The Jesus and Mary Chain. Tullikamari. Tampere. 22.8.2024.

Skottilainen Jesus and Mary Chain on kautta vuosien ollut kohtuullisen suosittu Suomessa. Etenkin sikäläiset musiikkilehdet Rumba ja Soundi, painetun musamedian parhaimpina elinvuosinaan nostivat Reidin veljesten edesottamukset taajaan lehtiensä sivuille. Bändin keskiössä klassinen veljespari, tyyliin Gallagherin tai Daviesin veljekset, niin hyvässä ja pahassa. On luovia ja riitaisia aikoja, päihteiden kärjistämiä riitoja. Isoveli William kitarassa ja pikkuveli Jim mikrofonin varressa. Vuosikymmenien aikana kokoonpano on vaihtunut tiuhaan veljesten ympärillä, mutta musiikki on pysynyt aina kiinnostavana ja varsin laadukkaana.

Esikoisalbumi Psychocandy (85) oli ilmestyessään merkkitapaus. Se loi ensitahdit shoegazing musagenrelle, eleetöntä ja kenkiin tuijottelevaa esiintymistä ja hypnoottista kitarapörinää. Tätä yhtä aikaa meluisaa ja kaunista albumia pidetäänkin yhtenä kaikkien aikojen parhaista esikoisalbumeista. Itselleni levy on bändin tuotannossa vierain ja luotaantyöntävin. Tuon ajan ärhäkkäimmät kitarapöristelyt eivät tahdo miellyttää millään tavalla korvaa, vaikka joukossa on Just Like Honeyn kaltaisia ”pophelmiä”. 

Tästä eteenpäin yhtye loi mainetta hanakkana tyylinvaihtaja, seuraava albumi Darklands (87) oli huomattavasti popimpi ja kuunteluystävällisempi. Ehkä se kadotti jotain esikoisalbumin ehdottomuudesta, mutta saavutti yhtyeen uran suurimmat myyntiluvut Top 10 listasijoituksellaan. Tätä seurannut Automatic (89) piti sisällään rouheampaa, zztop-maista pörinää. Nämä levyt omistan vinyylinä, kuten hyvän b-puolikokoelman: Barbed Wire Kisses (88). Honey’s Dead (92), Stoned & Dethroned (94) ja Munki (98) ovat vahva ysärilevyjen kolmikko, jonka jälkeen bändi vaipui liki kahdeksi vuosikymmeneksi horrostilaan.

Nyt Tullikamarilla esiintyi 40-vuotisjuhlakiertueella oleva, elinvoimainen ja kaikin puolin tiukassa livelyönnissä oleva bändi. Itselläni ei ole vertailukohtia bändin aikaisempiin keikkoihin, että onko livetilanne ollut aina yhtä vahvaa tekemistä mitä se oli tänä iltana. Puolentoista mittainen rokkijulistus hoitui eleettömästi ja kaikin puolin tyylikkäästi. Tullikamarilla esiintynyt viisihenkinen versio yhtyeestä toimi kaikin puolin erinomaisesti. Toinen kitara, basso ja rummut loivat tanakan perustan veljesparin eleettömälle svengille, Jim Reidin vähän nilkkumaiseen roikkumiseen mikkitelineen varressa ja laiskoihin mikrofonin heilahduksiin biisien välillä, sekä veljensä Williamin tunnistettavalle ja kaiken puolin virheettömälle kitaroinnille. 

Keikalla kuultiin voittopuolisesti kappaleita tuoreelta, erinomaiselta Glasgow Eyes (24) albumilta, sekä tasaisesti biisejä bändin kaikilta muilta studioalbumeilta. Uuden levyn Jamcod aloitti illan energisesti. Hyvät ja ei niin paljon toisistaan eroavat kappaleet seurasivat toisiaan. Kun back-kataloogi ei ollut allekirjoittaneella riittävän hyvin hallussa, niin pystyin vain aiempien settilistojen perusteella olettaa, että kakkosena soitettiin Automaticin (89) terhakka Head On. Odotankin, että löytyykö Tullikamarin runsaslukuisesta yleisöstä ketään setlist.fm sivun päivittäjää? Yleisöjakauma oli yllättävän heterogeeninen. Paljon oli kaltaisiani neliviisikymppisiä, rokkipaitaisia ja hivenen pömppövatsaisia,  rokkipoliiseja. Mutta yleisössä oli kohtuullisesti naisia ja yllättävän paljon nuorempaa yleisöä. 

Girl 71:sen, Yhden uuden levyn parhaimman kappaleen aikana lavalle nousi naislaulaja, joka hoiti hienosti laulajien vuoropuhelun Jim Reidin kanssa. Toinen, vielä nuorempi naislaulaja oli mukana Stoned & Dethroned albumin "hitillä" Sometimes always.

Muutin mentiin Jim Reidin vokaalien varassa, jotka hoituivat hyvällä energialla, vaikka ääni meinasi välillä jäädä särisevien kitaroiden alle. Ehjän ja nautittavan keikan viimeisessä encoressa Reverence Jim sai ulvoa loputkin keuhkonsa pihalle ja komeasti sen tekikin. Kappaleesta kasvoi keikan ylivoimaisesti komein esitys. Levyversiotaan pidempi kappale saavutti hurmoksellisen, suorastaan viidakkomaisen grooven.

Olin varautunut keikalle korvatulpin, mutta ne jäi käyttämättä. Volyymi meni juuri ja juuri sallituissa rajoissa. Kitaran särö ja ajoittainen kirskunta ei onneksi ottanut korviin. Suurinta osaa Jesus and Mary Chainin kappalemateriaalista en ole koskaan pitänyt maailman muistettavimpana. Uran aikana tehdyistä tyylikokeilusta huolimatta, eri albumien kappaleissa on paljon toisiaan muistuttavia elementtejä, mutta samanaikaisesti, paljon hienovaraisia ja tyylikkäitä yksityiskohtia, jotka ovat nostaneet bändin rokin valioliigaan. Ja nyt kun keikan jälkipöhinässä hain levykaupasta uuden Glasgow Eyes (24) albumin, en voi kun hämmästellä kuinka hieno platta on kyseessä. Inhimillistä, herkkää ja rankkaa. Vahva suositus.