Voiko levy olla elämää suurempi?

Levymessuja, niitä oli tullut ja mennyt, aina vaan löysin itseni puolihermostuneena tonkimassa näitä mustan mulla jättömäitä. Aina oli lupsakkaita ja ärsyttävän positiivisia ruotsalaisia levymyyjiä ja paikoillaan jurottavia suomalaisia, vinoon kasvaneita ja korkeilla levyjen hinnoilla itsensä turraksi puuduttaneita.

Leveimmät svedu-hampaat mitä olin koskaan nähnyt nakkasivat eteeni euron herkkuja, helpolla ähkyyn saavaa peeveecee-saastetta. Napsin löytöjä, napsin kaksoiskappaleita, napsin levyjä hienoisella kirppari-myyntiajatuksella. Oli järisyttävää huomata, että eräänkin Bruce Springsteenin 70- ja 80-luvun tuotanto tursuili alelaareissa. Kuinka monta kaksoiskappaletta mies voi ostaa, kuinka monelta kaveriltani puuttuu Bossin helmi-albumit ja kuinka helvetin monet rokkibileet minun täytyy järjestää, jotta saan näitä rehellisen rokin keskeisoiä lättyjä kiertoon?

Silmiini osui Brucen tupla-albumi River(80) euron laarista. Tuotakin lättyä minulta löytyi komeroistani muutama. Pakkohan tuollainen euron löytö oli poimia mukaan. Kannet olivat kuluneet, mutta levyt sisällä täyttä minttiä. Saadessani kyltynmättömän muovinnälkäni hetkeksi tyydytettyä, kannoin ostokseni kotiin ja aloin puolihuolimattoman vinyylien soittelun. Neula raapi vakaasti noita mustia mierolaisia ja irroitti huoneistooni rollaavaa rokkia, syntistä funkkia, eteeristä folkkia ja munatonta aaooärrää.

Pian tuli Riverin(80) vuoro, pakkohan se oli taas kertaalleen läpi kuunnella, tsekata että onko lätyn soundit kohdillaan. En muistanutkaan, että levy alkoi noin jykevästi ja säpäkästi The Ties That Bindilla, aivan kuin oman levyni versio olisi vaisumpi? En myöskää muistanut, että levyn ykköspuolella oli peräti seitsemän biisiä, kuten minulta täysin unohtunut: Johnny, I'm Ready:

Johnny I'm ready, like windows turn the haze

Johnny we're ready, like fool's rock'n' roll game...

A-posken vika biisi Independence day soi sittenkin sinä neitseellisenä live-versiona, jonka olin kuullut eräältä live-bootlegilta. Kuinkas se nyt näin, tämän täytyi olla joku Riverin erikoispainos, josta olen ollut täysin tietämätön. Olotilani muuttui innostuneeksi ja kuumottavaksi, onko todellakin tällainen Riverin spessuversio jäänyt minulta väliin.

Kakkospuoli kuulosti aiempaa raaemmalta ja demomaisemmalta, esmes Hungry Heart vedettiin liki hc-punkkina, niin, eiks tään biisin pitänyt alunperin mennäkin Ramonesille? Outoja levyversioita hämmästellessä, neula alkoi tavoittamaan väistämättömästi albumin nimikappaletta. Sydäntäni alkoi oudosti kylmätä, vapautuuko korviini jotain ennenkuulumatonta Bruce-vaikerrusta, jokin aivan uusi kulma tähän Bossin ehkä merkittävimpään kappaleeseen. Ensi tahdit eivät lähteneen huuliharpusta vaan tinapillistä, kurkkasin levynkanteen, totta tosiaan, eihän River ollutkaan River, vaan Rai ou water (Ode to celtic dream). Mitä ihmettä? Levyn sisäpussi paljasti kyseessä olevan ns. alkuperäisen irkkuversion kappaleesta. Häh, eikös tuntemani River ollutkaan se alkuperäinen River.

Itse kappale soljui oudon eteerisenä ja vaikertavana. Brucen ääni oli korkeampaa kuin ajokoiran ulina, tinapillit ja harmittavan munattomat rummut loivat piiskasivat hahmotonta kappaletta eteenpäin. Tunsin ärtyväni, ei näin saa tehdä, Riverin pitää olla se ainut oikea River, tämän täytyy olla jonkin Bruce-kloonin huijausyritys. Aivan biisin lopussa tuli tunne, että jotain irtosi, soittimet katosivat jonnekin, mutta Brucen ääni vaikersi sellaisessa ulottuvuudessa, että kuulijana vain rohkealla heittäytymisellä siihen saattoi saada otetta.

Kuunnellessani levyn C- ja D-poskea levy alkoi palaamaan uomiinsa, levyversiot olivat melkein normaalit. Nyt minusta taas tuntui, että jokin kappale oli leikattu levyltä pois, mutta en millään saanut biisin nimeä mieleen. Toka vika biisi, eeppinen Drive all Night kesti melkein 15 minuuttia, näin laskin kellosta, mutta levyn sisäpussin mukaan vain 8 ja puoli. Yksi biisi oli todellakin poissa, koska viimeistä kappaletta ei koskaan tullut. Sen sijaan levynkannen välistä putosin seiskatuumainen Bruce-sinkku Hungry Heart, jonka b-puolena oli suomenkielinen biisi Aavikon laki. Nyt olen kyllä tullut huijatuksi?

Sevaritunnelmointia, taas!

Ostin Elton Johnin A Single Man(78) vinyylin levymessuilta kolmella eurolla. Levy on hyvässä kunnossa, siinä on arvostamani avattavat kannet, hienoja valokuvia Eltonista ja tietty lyriikat painettuna sisäpussiin.

Aloittaessani levynkerääjän taivalta 80-luvun puolivälissä, huomasin tämän kyseisen albumin löytyvän useimpien levykauppojen postimyyntikuvastoista pilkkahintaan. Tuolloin tein nopean ja pitkään vaikuttaneen analyysin: levy on huono! Olihan Eltonilla takana 70-luvun alkupuolen uskomaton hitti- ja albumiputki, vuodesta 1969 vuoteen 1976 yhteensä 11 studioalbumia, joista kaksi tupla-albumia. Juuri tuon ajanjakson levyjä pidetään artistin parhaina.

A Single Man on ensimmäinen levy ilman Eltonin arvostettua(?) vakiotekstittäjää Bernie Taupinia. Edellinen levy, Eltonin mielestä hänen parhaansa, tupla Blue Moves(76) ilmestyi yli kaksi vuotta sitten, joka oli Eltonin tuotteliaisuuden tietäen varsin pitkä levytystauko.

Millainen levy siis on A Single Man? Nyt 31 vuoden päästä tarkasteltuna ja noin kolme ja puoli kertaa(neljäs kerta täyttyi juuri) levyn kuulleena voisin puhua yllättävän eheästä ja tunnelmallisesta levystä. Ei mikään hittilevy, eikä rokkilevy, mutta monipuolisesti soitettu, vähän klassisen ja jatsinkin sävyjä omaava, levy jonka parissa tuntuu viihtyvän.

Soljuvia säveliä, ei ehkä kaikista unohtumattomimpia Elton-viisuja, mutta varsin pakotonta tunnelmaa kaiken kaikkiaan. Levyltä lohkesi yksi pieni hitti, instrumentaali ”Song for Guy”. Tuntuu, että Eltonin pianotapailu on synnyttänyt varsin helposti tukun viihdyttäviä viisuja: mukavasti keinuva ”Big Dipper”, jopa eeppiseksi kasvava pitkä ”It Ain’t Gonna Be Easy” ja jatsahtava Elton-kaunokki ”Shooting Star”. Ei todellakaan mikään rokin tai popin klassikkolevy, mutta tarviiko aina olla? Joskus riittää hyvä letkeä tunnelma ja riittävän hyvät biisit.

Annoin sinulle tänä iltana aikaa Elton John, ei mitenkään muodikas valinta, myönnetään. Mutta se mitä musiikkisi antaa minulle pyyhkii pois kaikki turhat ajatukset uskottavuudestasi artistina ja epäilykseni unohdettujen levyjesi laadusta. Näin hyvä, sisimpäni vastaanottaa ja jokin siellä mukavasti rentoutuu.