Tässä kirjoituksessa on paljon haaveita ja utupilveä, eli etsin kadonnutta nuoruuttani. Olen tästä hieman etukäteen pahoillani. Nuoruuden rähmäisiin tunnelmiin johdattaa sävelet, usein hyvin syntikkavetoiset. Minkäs teet kun viettää kukkeimman nuoruutensa 80-luvulla ja tässä syy miksi koen viehtymystä tämän vuosikymmenen syntikkavetoisiin soundeihin. Se on jollain tapaa jopa perverssiä kuunnella tätä onttoa kimalletta, josta aika ajoin pilkahtaa sisältöäkin.
Kuuntelen kyseisen, jo 80-luvun alussa uran aloittaneen, bändin viime syksynä ilmestynyttä albumia: The Lexicon of Love II(16). Kyse on tietenkin jatko-osasta bändin menestyksekkäälle debyytille: The Lexicon of Love(82). Martin Fry:n johtama "yhdenmiehen bändi" oli varsin menestyksekäs noihin aikoihin. Vaan paljon on vettä virrannut tuossa välillä. Ensinnäkin debyytti: The Lexicon of Love(82) on yksi muotovalioimpia syntsapop-levyjä kautta aikojen. Levy sisältää muun muassa sellaiset korvamadot kuten; Poison Arrow, All of My Heart ja huikea The Look of Love. Tosin eräs ystäväni määritteli kyseisen kappaleen tuovan mieleen 80-luvun huonot puolet.
Menestyksekkään debyytin jälkeen ABC julkaisi levyjä tasaisesti kahden vuoden välein. Ne muutkaan levyt eivät olleet huonoja, tutustumisen arvoisia ovat ainakin: How to be a... Zillionaire!(85) ja Alphabet City(87). ABC:n levytysura hiipui levyn: Abracadabran(91) jälkeen ja seuraavat levyt ilmestyivät vajaan kymmenen vuoden päästä toisistaan: Skycraping(97) ja Traffic(08).
Nyt kun kuuntelen tätä paluulevyä: The Lexicon of Love II(16), niin en voi kun hämmästellä miten raikkaana tuo bändin alkuaikojen syntsapop-perintö on tuotu tähän päivään. Kakkososa on kieltämättä soundillinen mukaelma debyytistä, mutta biisit ovat kovatasoisia ja tämän levyn ääressä olen viihtynyt päiväkausia, jopa kriittisellä korvalla musiikkia kuunteleva 5-vuotias tyttäreni on antanut tälle levylle hyväksynnän. Haluan korostaa, että vasta hommattuani levyn fyysisessä muodossa(cd-levy) sain siitä kunnollisen otteen. Spotify-kuuntelu jää aina varsin köykäiseksi.
Levy alkaa hitikkäällä kaksikolla: Flames of Desire ja Viva Love. Väittäisin, että molemmat biisit laatunsa puolesta olisi voinut upottaa bändin huikealle debyytille. Viva Love on tietenkin The Look of Loven vastine tälle ajalle, mutta kuitenkin sopivasti erilainen biisi. Ten Below Zero on sellainen iso syntsaballadi, jota olisin voinut tanssia hitailla 80-luvulla Mäntylammen diskossa...jos vaan hitaille olisin päässyt. Levy loppuu myös hienoon hitaaseen kappaleeseen: Brighter than The Sun, jonka jälkeen kuullaan vielä Viva Loven loppuoutro. Siinä välissä olevat biisit ovat kaikki varsin hyvätasoisia.
En koe minkäänlaista vaivaantumisen, kyllästymisen tai myötähäpeän tunnetta tämän levyn äärellä. Levy vie minut sinne, missä ei ehkä syytä olisi enää olla, kaukaisen ajan haavepilven rinnalle, epävarmojen askelten kaikuun, notkeasti pyörivän diskopallon valoihin, siihen yhteen hetkeen ja elämään, joka ei nuoren ihmisen rinnassa koskaan tullut todeksi. Mutta niin sen pitikin mennä, koska sain tämän selittämättömän kaipuun tunteen, jota tällainen musiikki on omiaan hoitamaan...ja mieleen palauttamaan.
Kyllä! Paikallinen kirpputori ja sen erityinen koju teki taas kuuluisat temppunsa. Neljä laarillista pvc-muovia, kaikki euron kappalehintaan. Ehkä olin aiemmin päivällä tai ehkä toissapäivänä miettinyt jotain vakavaa muovinostorajaa itselleni. Roskaa ovat tuollaiset ajatukset! Innoittava musiikkimateriaalia 70- ja 80-luvun hyvän vinyylikaiverruksen vuosilta herkisti taas musanenääni. Nykymaailmassahan näitä vinyylin kaiverrukseen tarkoitettuja laitteita on muutama hassu jäljellä. Suomessakin on yksi ainut vinyylinkaiverrukseen erikoistunut paja Timmion Cutting(Soundi 2012), jonka kaiverruskonekin(muuten nimeltään Neumann-merkkinen) on peräisin 70-luvun lopulta.
Mutta joo, pääsin taas sukeltamaan tähän hyvän "vinyylikaiverruksen" aikaan. Sormet napsaisivat rapiassa 10 minuutissa käsikynkkääni 16 timakkaa lättystä. Täytyy myöntää, että sormeni ovat harjaantuneet hyvin nopeaan levynpläräykseen ja hieman ikänäöstä kärsivät pupillini ovat vielä mainiosti leikissä mukana. Melkein halveksin niitä "levynuuskijoita", jotka jämähtävät keskelle levylaaria nuuhkimaan ja mittaamaan katseellaan vinyylin kuntoa. Tällöin koko operaatio näyttää kovin hidastetulta ja tarkoituksenmukaiselta: - Hei katsokaa mitä aarretta kädessäni pidän, ihailkaa vaan vierestä, tähän ette muuten näppejänne sekoita! Noh, nämä nuuskivat lienee pitävät minua kiireisenä ja pelkkään levynlukumäärään keskittyvänä höseltäjänä!?
Men at Work: Cargo (83)Down Under-hitistä tunnetun aussibändin se toinen tunnettu levy. Kansitaiteeltaan meille kaikille kovin tuttu, mutta liekö sisällöltään? Kohta on minulle.
Mick Jagger: Primitive Cool (88) Ihmiset turhaan kritisoivat Jaggerin soolouraa, että se olisi silkkaa kuraa. Tämä on Jaggerin toka sooloalbumi ja pitää sisällään kaksi erityisen hyvää biisiä: Let's Work ja Party Doll sekä useita muita erityisen kelvollisia kappaleita. Tästä vaan puuttuu Keefin skitta ja Charilien rummut, sitähän me aina odotamme?
Spandau Ballet: Through The Barricades (86) Tämä levy vaati selityksen! Nyt mennään nössön popin höttöisimmillä vesillä, mutta hei, suositussa amerikkaissarjassa Moderni perhe vieraili(mukamas) Spandau Balletin laulaja ja esitti tämän bändin ikivihreän, joka löytyy tosin aiemmalta bändin levyltä.
Frankie Goes To Hollywood: Liverpool (86) Frankie muistetaan hiteistä: Relax, Two Tribes ja itkettävän ihanasta teiniballadista Power of Love. Kuinka monilta meiltä meni ohi tämä ihan pätevä kakkosalbumi: Liverpool(86)? Muun muassa minulta.
Bruce Cockburn; Stealing Fire (84) Kanadan kolmanneksi paras lauluntekijä. Ketkä ovat ne kaksi parempaa? Cockburn on erittäin pitkän linjan artisti, omaa nimeä kantanut esikoisalbumi ilmestyi jo vuonna 1970. Olen nähnyt Cockburnin keikalla Tavastialla vuonna 1999 ja voin liioittelematta sanoa, että se kuuluu minun kaikkiean aikojen keikkojen Top 3:seen, huikea ja intensiivinen soolokeikka. Tämä levy Brucea suuremman läpimurron(?) kynnyksellä, voimakkaasti sodanvastainen If I Had a Rocket Launcher on levyn tunnetuimpia biisejä. Kuriositeettinä sanottakoon, että levy on julkaistu kaksilla erilaisilla kansilla. Nytpä löytyvät molemmat.
The Icickle Works: Numb - ep (88) Tämä oiva brittibändi julkaisi useita oleellisia ep-levyjä kukkealla 80-luvulla. Näitä eepeitä minä poika keräilen.
Glenn Frey: The Allnighter (84) Oiskohan tämä Eagles-miehen kolmas soololevy? Pätevää kamaa ja tietty tältä löytyy megahitti The Heat is On. Mistä leffasta on kyseinen veisu?
Foreigner: 4 (81) Samaa kasariaaooärrää tämäkin. Pitävät tätä bändin parhaana levynä, eivätkä suotta, täyteläistä Amerikan Bostonpullaahan tämä on jota koristaa megahitti Waiting For a Girl Like You. Kaksoiskappale, eli annan tämän sinulle!
The The: The Beaten Generation - Ep(89) Hassu bändin nimi, mutta musiikillinen laatu on timanttista. Tämä biisi kuuluu minun elämän soundtrackille tai ainakin sen kakkososalle. Upea kappale, upeaa soitantaa ja Smithsien Johnny Marrin ensimmäisiä hedelmällisiä sivupolkuja.
Elton John: Sleeping With The Past(89) Ehkä ei ois pitänyt kaikista löydöistä kertoa? Mutta Eltonhan on ihan jees, tosin tästä levystä en tiedä. Sacrifice löytyy tältä ainakin, pelkään että nukahdan...
Steve Windwood: Talking Back To The Night (82) Spencer Davis Group, The Traffic, Blind Faith, miehen musiikillinen CV on vaikuttava. Soolouraakin löytyy, vaan onko se mistään kotoisin? Tämä on hyvä levy ja Valerie on sen hitti. Windwoodn ääni on yksi rokin vaikuttavimpia.
Graham Parker: The Up Escalator(80) Parkerin levyjä ei voi olla koskaan liian vähän levyhyllyssä, rehellistä ja konstailematonta britti-springsteeniä, tosin pubrock-genreen upotettua sellaista. Niin, Pomohan vierailee ihan oikeasti tällä lätyllä, laulaa vähän taustoja ja silleen.
Gerry Rafferty: City to City (78) Upea, hieno ja tähdellinen levy, jolta löytyy hitti Baker Street. Rafferty kuoli muutama vuosi sitten melkoisen unohdettuna tähtenä. On tehnyt lukuisia hyviä albumeja, useimmat 70- ja 80-luvulla. Yritin myydä monta vuotta Raffertyn Night Owl (79) - albumia kirppareille, kunnes se meni kaupaksi nyt talvella ihan kelvolliseen hintaan.
ABC: Up (89) Mainitse ainakin kaksi artistia joilla on samanniminen levy: Up? Molemmat julkaistu vuoden 1989 jälkeen...ABC pamahti megasuosioon albumilla Lexicon of Love (82) ja sen megahiteillä The Look of Love ja Poison Arrow. Vuodet kului ja albumeja ilmestyi, suosion käyrä näytti koko ajan alaspäin. Tämä on jo loppupään tuotantoa. Sanoisin, että ABC on luonut maaperää monelle dancepop-aktille, eräillekin eläinkaupan pojille, tulevan Ruisrockin tähdille.
Tears for Fears: The Seeds of Love (89) Ehdottomasti yksi kasaripophelmistä: Sowing the Seeds of Love ja Woman in Chains ovat klassikoita. Muistan kuinka levyä ilmestyessään kritisoitiin suomalaisissa musalehdissä. Tämä levy on uhmannut aikaa ja kasarisoundi on löytänyt paikkansa viimeistään tällä levyllä.
Cat Stevens: Izítso (77) Aina jaksan yllättyä kuinka suuri tasoero on herra Stevensin sävelmillä ja lyriikoilla. Saat itse tulkita kummat ovat sitä parempaa tasoa? Stevensin loppupään tuotantoa ennen Yusuf Islamiksi kääntymistä. Levyllä on hassu jojo-kansi.
Uuh, siinä oli koko setti. Hyvin usein löydän itseni kierimässä tunnontuskissa muoviaarteen löytämisen jälkeen(niin tänäänkin). Mutta suurempi missioni on keräillä näitä vinyyliajan pieniä "taideteoksia", kaivaa niistä esiin merkittävää musiikkia, levittää sanomaa eteenpäin jakamalla oivallisia kaksoiskappaleita musiikkia äänitteenä arvostaville ihmisille.
