Levymessut - Turun T-talo. 16.3.2014

Eilinen kirpparinuouhous oli onneksi täyttänyt levypötsini sen verran kukkuralleen, että pystyin vastaanottamaan näiden levymessujen tuoman pettymyksen tunteen. Ok, lähdetään purkamaan pala kerrallaan tätä pakettia. Ensinnäkin nyt oltiin levymessujen "toisessa päivässä", eilen lauantaina vinyylikaravaani oli käynyt Helsingissä Tavastialla ja näin ollen paras kerma oli jo kaavittu päältä. Sen verran face-ilmoittelua seuranneena huomasin, että esim. mainio ruotsalainen Delicious Goldfish Records oli matkalla tällä kertaa euron ceedee-laareineen, mutta ei vastaavan hintaisten vinyylilaarien kera, kuten aiemmilla levymessuilla on ollut tapana.

Turun T-talon tila messupaikkana oli Kårenia ehkä hieman hämärämpi, tilaa lienee kutakuinkin samanverran, ihan ookoo paikka levymessuille. Valaistuksessa oli hieman toivomista, joissain levynurkkauksissa jouduin vähän siristelemään, jotta näin mikä printti on kyseessä? Noh, saattoi johtua ikänäöstäkin. Paikalle tulin jo puoli tuntia ennen avaamista ja tietenkin siinä toivossa, että saan napsittua parhaat palat päältä. Ok. Pääsinkin ensimmäisten joukossa sisään, mutta aika pian huomasin, että kattaus oli tänään niukempi, ei juurikaan näitä houkuttelevia alelaareja.

Jotain sentään tuli löydettyä. Ekalta ruotsalaisen myyjän kojulta löysin The Pretty Thingsin Uk-originaalin esikoisalbumin: The Pretty Things(65) neljällä eurolla. Kansi aika surkeassa kunnossa, mutta itse levy soi aika virkeästi. Tämän jälkeen lampsin yhden suomalaisen myyjän laareille, josta mukaan tarttui Dave Edmundsin: Twangin(81) kahdella ja puolella ekellä. Ihan hyvä löytö. Kohtapuolin olinkin jo mainitsemani Delicious Goldfish Recordsin kojulla, josta ne euron vinskyt siis puuttuivat. Ihan mukavina löytöinä mukaan lähti kuitenkin aussirock-bändien The Saintsin: All Fools Day(85) ja Triffidsin harvinaisempi kokoelma: Love in Bright Landscapes(86).

Aloin jo luovuttamaan, että eiköhän tää ole jo tässä, säästetään rahat ja lähdetään meneen. Sentään yhdellä ruotsalaisen myyjän kojulla pääsin hetkellisesti kiinni levyntonkimisen flow-tilasta. Kolmen euron laarista lähti mukaan 4 kohtuullista herkkua: Little Featin: Sailin Shoes(72), Temptationsin: 1990(73), David Bowien: Diamond Dogs(74) avattavilla kansilla ja vielä myyjä mainostama kaikkien aikojen paras Glam-rock albumi, Cockney Rebelin: The Human Menagerie(73). Lopullisena niittinä messuille ostin yhdeltä suomimyyjältä Iggy Popin: Lust for Lifen(77) ja maksoin siitä peräti yhdeksän euroa, joka on kuitenkin aika kohtuullinen hinta.

Myönnetään, että odotukseni messujen hintatasoa kohtaan olivat aika kohtuuttomat, odotin sellaista muutaman euron muovimyrskyä, että paikka tulvii toinen toistaan hienompia euron löytöjä, koska edelliset levymessut Kårenilla olivat tällaiset. Nämä messut menivät asteikolla sinne huonompaan äärilaitaan, ei paljon mainittavaa jälkipolville, paitsi tämä bloggaus.
Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka oikeasti ostavat niitä kalliimpia levyjä, toinen toistaan houkuttelevimpia keräilykappaleita. Itselle viisi euroa on se kipuraja, joka ylitetään harvemmin. Itseasiassa maksimi jonka yhdestä levystä voin maksaa on 20 euroa ja sitä en ole tehnyt kovin montaa kertaa. Kallein ostamani levy lienee Samae Koskisen: Hyvä Päivä(13) vinyyli, josta maksoin uutena 23 euroa.

Messut saivat minut jälleenkerran pohtimaan tätä levynkeräyksen järjellisyyttä, että onko järkee vai ei? Luettuani tämän toisen bloggaajan oivallisen kirjoituksen aiheesta uskoni taas hetkellisesti palasi: http://rajatapauksia.wordpress.com/2011/01/23/anonyymit-addiktit-viides-istunto/

Ja perään totaalista turmiollisuutta jota pitäisi tuomita isolla kädellä, jos sitä omassa ympäristössään näkisi, mutta aina saa hyväksynnän tässä rokin sarjakuvamaailmassa:

Juna jyskyttää...

...vanhaa ystävää,  amerikan multakurkkuamme, raastavien laulujen tulkkia. Niin, tässäkin blogissa herra Springsteenista on tullut kirjoitettua ties mitä, fanaattisen ylistäviä keikka- ja levyarvioita, rinnastuksia saarnamieheen, tosifanin uskontunnustuksia, kaikkea mahdollista ja vähän enemmän.

Se hetki kun luuli saavansa edes hetken rauhan Brucen edesottamuksista, niin eiköhän taas ole pukkaamassa uutta studioalbumia. Tänään tuli julki tieto, että tammikuussa ilmestyy ihka uusi albumi: High Hopes (14). Ooh mama, tässä on jo pienet maistiaiset jo saatu, nimikappaleen em. video tuli julki tänään ja alta löytyvä Dream Baby Dream jo kuukausi sitten Wreckin Ball - kiertueen päätyttyä, kuin lupauksena uudesta matskusta. Noh, sitähän se sitten oli. Tällä sedällä vaan riittää virtaa, syyskuussa tärähti 64 lasiin ja vauhti senkun kiihtyy. Wrecking Ball - kiertue kesti melkein kaksi vuotta, siinä samalla on pykätty levy kasaan ja nyt uusia konsertteja on sovittu Australiaa ja Uutta-Seelantia myöten. Huhujen mukaan jonkinmoinen jenkkilän kesäkiertue olisi suunnitelmissa, ehkä Eurooppakin, tuskimpa nyt sentään Suomi?

Tuleva levy High Hopes (14) on sekoitus uutta, vanhaa ja lainattua. Levyllä on kolme coveria, edellä mainitus High Hopes ja Dream Baby Dream, sekä vanhan aussi-punkbändin The Saintsin: Just Like Fire Would. Osa Bruce-originaaleista tällä levyllä on vanhaa kamaa, ns.arkistojen aarteita. Löytyypä joukosta uusi versio The Ghost of Tom Joadista. Paperilla sillisalaattimainen levy, ehkä välilevy tai sitten suuren energiahurmoksen synnyttämä väistämättömyys. Hieman tähän suuntaa Bruce vihjaili levyn saatekirjeessään, että energia on nostettu nyt uudelle tasolle. Ainakin nimibiisi on tuttua Bruce-nostatusta, voimaa, jaksamista ja toivoa, sitä perusbrucesaarnaa. Mutta hyvä niin, on tärkeää, että edes jokin kansanmiehen oloinen jantteri jenkeistä nostaa nyrkkinsä koholle näinä haastavina aikoina ja luo uskoa tulevaan, vaikka väkisin. Mielenkiinnolla jään odottamaan tammikuuta, joka on jo pelottavan lähellä.