Joskus käy niin, että menneisyydestä nousee esiin jotain ainutlaatuista ja koskematonta. Tulee mieletön elämys, kun löytää jotain varjoihin jäänyttä, melkein pilaantuneeksi luultua, mutta joka elinvoimallaan ja vaikuttavuudella lyö jalat alta, WHOAH!Steve Gibbons Bandin biisi Tupelo Missisippi Flash levyltä Rollin' On(76) aiheutti tämän reaktion. Mieletön biisi jossa raaka musiikillinen elinvoima käy suoraan iholle, artisti Gibbons mylvii rokin sanomaansa pidäkkeettömässä tilassa, sanat lipsuu ohi levypussin printtien, vapaa musiikillinen tila luo hurjan irtonaisen tunteen, kun musiikki ja sen esittäjä ovat täydellisesti yhtä. Puhdasta rokkia, rokkenrollia, rockabillya, ehkä hillbillyäkin, maailman parasta Dr.Feelgoodia, ripaus Roadrunnerin aikaista Hurriganesia, yksinkertaisesti tanakkaa ja erittäin vaikuttavaa rokettirollia, UUH!
Mr.Cool, TheLast Outlaw Man, Steve Gibbons on syntynyt samana vuonna kuin Dylan, 1941. Loi uraa jo 60-luvulla bändissä nimeltä Uglies, joka teki muutaman sinkun, muttei koskaan noussut maineeseen. Pienenä kurioseettina mainittakoon, että Uglies vieraili suomessakin vuonna 1966, mutta ajoitus oli väärä, suomipotin korjasti toinen brittibändi: Renegades. Yritystä riitti ilman menestystä Uglies jälkeen, jota seurasi muutaman singlelevyn mittainen Balls 70-luvun alussa. RRR!
70-luvun alussa alkoi muotoutumaan Steve Gibbons Band, joka pääsi levytyspuuhiin 1976, The Who:n Pete Townshendin ostettua bändin ulos huonosta levytyssopimuksesta. Tästä alkoi bändin ja Steven noin viiden vuoden kulta-aika: Any Road Up(76), Rollin’ On(76), Caught in the Act(77), Down in the Bunker(78), Street parade(79) ja Saints and Sinners(81). Puolenkymmentä levyä väkevää ja kursailematonta rokkia. Hyviä biisejä, hyvää tunnelmaa, paikoin aivan erinomaista soitantaa ja yksi Top 10 hitti: Chuck Berryn: Tulane, jonka irtonaisen ja hauskasti aikaa ilmentävän videon löydät edellisestä blogijutusta.80-luvulla hahmo ja bändi alkoi hiipumaan, pari levyä vielä ilmestyi, mutta Steve Gibbons bändeineen alkoi olemaan auttamattomasti jo menneen talven lumia. Musiikkilehti Soundissa 1/1984 on mainio ja valaiseva juttu Steve Gibbonsin urasta ja silloisesta keikasta Tampereen Yo-talolla. Ylisanoja ei säästetä, tämä 50-luvun rasvatukan näköinen hahmo osaa ammattinsa, rokki soi ja lantio liikkuu sekä keikan jälkeen vikitellään toimittajan tyttöystävääkin.
Yllättäen herra Gibbons on aktiivinen vielä tänäkin päivänä liki 70-vuoden iässä, keikkaa pukkaa tasaisesti ja uusi levykin Chasing Tales(08) on ilmestynyt reilu vuosi sitten. Huomasin myös, että herra on keikkaillut Suomessakin viime vuosina, ainakin vuonna 2005. Viime vuoden YouTube-linkin mukaan herralla ääni kulkee vielä varsin mukavasti, suorastaan nuorekkaasti jos vertaa hänen ikätoveriinsa Mr.D:hen.Suosittelen tätä MySpace-linkin tsekkausta jos haluaa kuulla jotain hyvin autenttista ja multaista rokkia, muinaista ja unohdettua karheutta jossa on yllättävän iso musiikillinen sydän: http://www.myspace.com/stevegibbons
