Polarin Sieppari. Dog's Home, Tampere. 25.2.2017

Itselleni Polarin Sieppari edustaa syväjäädytettyä 80-lukua, kuin sinne unohtunutta punkahtavaa rock-bändiä, jostain Juliet Jonesin Sydämen ja Ne Luumäkien välimaastosta. Niin, tämä bändi olisi voinut soittaa 80-luvun lopulla Limingan nuorisoseuran talolla tai vaikkapa Vihannin Mäntylammin lavalla kuumana kesänä 1989.

Polarin Siepparit ovat kuitenkin tätä päivää. Tärkeä nostalgiatrippi tällaisille 40+  setämiehille, mutta elinvoimaisuudessaan ja tarttuvuudessaan myös nuorempaa yleisöä puhutteleva bändi. Karkkila, ilmeisen legendaarinen kunta, kaupunki? Jonka ympärille useat biisit perustuvat, tietynlaiseen pikkukaupungin ahtaaseen ilmapiiriin, joka on kollektiivisesti hyvinkin jaettava asia, sillä yllättävän monella meistä löytyy tämä pikkukaupunki- tai kylä tausta.

Bändi on urallaan julkaissut vasta kaksi albumia, rehvakkaan: Let's Euse!(14) ja viime vuonna ilmestyneen hieman muotovaliomman: Koisjärven Disco(16). Molemmat albumit pitävät sisällään toinen toistaan tarttuvampia punkahtavia rockvetäisyjä, joiden nimetkin jo kertovat paljon: Mikko Meriläinen, Sokka Irti ja Kaasu pohjassa Toijalassa, 1985 ym.

Polarin Siepparit aloittivat keikan uuden levyn ässäbiisillä: Koijärvi täyteen betonia. Biisi joka on myös kolme vuotiaan poikani yksi lemppareista, helposti mukana laulettava, mutta tekstiltään lohduton pikkukaupunkikuvaus: "Sä lähdit Urjalasta, odotit taas uutta lasta, joku toinen isyytensä aikoo tunnistaa"

Keikka vuorotteli molempien levyjen biiseillä. Mieleen jäivät muun muassa uuden levyn parhaimmistoa edustava Nuori ja Viisas, debyyttialbumin hieno Hipit. Bändin asenne ja yhteissoitto oli kovaa tasoa, välispiikit varomattoman hauskoja, mukavalla tavalla mauttomiakin. Reilun puolen tunnin soiton jälkeen tein illan suurimman virheeni ja lähden kesken keikan katsomaan toista artistia toiseen baariin. Niin, coitus int harvoin kannattaa, ei nytkään. Yritys irti leikata itseni Polarin Siepparin hyvästä live-energiasta epäonnistui. Puolen tunnin jälkeen palasin Dog's Homen jälkipöhinöihin ja ostin bändin erinomaisen Koisjärven Discon(16) kaverille yllärilahjaksi.

Kauko Röyhkä & The Boots - Klubi, Tampere. 22.8.2014

Röyhkän keikalle lähdin pienen odotuksen kera, sillä bändin kanssa Kauko Röyhkää näkee nykyään harvemmin. Eräässä Facebook-päivityksessä Röyhkä paljastikin, että parhaiten hän lyö leiville "rahakkailla" soolokeikoilla. Mielestäni Röyhkä tarvitsee taakseen hyvän bändin, sillä vasta silloin pääsee koko peto irti.

Ennen tarkempia Röyhkä-keikan yksityiskohtia muutama sana erinomaisesta lämppäristä: Polarin Sieppari. En tiedä olinko juuri otollisessa tilassa tällaiselle mukavalle liveyllätykselle. Olin valinnut hyvän ja estéettömän istumapaikan Klubin pehmeältä sohvalta. Kättäni kylmensi sävykäs vehnäolut ja näin ollen tunnelma oli jo valmiiksi odottavan nosteinen. Sitten räjähti. Lavalle tuli veivaamaan mutkattoman oloinen ja näköinen suomirockpumppu: Polarin Sieppari. Olin kerennyt hätäisesti tsekkaamaan bändin Facebook-sivuston, mutten yhtäkään biisiä.

Keikka alkoi mainiosti nimetyllä biisillä: Mikko Meriläinen. Hymy nousi samantien huulilleni. Tämähän on aivan loistavaa Eppu/Juliet Jones/Ramones-pastissia. Ytimekkäät ja hyvin vahvasti 80-luvun räväkämpään suomipoppiin nojaavat biisit seurasivat toisiaan. Mitään uuttahan tässä ei ollut, kaikki oli vain rokin menneisyyttä uudestaan keitettynä, mutta voi veljet kuinka hyvin tämä kattaus toimi livenä. Merkille pantavaa oli, että bändin jäsenistä 4 kävi laulamassa ja jokainen heistä hoiti tonttinsa hienosti. Olin jopa hieman hämmentynyt keikan jälkeen, että kuinkas sitä setä näin hurahti ja meni heti ostamaan bändin mainion esikoisalbumin Let's Euse(14) kympillä. En juurikaan keikoilta ostele mitään, mutta nyt oli pakko. Todella hyvä livekeikka tuntemattomalta bändiltä, tällaisia piristysruiskeita tarvitaan.

Ison pahan suden keikkaa joutui pienen tovin odottelemaan. Mutta sitten verho heilahti auki ja Röyhkä bändeineen oli sen takana omilla paikoillaan valmiina ottamaan Klubi haltuun. Keikka alkoi vanhalla suosikilla: Maa on Voimaa, joka toimi varsin hyvin. Tätä seurasi mielestäni aika huono versio Keväästä. Keikan alkupäässä kuultiin paljon Narttu-aikaista kamaa, kuten Talo Meren Rannalla ja Pikku Enkeli. Selkeitä hittejä ja ehkä vähän varman päälle pelaamista. Yllättävän kauan sai odottaa ennen kuin Röyhkä tarttui bändeineen uuden erinomaisen Etelän Peto(14) levyn materiaaliin. Kiinnostava Persoona oli kuin tehty livesoittoon. Aurinko, Kuu ja Kaikki Muu biisissä Kaukon ääni toimi ilahduttavan hyvin, ottaen huomioon että kyseessä on aika lauluvoittoinen kappale. Loistava Alkukantaisuus näytti voimansa myös livesoitossa ja varsinaisen setin päätti Etelän Pedon(14) yksi helmibiiseistä: Poika Sateessa. Yhtä aikaa kaihoisa ja raivokas biisi, jonka erinomaisesti soittanut bändi vei lopulliseen kliimaksiin Röyhkän jo poistuessa lavalta.

Encoreina kuultiin Kanerva ja loistava versio Paskasta Kaupungista. Täytyy sanoa, että Röyhkällä on kyllä aika vahva keikkarutiini, sillä olin aistivinani pientä häiritsevää nousuhumalaa keikan alkuvaiheessa, jonka Kauko piti isolla karismallaan ja keikkakokemuksellaan hallinnassa. Toisaalta olutpullon heiluttelu ja kommentit eturivin naisille: - Ai se olet sä, en tunnistanut sua vaatteet päällä! ovat vain osa Kauko Röyhkän imagoa.

Keikan päätyttyä Kauko tuli vielä yleisön joukkoon. Uskaltauduin kättelemään ja kehumaan keikkaa, mutta yhteisselfietä en uskaltanut ehdottaa, vaikka mieleni teki. Intiimeimpänä Kauko-kokemuksena säilyy edelleen Ilosaarirock 1997, jolloin Kauko tuli keikan jälkeen festarialueelle kirjoittaan nimmareita faneille ja käytti rintakehääni kirjoitusalustana.