Tuomo - Lost in Music, Telakka, Tampere. 19.10.2013.

Intoudun sittenkin lähtemään Lost in Music kaupunkifestareille. Mietin jo vakavasti Telakan torstai-kattausta, josta löytyi Astrid Swania ja Rinneradiota, mutta perussetämäinen väsymys yllätti ja säästin livepaukkujani tähän lauantai-illan kattaukseen. Telakan lauantain kattaus piti sisällää kolme artistia, itselleni täysin tuntemattoman suomibändin Color Dolorin, maamme vakuuttavimman soulmiekkosen: Tuomon ja myöskin tuntemattomaksi jääneen Eestiläisen Odd Hugon.

Varsin taiderockmainen Color Dolor aloitti illan. Keikan alkupuolta seurasin vähän puolihuolimattomasti, mieleen tuli ysäri-kotimainen Mooncakes - yhtye, mutta ilman bändin laulajan(mikäs sen naisen nimi taas olikaan?) ilmeikästä ääntä, eli sellaista ihan taidokasta ja pikkunättiä artsuilua. Mutta, mutta, keikan edetessä huomio alkoi koko ajan enemmän kiinnittyä lavan suuntaan. Laulaja ei sittenkään ollut lainkaan hullumpi, itseasiassa hän oli suorastaan virtuoosimainen, ääni taipuu suuntaa jos toiseenkin, aivan kuin Kate Bush olisi uskaltautunut viimeinkin keikalle ja lisännyt ilmaisuun sopivasti Yoko Ono vaikutteita. Keikka saavutti aikalailla mielettömän flow-tilan, hassuihin lintunaamareihin pukeutuneet muut muusikot eivät olleet lainkaan mitättömiä tapauksia tässä kokonaisuudessa. Tämän rohkean bändin musiikilliseen ilmaisuun sisältyi myös pitkähköjä eeppisiä instrumentaalijaksoja, jossa nämä muut soittoniekat toivat taitonsa esille. Keikka loppui tähän kappaleen, eli Ones in the Woods. Versio oli kaikessa heittäytyvyydessä ja hulluudessaan aivan loistava. Iso rispekt tälle bändille, vaikken välttämättä tällaista musaa kotioloissa kuuntelisikaan.



Telakalle tulin ennen kaikkea Tuomon takia. Tämä selkeästi Suomen ykkös-soulartisti lunasti odotukseni komeasti. Tuomon setti piti sisällään pelkästään uusia biisejä(joka aina nostaa artistin osakkeita silmissäni) ja hienon Bobby Womack-coverin Please Forgive My Heart. Merkille pantavaa oli Tuomon varsin nuorista muusikoista koottu taustabändi ja uusi sähköisempi ilmaisu. Tämän laadukkaan suomisuolin sekaan oli sotkettu onnistuneesti monenlaista säksätystä ja konevaikutteita. Uudet biisit kuulostivat perustaltaan tosi hyviltä ja Tuomon taidokkaan itsevarma preesens teki illan keikkakakusta varsin nautittavan. Keikan viimeinen biisi kuulosti Michael Jacksonin Off The Wall(79)-aikaiselta tuotannolta, hyvässä mielessä.

Tuomon feisbuuk-sivulta nappasin tiedon, että uusi levy on tulollaan, mutta ajankohtaa ei ole vielä paljastettu. Edellisestä, hyvinkin laadukkaasta My Own Private Sunday(10) on kulunut jo kolme vuotta. Uusi lättynen otetaan mielihyvin vastaan, suolnälkä on kasvanut kovaksi tässä vuosien aikana. Tässä Tuomon tulevan levyn eka biisilohkaisu:

Soulveljet, soulsiskot - Yo-talo 9.12.2011

Tampere ei ole soul-city, Hämeessä ei ole sellaista rentoutta ja mojoa että kunnon bileet saataisiin pystyyn. Toivon, että joku olisi tästä eri mieltä?
Kaunis naisartisti kehottaa yleisöä tulemaan lavan eteen: - rohkeasti vaan! Yksi rohkea uskaltautuu, juuri se humalainen takatukkatyyppi. Mirrit ja kollit pysyvät tiukasti asemissaan, tätä paikkaanihan en luovuta. Jalan täytyy kuitenkin nappasta, niskan pyörähdellä vähän rennompana, mutta käsien pitää pysyy taskun pohjalla, joku raja kuitenkin.

Tuo nuori kaunis laulaja on nimeltään Janna, itsensä Maarit ”jäätelökesä” Hurmerinnan tytär. Kyllä geenit ovat jakautuneet auliilla tavalla, ääni taipuu notkeammin ja jazzimmin kuin äidillä. Tytöstä polvi paranee, ainakin melkein. Se mitä Jannalta puuttuu(toistaiseksi), on äitinsä karisma, vaikkakin liveveto on kaikin puolin kelpo suoritus. Parasta keikassa on Jannan ja urkuri Osmo Ikosen yhteysvokalisointi, duetto toimii täydellisesti yhteen. Muutamissa biiseissä meinaa tapahtua improvisaatiota ja heittäytymistä, mutta lievähkö jarru estää täydellisen keikan syntymistä. Mutta monella mittarilla katsottuna kyseessä on hyvin laadukas keikka, sellainen kasipuolen arvoinen. Suurin yllätys lienee se, että Jannan biisit olivat hyviä, parempia kuin seuraavana esiintyneen Tuomon tylsimmän soul-luritukset.



Tuomon keikka alkoi uudella ja hyvänkuuloisella slovarilla. Mies ja piano/urku-yhdistelmä toimii täydellisesti. Seuraavan biisin aikana muu bändi tulee mukaan, samat miehet kuin Jannan taustalla. Olin lähtenyt tänä loskaisena perjantaina yo-talolle nimenomaan Tuomoa katsomaan, miehen viimeisin levy My Own Private Sunday(10) on mielestäni yksi viime vuoden parhaita kotimaisia albumeja. Täytyy sanoa, että Tuomon liveotteessa ei ollut juurikaan heikkouksia, ääni taipui ja vonkui komeasti, bändi soitti kuin unelma, soundi oli miksattu juuri sellaiselle 70-luvun Stevie Wonder-tasolle. Ainoa asia mikä keikassa mätti, oli muutamat melko mitäänsanomattomat biisit. Tuomo oli parhaimmillaan slovareissa ja vähän linjasta poikkeavista irtiotoista, kuten itselleni tuntematon raskaalla kädellä soitettu tokavika biisi.

Illan kruunasi vielä uusi suomisoulin superbändi: The Northern Governors, johon oli kerätty kaikki illan esiintyjät yhteen. Valitettavasti itä-Tampereen bussi lähti ennen kuin keikka alkoi, eli tämä esitys jäi allekirjoittaneelta pelkän arvailun varaan.