Kauko Röyhkä - Jumalan lahja - paluu lähteelle/G Livelab Tampere 11.3.2022

Kuuntelen Kauko Röyhkän Jumalan lahja (93) levyn neljän vuoden takaista vinyyliprässiä. Sininen vinyyli pitää sisällään tuon liki kolmenkymmenenvuoden takaisen okkultistisen rokin klassikon kera bonuslevyn täynnä harvinaisuuksia. Yhä potkii. Tästä linkistä tarkempaa analyysia levystä: https://homesickhounds.blogspot.com/2018/07/kauko-royhka-jumalan-lahja.html

Tänään suuntasin keikalle Tampereen G Livelabbiin jossa Röyhkä bändeineen esitti kyseisen klassikkoalbumin alusta loppuun. Ennen kaikkea oli mukava nähdä Röyhkää pitkästä aikaa livenä bändin kera...tai yleensä ottaen elävänä. Sillä onhan kyseessä mies jolla on maine livenä.

Bändi ei ollut kuitenkaan sama kuin Jumalan Lahjan aikoihin, vaan koostettu Röyhkän viimeaikojen bändiviritysten henkilöistä. S.A.Hynninen bassossa, kitarassa pitkänlinjan tekijämies Puka Oinonen ja rummuissa hieman tuntemattomampi kaveri Roberto Lanz.

G livelabin jonossa kuulin jo tutunkuuloista röyhkä-analyysia, niin Jumalan Lahja-levyn taustoista kuin maestron kirjallisista tuotoksista. Kauko-fanit olivat lähteneet liikkeelle. Eivät sankoin, mutta varsin riittävin joukoin. G Livelab täyttyi mukavasti kun me keski-iältään pyöreästi viisikymppiset valtasimme lavan edustan. Voisin väittää, että yleisön joukossa ei ollut yhtään alta nelikymppistä. Voi olla, että Kauko menetti yhden rockyleisösukupolven kun metoo-liike jylläsi voimakkaimmillaan muutama vuosi sitten. Röyhkän persoona ja julkiset kommentit vieraannuttivat hänen tietyistä piireistä, väittäisin. Kaikesta huolimatta Röyhkä on ollut itselleen ja tavalleen tehdä musiikkia uskollinen. Hän julkaisi pari vuotta sitten yhden uransa Röyhkeimmistä albumeista Dekadenssi (20) yhdessä S.A.Hynnisen kanssa. Levy sai pyöreät yksi tähteä Soundi-lehden levyarviossa ja naurut päälle. Tosin muissa medioissa levy noteerattiin varsin vahvaksi. 

Jännitin alkuun, että kuinka hyvin bändi tavoittaa Jumalan Lahja levyn jyhkeän rocksoundin. Pelkoni oli turha, sillä heti ensi tahdeista lähtien oltiin hyvän tekemisen äärellä. Levyn avaava Kultainen Aasi soi tuttuna ja elinvoimaisena. Puka Oinonen oli kitarassa mies paikallaan, soolot ja kaikki muu tärkeä kitaratyöskentely oli hyvin hanskassa. Myös S.A.Hynninen bassossa oli näyttävällä tavalla Rock, tukka heilui ja bassonkielet napsuivat svengaavasti. Kauko itse soitti kitaraa varsin kelvollisesti, vaikka mikään kitaristi ei olekaan. Rumpali Roberto Lanz oli joka jykevä perusta joka mahdollisti onnistumisen. 

Kyllä. Tämä keikka meni kokonaisuudessaan plussan puolelle. Kaukon laulu toimi kauttaaltaan hyvin. Arvostettu suku kappaleessa sanat unohtuivat hetkeksi, mutta jos kappaleen on soittanut edellisen kerran vuonna 1993, niin tällainen pieni notkahdus sallitaan. Onnistuneimpia vetoja keikalla olivat jo mainitsemani aloituskappale Kultainen aasi, railakas: Kuka keikuttaa venettäni?, pahanenteinen Lilith ja etenkin Saksalaisten tuho, joka levyversiona oli jäänyt itselleni etäiseksi. Nyt tuli sellainen versio, että oksat pois. Jumalan lahja levy päättyy nimi-instrumentaaliin, joka oli hieno lopetus tälläkin keikalla.

Varsin onnistuneen levyversioinnin jälkeen odotimme tietenkin kieli pitkällä encoreita. Niitä tuli kaksi kappaletta, edellä mainitun Dekadenssi (20) levyn kappaleet Huijari Etelästä ja Bohemiadi, joista ensimmäinen toimi todella hyvin. Voisi sanoa, että tässä kohtaa keikka alkoi muistuttamaan vanhoja ja pidäkkeettömiä hyviä aikoja. Kaukon ääni avautui koko laajuudessaan ja siihen tuli ysäriltä tuttua nasaalia voimaa ja ilkeyttä. 

Voi olla, että G Livelab ei ole paras keikkapaikka tällaiselle jyhkeälle rokille. Yleisön käytös oli korrektia ja kunnioittavaa (hyvä niin), mitään vanhan ajan känniääliöitä ei ollut pilaamassa kenenkään iltaa. Mutta tästä huolimatta odotin yleisön railakkaita välihuutoja tyyliin: - Hyvä Kake, soita Paha Maa! Sellainen  tuli vasta kun keikka oli loppu. Liian myöhään. Röyhkä ei ole enää se"Paha-Kake", joka jää jutulle ja ryyppäämään yleisön kanssa keikan jälkeen. Toki kuusikymppiseltä veteraanilta ei pidä enää odottaa vanhoja temppuja. Röyhkä on pitkänlinjan ammattilainen, joka heittää keikan selväpäisenä ja jatkaa sen jälkeen matkaansa. Sitä kaipaamaani Röyhkä-keikkojen vähän paheellista livetunnelmaa ei tänä iltana löytynyt. Vaan toivoisinko, että se tunnelma vielä löytyisi?

Loppuun aikalaiskuva 90-luvulta. Musiikkiohjelma Jyrki, jossa Kauko bändeineen esiintyi, muutama vuosi Jumalan lahjan jälkeen:

Kauko Röyhkä - Jumalan Lahja

Viimeistään silloin kun b-puolen kolmas biisi Lilith pyörähti soimaan niin tajusin, että nyt ei olla lapsille soveliaan musiikin parissa. "Vihaat lapsia, vihaat miehiä, vihaat minua...mut mä en oo mikään mies"
- Laitetaanko jotain muuta musaa?
- Joo, jotain kivempaa, vastasi tyttäreni.

Kauko Röyhkän Jumalan Lahja(93) aiheutti ilmestyessään kohun satanisti-viitteillään. Soundissa Röyhkä meni avautumaan tästä tutkimusmatkastaan sen verran rohkeasti, että sai kutsun tuon ajan (ainoaan?) talk show:n Hyvät, Pahat ja Rumat jossa taas Jari Sarasvuo grillasi Röyhkää antaumuksella. Kauko Röyhkä leimattiin, osittain omasta aloitteestaan, jonkinlaiseksi satanismin hahmoksi rock-kentällä. Vuosi tästä eteenpäin Röyhkä antoi Soundissa myöskin kohutun haastattelun: "Tyttöfaneilta saan seksiä, poikafaneilla en tee mitään". Satanismi-kohu oli kuulemma korreloinut suoraan irtoseksin määrään.

Tämä estoton pelsepuupi-vaihe kesti aikalailla koko 90-luvun ajan, jolloin Röyhkä teki useita "syntisiä" ja tehokkaasti rokkaavia levyjä, kuten: Kaunis Eläin(94), Akti(95), Sinä Olet Tähti(97) ja Puiden Alle(98). Tuon levottoman Röyhkä-ajan tietynlainen tiivistymä on Silvia(97) romaani, jossa Röyhkän alter ego Alarik Riuttu hurvittelee estottomasti ja surkuhupaisesti nuorten tyttöjen kanssa. Tämä on myös sellainen romaani joka ei menisi läpi tänä metoo-aikana. Toisaalta tämä 90-luvun hurvitteluvaihe-tulkintani on mediahahmo Röyhkästä, siitä mielikuvasta mitä artisti taiteensa kautta meille antaa, mikä lie onkaan totuus? Se voi olla paljon siloitellumpi...tai sitten ei.

Svart Records, tuo setämiesten kukkaronkeventäjä, kotimaisten vinyylihiplaajien märkä uni, julkaisi viime perjantaina Jumalan Lahjasta(93) tupla-vinyyliversion. Tässä kohta oli vaikea sanoa ei. Nykyään usean sadan euron arvoinen originaali-vinyyli sai oivan ja veikkaan myös, että paremmin soundaavan vastineen. Ainakin Röyhkän edellisen levyn, Tyttöjen Ystävä(91) vinyylin soundit ovat onnettoman huonot.

Jo ilmestyessään Jumalan Lahjaa pidettiin yhtenä Röyhkän parhaista. Tiivis, tunnelmallinen, viljalti satanismi-viitteitä sisältävä, mutta enemmänkin aiheesta kiinnostuneen tutkimusmatka aiheeseen kuin puhdas okkultistinen trippi. Itse pidän Jumalan Lahjaa jotenkin itseinhosävytteisenä levynä, aikaan ja tunnelmaan sopeutumattoman desperadon elonmerkkinä, eli tavallaan aika tyypillisenäkin Kauko Röyhkä-levynä.


Tupla-vinyylin toinen levy on se varsinainen aarre. Eka kertaa on saatu vinyylimuotoon 80-luvun absurdismi(92), tuo kolmen biisin cd-ep. Myös aiemmin Pohjoisen Taivaan Alla kokoelmalla julkaistut laatutsipaleet Jos Alkaa Pelkäämään ja Observatorion mäellä löytyvät bonuksina. D-puolelta löytyy viiden biisin verran täysin ennen julkaisematonta tavaraa, kuten kappaleet Italia ja Marjatan Poika. Bändidemot kappaleista Oikea Asenne ja Kultainen Aasi paljastavat, että alusta alkaen ollaan oltu laatukaman kanssa tekemissä.

Jumalan Lahja 25 vuotta julkaisunsa jälkeen toimii edelleen relevanttina rocklevynä. Kultainen Aasi on yhä kestävä Röyhkä-klassikko, Pohjoinen Taivas ja Noita ovat vahvaa Röyhkä-laatua. Lilith on yksi vaikuttavimmista ja pelottavimmista kappaleista artistin tuotannossa. Nimikappale Jumalan Lahja on kiehtova instrumentaali. On hienoa pidellä kädessä tätä huolellisesti prässättyä tupla-vinyyliä, ihastella sen Röyhkän aikoinaan saksalaisesta pornolehdestä ripattua kansitaidetta ja lueskella levyn taustat ja lyriikat paljastavaa vihkosta. Vahva suositus Röyhkän tummemman osaston ystäville, kuten Röyhkä kuvaileekin levyä vihkosessa: - Se on rocklevy hämärän rajamailta.