Knipi, Topi Saha. Olympia. Tampere. 7.12.2019

Kaikki rakastavat Knipiä. Minä muiden joukossa, sillä kuka ei voisi olla pitämättä tästä läpeensä sympaattisesta ja perkuleen taitavasta biisintekijästä. Knipi, syntymänimeltään Zachris Alexander Stierncreuz, julkaisi pitkän vitkuttelun jälkeen ihkaoman sooloalbumin Knipi(19) tänä syksynä. Tässä blogissa jo aiemmin arvioitu levy https://homesickhounds.blogspot.com/2019/10/knipi-knipi.html?m=0
jätti mukavan maun suuhun. Kyse on kestävästä rocklevystä, joka asettuu luontevasti Egotrippi-levyjen rinnalle, mutta jossa on oma ja artistinsa näköinen luonne.

Ennen keikan alkua mietin, että kuinka pitkän setin Knipi aikoo ja voi vetää? Sillä rahtusen yli puolen tunnin mittaan venytetty esikoisalbumi jättäisi vain nälän tunteen. Ei huolta, noin tunnin ja vartin mittainen keikka piti sisällään koko esikoisalbumin ja mukavan otoksen egotrippibiisejä sekä yhden Anna Puu-coverin.

Keikan kappalejärjestys ei mukaillut suoraan esikoisalbumin vastaavaa. Se on menoa nyt avasi pelin, hmmh, aseistariisuvasti. Levyn hitti, egotrippimäinen(jos voi näin sanoa), Katkoviivoja jatkoi varmasti. Mietin, että kuinka Knipi selviää ilman emobändiään Egotrippiä. Hyvin hän selvisi. Laulutontti hoitui miehekkäästi ja Egotripin Anssi Maasalo bassossa tuki hyvin pääesiintyjän laulua. Kitarassa oli lainassa Topi Sahan bändin kitaristi Jaakko Murros. Tämän lisäksi taustabändin kosketinsoittaja ja rumpali tekivät keikkaelämyksestä ehjän ja toimivan.

Keikassa ei ollut juurikaan heikkoja kohtia. Jokin biisi meni hieman takkuisemmin, ehkä se oli Musta Aukko, kuin soittimet eivät olisi ihan löytäneet paikkaansa. Mutta tämä oli vain pieni kauneusvirhe melkein täydellisessä keikassa. Yksi keikan kirkkaimmista kohokohdista oli uuden levyn vika biisi Värejä, jolla Knipi väräytti keikkayleisön jokaista ihokarvaa. Näitä kylmiä väreitä oli tiedossa keikan loppupuolellakin. Asvaltin Pinta, Mestaripiirros ja viimeisenä kuultu, Knipin yksin esittämä Varovasti nyt upposivat luihin ja ytimiin. Biisit ovat mestariteoksia, kansan yhteistä kollektiivista omaisuutta. Etenkin Mestaripiirroksen Mariskan kynäilemä lyriikka koskettaa aina.

Mitä jatkossa on tiedossa? Keikka osoitti sen, että Knipi pärjää mainiosti omillaankin. Toisaalta kansa janoaa Egotrippiä ja uutta levyä. Minä ainakin. Mutta en pistäisi pahakseni jos lähitulevaisuudessa levykaupan hyllystä löytyisi Knipin kakkosalbumi. Pistetään toivetta tässä tulille.

Ennen Knipiä Topi Saha bändeineen heitti vahvan keikan. Paskainen Sydän, 2056, Pirun Ikävä. Monet Sahan kappaleista ovat osoittaneet kestävyytensä ja keikkailu on tuonut Sahan otteisiin lisää varmuutta ja rentoutta. Lopunajan Rakastavaiset (08) levyn julkkarikeikka puolitoista vuotta sitten oli paljon varovaisempi kuin tämän illan Topin ja bändin varma veto. Iloksemme keikalla kuultiin kaksi uutta, levyttämätöntä Topi Saha - kappaletta, joista molemmat kuulostivat varsin hyviltä. Toivottavasti Topi joukkioineen palaa levytyskantaan ehkä jo ensi vuoden aikana.

Knipi - Knipi

Katkoviivoja aloittaa levyn hyvinkin egotrippimäisin tunnelmin. Vakuuttava aloitusbiisi, väittäisin että tuleva popklassikko, joka menee samaan sarjaan kuin Asvaltin Pinta, Matkustaja ja Valtatie, joka on sitä samaa tiellä kulkemisen tunnelmaa, niin että maestro itse oli jopa huvittunut tästä usein toistuvasta tematiikasta biiseissään.

1986 on albumin seuraava radiohitti. Nostalginen, tunnelmallinen, edelleen samassa pehmeässä popvirrassa uiva biisi kuin edellinen. "Tämä laulu on sulle, missä ikinä meet." Empaattinen kädenojennus hukkaan joutuneille ikätovereille, mutta ehkä myös omaelämänkerrallinen tuotos. Knipi onnistuu sanavalinnoissa huomattavasti paremmin kuin vaikka Pauli Hanhiniemi uudella Kolmannen Naisen levyllään. Knipin sanat sopivat paremmin biisin tunnelmaan ja ovat syvempiä sekä uskottavampia kuin Hanhiniemen vastaavat, jotka kliseenomaisesti toistavat vanhoja "kolmasnainen" fraaseja.

Sotku on kappale joka kirjoitettu käsittääkseni alun perin kolmannessa persoonassa, mutta biisin tehoa lisätäkseen, lauluntekijä muutti kappaleen minäkertojamuotoon. Olen rikkonut hänet, enkä ehjäksi saa, tätä en voi korjata. Sinänsä lyyrisesti ei mennä tässäkään kovin tuntemattomille vesille, mutta jokainen sana on harkittu ja toimiva. Hölösuu jatkaa rauhallisena balladina, jossa minä kertoja kertaa virheitään.

Menneestä ajasta on komea kappale ja kulkee vauhdikkaammin kuin pari edellistä veisua. Kaikin puolin nautittava ja hyvin sanoitettu biisi: Tulet menneestä ajasta, olet kasvot valokuvassa, muttet itseäs tunnista, olet joku muu. Simppeli, syvällinen ja hieno, ehkä oma suosikkini levyllä.

Seinäruusu ja kynnysmatto. Mitä sanoisin? Laatua on taas tarjolla. Kun jäljellä on vain me kaksi, kun kaikki muut on lähteneet, tanssiaisen kummajaiset. Oih, ihanasti sanottu. Hieno kohtaamisen merkitystä ylistävä kappale. "Kun jäljellä on vain me kaksi ja kun sydän halkeaa, tulla saa vaikka maailmanloppua, aivan sama, miten vaan."

Se on menoa nyt on lyyrisesti levyn parhaimmistoa: herään eteisestä vaatteet päällä ja mietin miten olen päässyt tähän pisteeseen. Epäonninen minäkertoja kaivelee sormustaan taskustaan ja miettii syntyjä syviä. Melodia toimii taas.

Musta aukko on taas nopeampaa kamaa. Toimii. En pyristele vastaan. Laatu pysyy ja jatkuu Maitojunan kautta levyn päättävään herkkään ja moni-ilmeiseen Värejä kappaleeseen, joka paketoi hienosti tämän esikoisalbumin. Todellakin, vasta esikoisalbumin, vaikka Knipille Egotripin riveissä lättyjä on tullut kymmenkunta sekä tämän lisäksi hän on tehnyt lukuisia kappaleita muille artisteille, kuten Anna Puulle ja Mariskalle.

Knipin esikoista voisi sanoa hyvinkin tekijänsä näköiseksi, sellaiseksi mitä tältä lahjakkaalta lauluntekijältä saattoi odottaa. Yleisilme on rauhallinen, mutta ei unettava. Jossain biiseissä mietin,  että miltä tämä kuulostaisi Mikki Kausteen laulamana, osana seuraavaa Egotrippi-levyä? Varmaan hyvältä. Mutta Knipin oma ääni kantaa koko levyn mitan ja varmasti niitä uusia laadukkaita biisejä syntyy Mikin laulettavaksi tulevaisuudessa. Sitä odotellessa nautin tästä pienestä suuresta levystä, jonka pinnan alla kuplii paljaaksi riisuttu nostalgia ja menneiden vuosien kaihoisat sävelet. Otan ne ilolla vastaan.

Eniten harmittelen sitä, että menin ostamaan Kolmannen Naisen uusimman levyn ilmestymispäivänä, enkä tätä Knipin täyteläistä herkkupakettia. Virhe täytyy korjata pikimmiten.

Egotrippi. Klubi. Tampere. 17.3.2017

Mietin, että onkohan Egotrippi Suomen tämän hetken laadukkain ja elinvoimaisin pop/rock-bändi? Sanoisin melkein, että on. Egotripillä on riittävästi levytettyä tuotantoa takanaan, edelleen intohimoa tehdä uutta, yhä parempaa(?) musiikkia ja se on kaiken lisäksi aivan hemmetin kova livebändi. Näistä mehuisista aloitussanoistani hypätään eiliselle Tampereen keikalle ja tarkastellaan, että ovatko pojat todellakin kehujeni arvoisia?

Keikan alkupuoli oli yllättävän kova. Varsinkin herrat Mikki ja Knipi tuntuivat olevat hervottoman hauskalla, miltei juhlatuulella (miksipä eivät olisi). Välispiikit napsahtelivat lakonisen humoristisesti kohilleen, pienet kosmeettiset mokat piristivät tunnelmaa ja ennen kaikkea, musiikillinen ilmaisu oli avoin ja estoton, ihan alusta asti. So Great!

Keikan alkupään biiseistä etenkin Uusi Aamu, Tällaisena ilta, Polkupyörälaulu ja melko tuore Valtatie toimivat mainiosti. Olen kuulevinani Mikin välispiikistä, että Valtatie olisi otettu jotenkin nihkeästi vastaan? Todellako näin? Mielestäni kyseessä on ihan puhdasverinen tuleva Egotrippi-klassikko, vähän uutta suuntaa halkova, mutta kuitenkin tarpeeksi tunnistettavan egotrippimäinen soundiltaan.

Keikan puolivälissä lauluvuoro siirtyi erinomaisesti laulaneelta ja heittäytyneeltä Mikiltä Knipille. Kovaa kamaahan sieltä seurasi. Olin erityisesti ilahtunut, että uusimman Vuosi Nolla(15) levyn pieni suuri helmi: Ongelma oli mukana ohjelmistossa. Henkilökohtainen suosikkini levyllä. Tämän veisun alkuun liittyi ihan todellinenkin ongelma, sillä Knipi oli unohtanut laittaa kitaran piuhan paikoilleen. Muista Knipin laulamista veisuista varsinkin Mestaripiirros kutitteli kyynelkanavia, murhaavaa kamaa. Sen sijaan herkkäviritteiset Varovasti Nyt ja Asvaltin Pinta peräkkäin soitettuina syövät mielestäni toistensa tehoa, tällä keikalla jälkimmäinen meni vähän ohitse, vaikka erinomainen kappale onkin.

Keikan loppupuolella vauhti ja boosti kasvoi railakkaisiin mittasuhteisiin. Uuden Vuosi Nolla(15)albumin Hehkulamppu toimi todella hyvin ja Muistutus jopa vielä paremmin. Pakollisia hittejä alkoi lopussa olemaan jo niin paljon, että silmiini lensi todellakin hetkellisesti "Unihiekkaa", vaikka se onkin bändin hittiparhaimmistoa. Koivuniemen herra piiskasi unen rippeet pois, Älä koskaan ikinä muutu hoilautti yleisöä siinä missä muutkin. Encoreista mainittakoon jokaisen laskuhumalassa baarista palavaan tunnusbiisi: Matkustaja, sekä biisi, jonka erinomaisuutta...tai yleisön suosiollisuutta olen aina ihmettellyt, nimittäin biisi: Gloria. Ei putoa mulle, mutta suurimmalle osalle egokansaa se putoaa. Eipä siinä mitään, hyvä että meillä on jokaisella omat suosikkimme, minulle nämä suosikit löytyvät bändin uudemmasta tuotannosta.

Kaiken kaikkiaan tämä taisi olla paras Egotripin keikka jota olen ollut todistamassa. Keikan suurin plus-merkki meni hyvään meininkiin, jonka bändi sai aikaan. Kattaus oli rento ja estoton sekä sitä täydensi nämä helvetin hyvät biisit. Tästä on hyvä jatkaa, kohti kesää...ja sitä uutta levyä? Se lienee jo aika loppusuoralla?

Koivu ja Tähti - 21.4.2012. TTT-klubi, Tampere

Matti Johannes Koivun ja Egotripin Knipin yhteiskiertue ”Koivu ja Tähti” vaikutti paperilla elämää suuremmalta herkkien runopoikien kohtaamiselta. Noh, sitäpä tämä Tampereen konsertti pitkälti olikin. Herra Koivun täytyi oikein ojentaa keikan alkupuolella yleisöään, joka intoutui kommentoimaan alun tahmeutta: - Olemme herkkiä runopoikia, emmekä kestä tuollaista sarkasmia!

Koivun keikan alkupuolen itseironiset ja vähän hermostuneet kommentit loivat mukavan vastavoiman Knipin ylirauhalliselle olemukselle. Kaikki oli hyvin, kitara ja laulu soivat hyvässä harmoniassa, vaikkakin se kitara näytti naurettavan pieneltä herra Knipin sylissä, että yleisön täytyi tätäkin hyväntuulisesti kommentoida.

Kontakti, peittelemättömyys, hyvä vuorovaikutus artistien ja yleisön välillä, siinäpä illan resepti. Matti Johannes ja Knipi kyllä osasivat tämän herkän ja todellisen läsnäolon taidon. Knipin tunteilussa ei ollut mitään liikaa, vaikkakin se itse tunne kasvoi aina elämää suuremmaksi, mutta hyvin vähin elein, siis virheettömin elein. Koivun, ehkä vähän Viktor Klimenkomainen hurmahenkisyys vei taas illan musiikillista antia raikkaammille vesille, tekemisessä oli riskinoton ja luovuuden makua. Keikkapaikkana lievästi amfi-teatterimainen TTT-Klubi oli liki täydellinen, jokaiselta istumapaikalta oli hyvä näköetäisyys lavalle.

Molemmat herrathan omaavat liki täydellisen back-kataloogin, Knipin sellainen löytyy vähän pitemmältä ajalta. Tämä iän tuoma kokemus ja karisma sekä tutut egotrippishlaagerit olivat murhaava yhdistelmä. Matkustaja, Varovasti nyt, Asvaltin Pinta ja jopa viime syksyinen single Muistutus soivat upeasti ja akustisesti. Koivun uuden levyn helmistä mainittakoon 80-luvun lapset, Toisen maailman nimi ja ?. Sen sijaan albumin Kovat Piipussa(07) yksi melodisesti vahvimmista kappaleista: Kiitokset ihmetyttää edelleen hämärällä lyriikallaan. Ketä tässä nyt oikein kiitellään? Ihan uusia kappaleita artistit esittävät muutamia.

Knipi aloitti keikan uudella levyttämättömällä biisillä ”pikkuinen”. Koivu esitti kaksi uutta kappaletta: Kalastaja ja Aulanko, joista varsinkin jälkimmäinen kuulosti todella hyvältä. Toivoa sopii, että molemmat artistit saavat uutta äänitettä ulos mahdollisimman pian. Egotripin edellisestä studioalbumista Maailman loppua odotellessa(08) on kohta kulunut neljä vuotta. Matti Johanneksen mestariteos Uuden maailman nimi(11) ilmestyi viime keväänä, mutta huhujen mukaan artistilla olisi kymmeniä levyttämättömiä kappaleita pöytälaatikossaan. Jokohan studion kätköissä olisi vierailtu?

Koivu ja tähti oli keikkakevään todellinen piristysruiske. Aitoa ja koskettavaa musiikkia näiltä rehellisenoloisilta muusikoilta. Näiden karvaturpien ilmaisussa ja karismassa on hyvin vähän mitään turhaa, kaikki toimi omalla persoonallisella tavallaan. Kiitti pojat tästä illasta!