielä sellaisen muhkeammin soitetun ja tuotetun Litku-levyn. Ehkä seuraava albumi on sellainen?

Kanerva: Paritanssi(18) on mukavan muotovalio ja omaääninen Singer/songwriter-levy, jonka laatua ei voi kiistää. Joutomaat toimii levyn iskevimpänä kärkenä. Koko levyn mitassa ehkä hieman ennalta-arvattava parisuhdelyriikka puuduttaa, vaikka tämän musiikillisen paketin toimivuutta ei voi kiistää.
Hieman kypsemmin ja monipuolisemmin saman sopan keittää tamperelainen MirkaKaarina, jonka loppukeväällä ilmestynyt: Maailmalla(18) debyytti on vahva ja kypsä taidonnäyte. Nimikappale on millä tahansa mittakaavalla mitattuna kestävä kotimainen popballadi. Myöskään kappale Valkealta Sohvalta ei jää paljoa tästä jälkeen:

Karinan: Karina(18) levyä on kuvailtu muun muassa nynnycharmin voitoksi. Satuin näkemään Karinan viime syksynä Jonna Tervomaan lämppärinä. Unenomainen, hauras, kaunis, nuorten ihmisten tekemä, ovat ajatuksia mitkä tulevat Karinan musiikista mieleen.

Samasta maastosta ponnistaa taiteellinen Lau Nau, jonka viime vuoden puolella ilmestynyt Poseidon(17) albumi on yksi viime vuosien suomirokin hillittyjä helmiä. Ehkä miesartisti vertailukohtina löytyy sellaisen nimet kuin Paavoharju tai Wojcieck. Yhtälailla Karina ja Lau Nau ovat artisteja jotka hylkivät ajan kiireistä ilmapiiriä. Lempeä ja unenomainen taika vaatii auetakseen kuuntelijalta kärsivällisyyttä.

Vesta: Lohtulauseita(18) on yksi vuoden ylistetyimpiä suomirocklevyjä. Vestalle olen antanut useaan otteeseen mahdollisuuden, yrittänyt kuunnella tarkalla korvalla näitä omaäänisiä kappaleita. Kyllä, oma ja tunnistettava ääni löytyy, se on sinänsä paljon. Mutta miksi ihmeessä tätäkin levyä on koristeltu liiallisella elektronisella säksätyksellä? Ajan trendi näyttää olevan moderni- ja minun korvissa hieman luotaantyöntävä soundi. Esimerkkinä vaikka tämä kohuttu Ruusut - yhtye. Ei vaan pysty kuuntelemaan, koska päälle liimattu moderni soundi käy liikaa korville. Vestan levyltä löytyy tosin akustistakin matskua, kaikki biisit eivät potki vastaan.

Tällaisena jo veteraanirokkikuuntelijana on välillä vaikea samaistua kaks-kolmekymppisten kokemus- ja etenkin parisuhdemaailmaan. Ihan varmasti 18-vuotias voi tehdä hienon rakkauslaulun, joka koskettaa minua ja sellaisia on maailma väärällään, mutta sellaiset kariutuneen parisuhteen ruotimislevyt putoavat helposti osastoon: tää on jo niin kuultu! Ei silti, tääkin on jo niin kuultu, että setä nurisee. Ehkä nykyartisteista sitä valkkaa sellaiset, joiden musa on lähellä omaa tapaani tuntea ja kokea asioita. Suoralta kädeltä voin jättää ulkopuolelle esim. sellaiset artistit kuin Janna, Sanni, Haloo Helsinki ja jopa Jenni Vartiainen. Ei vaan toimi mulle.

Hassua on, että aikoinaan epäiltiin ns. naispuolisten rokkareiden uskottavuutta, tai niitä oli tosi harvassa. Tuntuu, että nykyään on puntit tasan ja naiset rokkaa ihan siinä missä miehetkin.
Näistä aiemmin mainituista naisartisteista olen koostanut oman pienehkön soittolistani, rohtona syksyn pimeyttä vastaan. Naisissa on voimaa, sehän me toki tiedetään.

MirkaKaarina - Hämeenkatu Elää!

Lisää kuvateksti

Tänään Hämeenkatu Elää! tapahtumassa esiintyi tuore kotimainen artisti nimeltään MirkaKaarina. Tunnen MirkaKaarinan henkilökohtaisesti ja hänen kaksi muuta musiikillista projektiaan, Delay Laman ja Isle Of Mandon. Lähtöasetelma artistille oli kohtuullisen haastava, sillä esiintyjien lava oli rakennettu Tampereen pääkadun, eli Hämeenkadun viereen. Tämä tarkoitti sitä, että ohitse kulki jalankulkijoiden lisäksi aimo otos TKL:n busseja. Myös tempoileva suomalainen kesäsää ei luonut keikalle ihan parhaita olosuhteita.

MirkaKaarina esiintyi sähköpianolla itseään säestäen. Yhden cover-soundcheckbiisin jälkeen keikka potkaistiin käyntiin kappaleella, jonka nimi oli todennäköisesti: Boring. Perhe-elämää, parisuhteen arkea ja keskinkertaisuuteen valahtamista ruotiva kappale teki välittömästi vaikutuksen. Tätä seurasivat enimmäkseen syvältä luotaavaat ja elämisen kipukohdista kertovat kappaleet. Keikan ja kappaleiden yleissävy oli melkoisen melankolinen, mutta lyriikoiden mielenkiintoiset vertauskuvat ja virkeä kielellinen ote esti biisejä painumasta liian syviin vesiin.

MirkaKaarinan laulutulkinta oli miellyttävän sielukasta, välillä jopa svengaavaksi äityvää. Laulajana MirkaKaarina toi mieleen osittain Jonna Tervomaan ja osin laulelmallisuuden. Laulut olivat kauttaaltaan vahvoja ja elämänmakuisia tarinoita, joita MirkaKaarinan väkevä tulkinta tuki mainiosti. Keikkaolosuhteet ehkä hieman vaikuttivat siihen, että laulut eivät kautta linjan lähteneet täysin lentoon. Välillä laulutulkinnassa aisti selkäpiitä mukavasti värisyttävän voimaa, niin että pienellä hienosaadöllä  tai pelkästään klubiympäristöllä tämän artistin lupaava ilmaisuvoima saadaan täyteen kukkaansa.

Keikan parhaimmistoa edustivat edellä mainittu Boring, muusta materiaalista hieman poikkeava Anarkisti-Kissa, herkkä ja koskettavasti pakolaisuudesta kertova kappale: Bagdadin Sirpaleet, hitikäs Kosketus ja Ilmaa ja keikan päättävä herkkä parisuhdekuvaelma: Valkealta Sohvalla.  Artistina MirkaKaarina ei ole käsittääkseni vielä päässyt levyttämään, tämän keikan ja biisimateriaalin perusteella voi odottaa vahvaa ja omintakeista soololevyä joskus tulevaisuudessa. MirkaKaarina erottuu nykysuomirokin genrestä vahvalla omintakeisella tarinallisella ilmeellä ja sielukkaalla tulkinnalla. Keikan ajan mietin, että kuinka paljon myönteiseen arvioon vaikuttaa se, että tunnen artistin henkilökohtaisesti. Luulen, että tästä huolimatta pystyin katsomaan keikan kohtuullisen kriittisten linssien läpi.

MirkaKaarina vaikuttaa edellä mainitussa kokoonpanossa Isle of Mando ja tässä näytteenä kappaleen verran MirkaKaarinan vahvaa tulkintaa: