Hearthill - Klubi. Tampere. 12.1.2020.

Näin edellisen kerran Hearthillin livenä Raahessa Nätteri-nimisessä ravintolassa vuonna 1992. Lost in The Limbo Zone(92) levyn julkkarikiertueella. Raahen niukahko yleisömäärä ja paikkakunnalle ominainen jäyhä ilmapiiri esti bändiä pääsemään kunnon keikkahurmokseen. Keikka taisi sijoittua keskelle viikkoa. Viikonloppuna menoa ja meininkiä olisi ollut varmasti enemmän. Niimpä tämä keikka jäi rutiininomaiseksi suoritukseksi, jossa esiteltiin uutta levyä kera muutaman vanhan tsipaleen. Pari rohkeaa rokkipoikaa taisi tanssahdella ujosti keikan aikana. Itse jomotin paikoillani ja seurasin vakahenkisenä suosikkibändini keikkaa.

Vuonna 1987 Suomen rokkitaivaalle ponnistanut Hearthill tuli tunnetuksi erityisesti kovasta lavapreesensistä, mielipuolisen hienoista ja hikisistä keikoista. Bändi oli Soundin ja Rumban vakiokansimateriaalia, Hearthillin levyt saivat aina hyviä ellei erinomaisia arvioita. Kun hype oli kuumimmillaan, niin puhuttiin ihan pokkana maailmanvalloituksesta. Usko omaan tekemiseen oli kova ja taskusta löytyi aina uusia timanttisia biisejä joilla rimaa nostettiin levy levyltä pykälän tai pari.

Esikoisalbumi Hearthill(88) on riehakas ja biisimateriaaliltaan vahva aloitus, johon tämä kakskymppisten kontulalaisnuorten live-energia oli tallennettu onnistuneesti. Riehakkaat Shake it Up ja Someday Somehow, sekä tunteeltaan paksu teiniballadi Love Rain On Me vetelivät kuulijoita oikeista naruista. Seesteinen Cut Up(89) oli valtava kehitysaskel eteenpäin. Miltei temaattinen lähiölevy on tunnelmaltaan ehjä ja biisimateriaaliltaan vahva. Todellinen kadonnut klassikko. Graveyard Party Bluesia(90) pidetään yleisesti bändin parhaana levynä. Tässä levyssä bändi svengaa rikkaasti ja estottomasti. Soul Tattoo(91) on myös väkevä ja hivenen unohdettu levy, jolta löytyy bändin yksi parhaista kappaleista: Gas Station. Bändin ura paketoitiin vahvaan ja huolellisesti rakennettuun Lost In The Limbo Zone(92) levyyn, jonka jälkeen ilmestyi vielä tämä Jussi Sydänmäen soolotyönä tunnettu: Lost Tune Fish(95). Ehdottoman tutustumisen arvoinen levy tämäkin.

Liki 28-vuoden odotus palkittiin ja Hearthill palasi livetouhuihin, tällä kertaa Lost Tapes 92(19) - levyn ns. julkkarikiertueelle. Tuo viime syksynä Svart Recordsin kautta vinyylinä julkaistu platta piti sisällään ennen julkaisematonta live- ja studiomateriaalia vuodelta 1992. Levyllä on puolenkymmentä täysin ennen kuulematonta Hearthill-veisua, kuten verevästi potkivat Big Bad Wolf ja Zombie.

Klubin paluukeikan aloitti Cut Up-albumin hieno Burning Man, jota seurasi saman levyn Rainy Days
ja Soul Tattoon Gas Station. Pian kuultiin esikoisalbumin riehakas He's Allright, jossa Ufo Mustosen viulutyöskentely pääsi hienosti esille. Keikan alkupuoli oli hienoa ja riehakasta meininkiä. Bändi soitti tiukasti. Heikki Tikan rumpukomppi piti homman hyvin kasassa, Ufon viulu toi lauluihin tarvittavaa lisäarvoa ja persoonaa. Samuli Laiho soitti vimmaisena kuusikielistään. Jukkis Kiviniemen basso muhkeutti kokonaisuutta.

Kirsikkana kakun päällä oli laulaja Jussi Sydänmäen pidäkkeetön lavashow. Lavaliikehdintä toi mieleen kiihdyttäviä aineita nauttineen Mick Jaggerin. Jalat nousivat usein puolimetriä ilmaan ja levottomat tanssijalat merkitsivät lavan jokaisen neliösenttimetrin. Laulu seurasi hyvin mukana, vaikka hieman odotin bändin uran alkuvaihetta leimannutta häpeämättömästi fraseeraavaa laulutyyliä. Toki sitäkin löytyi, mutta ehkei siinä mittakaavassa mitä saattoi odottaa. Tästä kärsi eniten Love Rain On Me, joka vedettiin yllättävän vähäeleisesti, kun se perustaltaan on aika melodramaattinen kappale. Jäin etenkin kaipaamaan kertsin voimallista loppuhoilotusta: Rain on me. 

Reilun tunnin keikka oli valitettavan nopeasti ohi. Tähän hikiseen tunteroiseen mahtui parisenkymmentä biisiä. Juurevaa, räväkkää, rockabillymausteista. Vaikka tuotanto oli  kolmenkymmenen vuoden takaista, niin parasta ennen päivämäärässä tuntui olevan loputtomat lukemat. Live-energia teki biisit tässä hetkessä nautittaviksi ja relevanteiksi. En usko, että Hearthill enää tulee levyttämään uutta materiaalia, koska bändin jatkumo jo koettiin vuosina 2004-2008 Soul Tattoon levyillä, joka oli melkein kuin Hearthill. Mutta en pistäisi pahakseni, jos nämä suomirokin veteraanit(jos näin voin sanoa) kehittelisivät lähitulevaisuudessa uuttakin matskua.

Youtubesta löytyy melkein kaikki keikan biisit videona. Tässä yksi niistä, Lost in The Limbo Zonen(92) parhaimmistoa.