Nits - Tavara-asema. Tampere. 16.9.2024.

Jälleen oli Nitsin aika. Edellisestä keikasta olikin kulunut jo kaksi vuotta. Tuolloin tämä Hollannin kansallisaarre heitti Tampereen G Livelabissa hienon ja emotionaalisesti koskettavan keikan, sillä vuoden 2022 keväällä bändin pitkäaikainen kotistudio tuhoutui tulipalossa, vieden mukanaan lähes kaikki bändin soittimet ja masternauhat. Tuon keikan bloggauksessani toivoin uutta levyä ja uusia Suomenkeikkoja. https://homesickhounds.blogspot.com/2022/09/nits-192022-g-livelab-tampere.html

Toiveeseeni on vastattu, sillä tuon keikan jälkeen Nits on julkaissut peräti kaksi uutta levyä, tasapainoisen Neon (22) albumin sekä nyt alkuvuodesta ilmestyneen ep-levyn Tree House Fire (24), jonka katalysaattorina oli tuo kyseinen studiopalo.

Tällä kertaa keikkapaikkana toimi Tampereen Tavara-asema. 50-vuotisjuhlakeikan ensimmäisellä puoliskolla kuultiin kyseisen uuden ep:n kaikki kuusi biisiä. Rohkea ja kunnioitettava valinta bändiltä, jotta uskaltaa noin voimallisesti tuoda uutta levyä esiin. Tree House Fire (24) eroaa edukseen sitä edeltävästä albumitrilogiasta: Angst (07), Knot (09) ja Neon (22). Jos edeltävät levyt olivat maalailevaa ja seesteistä taiderockia, niin uudella ep:llä on ripaus enemmän tunnetta. Myös Tavara-aseman illassa uuden levyn kappaleet kuulostivat ja tuntuivat kouriintuntuvan vahvoilta. 

Ensimmäinen puoliaika kesti 45 minuuttia ja piti sisällään yhteensä kymmenen biisiä. Uuden levyn biisien lisäksi huippukohtia olivat etenkin aivan huikea versio kappaleesta A Touch of Henry Moore. Aivan kuin kappaleeseen olisi tuotu jotain lisää, kuin se olisi kasvanut alkuperäisestä versiosta tai saanut lisää väriä. Myös Giant Normal Dwarf (90) levyn päätösraita Infinite Shoeblack kuulosti erityisen hyvältä. Setin päättävä Nescio sai yleisön lämpimäksi, mutta mielestäni se ei ollut paras kuulemani versio kyseisestä veisusta, vaikka hyvä veto olikin.

Keikan alkupuolen Henk Hofsteden lausuma kunnianosoitus Soundin edesmenneelle toimittajalle Jussi Niemelle nosti palan kurkkuun. Niemi oli haastatellut Nitsiä jo vuonna 1982 bändin ensimmäisellä Suomen reissullaan. Oli erityisen koskettavaa, että Niemen kovasti diggaama bändi muisti häntä keikan alussa. 

Yleisön joukosta oli erotettavissa muitakin ehtoopuolen kulttuurivaikuttajia, aina Seppo Pietikäisestä Rockadillo levy-yhtiön perustajaan Tapio Korjukseen. Jos yleisöä saisi ja pitäisi määritellä, niin näkisin paikalla olleen keski-iän tuolle puolen ehtineitä ja hyvän maun omaavia kulttuurin suurkuluttajia. Huomasin, että yleisön joukossa ei ollut juurikaan nuorempia musiikinkuluttujaa. Onko niin, että Nits on jäänyt vähän unholaan uusilta sukupolvilta?

Toinen puoliaika oli pitempi, reilun tunnin mittainen, mutta ei niin intensiivinen ja ehjä kuin eka puoliaika. dA dA dA (94) levyn nimibiisi avasi rennon hyväntuulisesti toisen puoliajan. Two Skaters jatkoi vahvasti, mutta sitten vaivuttiin vähän tylsähköön taiderockailuun. Yellow Socks & Angst piti sisällään valloittavan intron Henkin mummusta ja hänen pakkomielteestään kutoa sukkia, mutta biisi itsessään ei tuonut juurikaan lisäarvoa tälle tarinalle, koska se ei ole mielestäni kovin mieleenpainuva kappale. Samaa voin sanoa myös Neon (22) albumin Beromunster kappaleesta, joka sisältää hienon tarinan tuosta myyttisestä radioasemasta, mutta kappaleena on auttamattoman tylsä. Tosin saatan edustaa vähemmistöä mielipiteeni kanssa.

Nitsin biisit saattavat lähteä liikkeelle yksinkertaisesta pianon pimputuksesta, periaatteessa aika vähistä aineksista, mutta kasvavat matkan varrella hienoksi musiikiksi. Näin ei aina käy, joskus kappaleet jäävät vaan pyörimään uskaliaaseen lähtökohtaan, että tulisiko tästä ja tuosta äänestä mielenkiintoinen kappale. Tämä näkyy ja kuuluu etenkin bändin tuoreilla levyillä, joissa välillä biisien ainesosat eivät yksinkertaisesti riitä niistä tekemään omaan makuuni riittävän mielenkiintoisia. Toki uudemmassakin materiaalissa on kerroksia ja hienoja musiikillisia yksityiskohtia, mutta kovin hyvin ne eivät jää mieleen.

Vaikka ehkä keikan toisella puoliskolla intensiteetti laski, niin siitä huolimatta mukana oli hienoja ja valloittavia vetoja, yksi niistä oli Omsk (83) albumin instrumentaali Walter & Connie. Jälleen kerran osoitus bändin liki telepaattisesta yhteydestä, Rob Kloetin monipuolisuudesta rumpupallin takana, Robert Jan Stipsin koskettimien taiasta ja Henkin kitaroinnista kera vihellysten. J.O.S. Days toimi myös, Henkin harputtelu ja irtonainen yhteissoitto toimi hyvin. Settilistan vikana kuultiin Ting (92) albumin helmi: Cars & Cars. Tuossa vaiheessa jouduin jo lähtemään kotiin, mutta sain tietää, että encorena kuultiin vielä kolme kappaletta: Sketches of Spain, Dutch Mountains ja Adieu Sweet Bahnhof.

Ehkei se paras Nitsin näkemäni Nitsin keikka, mutta ei millään muotoa huono suoritus näiltä veteraaneilta. Kolmikko oli edelleen hyvässä terässä, Henkin laulu lähti kauttaaltaan hyvin, Stipsin koskettimissa oli tarkkuutta ja taikaa, Rob Kloetin rumputyö rakensi musiikkielämyksen kokonaiseksi. Jos vielä Nits päättää tulla Tampereelle, niin vastaan kutsuun mielelläni. Toiveenani olisi, että Nits päättäisi tehdä vielä ripeämmän ja popimman levyn, sellaisen jossa olisi vähän samaa henkeä kuin tässä klassikkokappaleessa:

Nits - 1.9.2022. G Livelab - Tampere

Olen nähnyt Nitsin viidesti livenä ja kolmesta keikasta olen myös blogannut. Yli neljäkymmentäviisivuotta kestänyt ura ei katkennut edes koronaan, eikä viime keväänä palaneeseen Nitsin kotistudioon, jonka yhteydessä bändi menetti suuren määrän soittimistaan ja levyjen masternauhoistaan. Nits ei jäänyt tosiaankaan tuleen makaamaan (heheh), vaan täytti syksyn uusilla(osin keväältä siirtyneillä) keikkapäivämäärillä ja ilmoitti uuden Neon (22) levyn ilmestyvän myöhemmin tänä vuonna.

Syksyn keikat on jo aloitettu. Suomen kiertueessa ensimmäisinä olivat vuorossa Helsinki ja Turku. Tänään oli vuorossa Tampere, kahden peräkkäisen keikan voimin. Itse ostin lipun tuolle jälkimmäiselle keikalle jo helmikuussa, jolloin bändin olisi pitänyt esiintyä, mutta tämä kulkutauti muutti suunnitelmat ja uusi keikkapäivämäärä varmistui syyskuulle. Tämä on virallisesti edellisen Knot (19) levyn julkkarikiertue, jota korona siirtänyt jo useamman kerran. 

Harvoin olen mitään negatiivista Nitsistä kirjoittanut. Kaikki kokemani keikat ovat olleet heikoimmillaankin iloittelevia, yllättäviä ja tarpeeksi korvaystävällisiä. Laulaja Henk Hofstede, rumpali Rob Kloet ja kosketinsoittaja Robert Jan Stips ovat kaikki liki seitenkymppisiä ukkeleita, joita ei eläkerajan ylittäminen estä tekemästä siitä mistä tykkää. Tämä tekemisen ilo on välittynyt kaikilta näkemiltäni ja kuulemiltani Nits-keikoilta.

Tänään oltiin jännän äärellä, kun mietin miten miesten kunto kestää, kun kahtena edellisenä päivänä oli Hesan ja Turun keikat ja tänään vielä kaksi keikkaa. Pelkoni oli onneksi aiheeton. Keikka alkoi Home Before Dark kappaleen verevällä versiolla. Tuo kaukaiselta Henk (86) löytyvä pieni suuri balladi, oli vaikuttava käyntikortti, satamaan saapuneiden hollantilaisten tervehdys pimeästä, koronan ja sotamurheiden tuolta puolen...ja itseasiassa aika moni Nitsin kappale liittyy jollain tapaa sotaan. Tuon teeman suhteen bändin musiikki on tällä hetkellä liki valitettavan ajankohtaista  Kahteen kertaan peruttu keikka sai arvoisensa aloituksen. Muistan edelliseltä Nitsin keikalta Tampere-talolta suvereenin ja leikittelevän otteen, mutta myöskin ikävuosien näkymisen, mutta vain olemuksessa, sillä itse keikka oli mestarisluokkaa. http://homesickhounds.blogspot.com/2018/05/the-nits-tampere-talo-1052018.html

Toukokuinen tulipalo, joka tuhosi Nitsin kotistudion, kaikki soittimet ja suurimman osan musiikillisesta arkistosta kerrottiin koruttomasti yleisölle. Fanien varainkeruun ansioista bändi oli saanut uudet soittimet ja homma jatkui niin kuin ennenkin. Tänä iltana tuli todistettua, että musiikin tekevät ihmiset, eikä materia. Seitenkymppiset ukot ovat aloittaneet pyyteettömästi kaiken alusta uusilla soittimilla ja uusi levy takataskussa. Katkeransuloinen ja ehkä terapeuttinen veto oli soittaa Ting (92) levyn vaikuttava House on the Hill, joka kertoo myös tulipalosta. Tuon surun aisti jotenkin kolmikon olemuksesta. Samanaikaisesti bändi oli päättänyt nousta ratsaille, katsoa tuon ikävän tapahtuman yli, hoitaa itseänsä musiikilla, tehdä sitä mitä parhaiten osaa.

Nitsin ydinkolmikon työskentely oli uusista soittimista huolimatta edelleen paikoin telepaattista. Mietin, että mikä saa yhteen kuulostamaan omalta itseltään, yhtä aikaa herkältä ja dynaamiselta. Väitän, että rumpali Rob Kloet on soundin perusta ja kun siihen yhdistetään Henk Hofsteden tunnistettava ja vahva vokaali-ilmaisu, niin ollaan lähellä sitä mitä Nits on ytimeltään. Kosketinvelho Robert Jan Stips on tarpeellinen koristelija, joka taikoo kappaleista lopullisen luonteen esiin. Näin ollen bändi on enemmän kuin osiensa summa.

Tampereen keikalla kuultiin paljon uudempaa, ns. taiteellisempaa tuotantoa. Vähäeleisen Knot (19) albumin avausbiisi Ultramarine toimi mainiosti, samoin Henkin hyvin taustoittama Concrete House, joka kertoi yllätys, yllätys, hänen lapsuuden kodistaan. Monissa Nitsin kappaleissa liitetään tunnettuja henkilöitä yllättäviin maisemiin, kuten kappaleessa Music Box With Ballerina Joni Mitchell vierailee kuuluisan taidemaalarin luona. 

Keikan vahvimmat vedot löytyivät alkupään hiteistä. Sketches of Spain toimi upeasti, samoin varsinaisen setin päättävä Port of Amsterdam. Joitain haparoivakin vetoja oli joukossa, kuten aika jännällä twistillä kulkeva Cars & Cars. Muutamat uusista kappaleista olivat aika tylsiä, etenkin ensimmäisenä encorena kuultu tulevan Neon (22) albumin Beromunster. Tällaiset pienet notkahdukset ja tylsät hetket antoi helposti anteeksi, koska illan kokonaistaide-elämys oli niin vaikuttava. Setti kesti aikalailla tunnin ja neljäkymmentä minuuttia.

Keikan yksi vahvuuksista oli hieno visuaalinen ilme. Valojen käyttö oli vaikuttavaa ja esityksen aikana saimme nauttia myös hyvästä näkymästä G Livelabin pihamaalle, jossa puut ja kasvit huojuivat tunnelmallisen valaistuksen valokeilassa. 

Toivottavasti Nits ponkaisee vielä uudelle kiertueelle kun uusi levy näkee päivänvalon. Uusia suomenkeikkoja odotellessa.

Hoitava Hollantilainen - Winter's live series vol.2

Seison usein, todennäköisesti aina vasemmalla puolella salia. En tiedä miksi? Epäilen, että kyse on sydämestäni, annan laajan tilan musiikille, koskettamismahdollisuuden, siksikö lie tämä sydämen puoli? Kahden kaljan ei pitäisi aiheuttaa mitään järisyttäviä tunne-elämyksiä, on siis uskottava että kyse on livekokemuksen hyvyydestä, jo kolmas biisi ”Hours” uudelta levyltä, menee suoraan pehmeään kohtaani, koskettava pieni tarina siitä, kuinka nopeasti aika kuluu ihmisen vanhetessaan. Pelkään ja toivon, että olen antautumassa yhdelle suurimmista live-elämyksistä elämässäni.

Mistä on oikein kyse? Valotetaan hieman taustaa. Nits, Hollannin kuuluisin bändi Suomessa, huomattavasti enemmän poppia kuin rokkia, perustettu jo vuonna 1974, noin 20 laadukasta albumia, joista uusin nyt syksyllä ilmestynyt Strawberry Wood (09). Jäljet johtaa Abbey Roadille, sekä musiikillisesti, että ennen kaikkea uuden levyn yhteydessä joka on levytetty kyseisessä legendaarisessa paikassa. Toimittaja, kulttuurihenkilö Seppo Pietikäinen käytti levyjä myydessään mainoslauseena: ”nyt lähtee Abbey Road samassa paketissa”

Alun ekstaattinen tunnelma vaihtui toimivaksi leikkisyydeksi, joka nimenomaan tämän bändin kohdalla toimii, yksi bändiä kuvaava määritelmä onkin: uusiutuminen. Pitkän uransa aikana Nits on kerennyt luomaan varsin monipuolisen musiikillisen kaaren, lähtien alkuaikojen syntsapopista, jalostuen 80-90-lukujen vaihteessa omintakeiseksi ja koskettavaksi popiksi, kokeillen minimalistisia ja klassisen musiikin sävyjä ja viime levyillä palannut alkulähteelleen, eli The Beatlesiin. Hyviä Nits-levyjä ovat mm. In the Dutch Mountains(87), The Hat(88), Ting(92) ja Wool(00)

Rutiini ja hyvät biisit pitivät otteessaan läpi keikan, harmi vaan että muistissani oli vielä neljän vuoden takainen Nits-keikka pakkahuoneella, joka ylitti kaikki odotukset. Tätäkään keikkaa ei voi missään nimessä huonoksi haukkua, sanoisin erinomaisen hyvä normaalisuoritus, mitä se sitten tarkoittaakin? Nitsin puolesta on sanottava, että harva bändi satsaa visuaaliseen ilmeeseen yhtä mainiolla tavalla, monipuoliset taustakuvat vaihtuivat biisien myötä, tehostaen keikan taiteellista tunnelmaa.

Keikan ehdoton heikkous oli yleisön vähyys, verrattuna edelliseen keikkaan jolloin pakkahuone oli miltei loppuunmyyty, nyt paikalla oli ehkä neljännes siitä. Sunnuntai-ilta ei ole paras keikkapäivä ja voi olla taloudellinen taantumakin vaikuttuu?

Takkiin jäi koskettava alku, erittäin toimivassa kunnossa oleva bändi sekä lukuisat hyvältä kuulostavat uuden levyn biisit, joista mieleenpainuvin oli ”Nick in the house of John”, joka kertoi jo edesmenneen folkartistin Nick Draken vierailusta John Lennonin talossa. Uusi levy täytyy laittaa ostoslistalle, ehkäpä jo ensi viikolla levykauppa kutsuu?