Jere Ijäs - Yllytyshullu

Katson Spotifysta Jere Ijäksen Yllytyshullun kuuntelukertoja. Harva biisi ylittää tuhannen rajan, vain aiemmin julkaistut biisit: Yllytyshullu, Siperian Tornado ja Pihatontut. Tämä on väärin, sillä tässä on läpeensä kiinnostava ja monipuolinen levy, se ansaitsisi paljon paljon enemmän kuuntelukertoja.

Levy on julkaistu 4 biisin vinyyli ep:nä, jonka mukana tulee kokonaisen albumin latauskoodi, eli oikeudet 12 kappaleeseen. Levystä ei ole tietääkseni olemassa täyspitkää vinyyli- tai cd-versiota. Erikoinen ratkaisu levy-yhtiöltä, liekö säästö- vaiko markkinointikeino?

Jere Ijäksen edellinen albumi: Jere Ijäs(14) oli perinteisempi singer-songwriter-levy, pitäen sisällään vahvoja biisejä ja vahvaa tunnelmaa. Uusi Yllytyshullu(17) on nimensä mukaisesti musiikillisesti uskaliaampi. Musiikissa on mukana paljon torven törähdyksiä, soulahtavaa meininkiä sekä Jeren persoonallista lauluräppiä. Niin, ei se varmaan räppiä ole, mutta hauska tapa täyttää kappale svengaavalla sanatulvalla. Esimerkkeinä nimikappale: Yllytyshullu tai vaikka hilpeä Liian Paljon Olutta tai suorastaan riehakas Ulrika hänen säärtänsä pitkin ryömi nyckelpiga. Ijäs menee lyriikoissaan jännällä tavalla miltei överiksi, etenkin Ulrikan fraseeraus on liki intuitiivista, ettei täysin tiedä mistä biisissä kerrotaan, mutta kappaleen svengaavassa ytimessä, heittäytyvästä laulussa on jotain todella kiehtovaa.

Osissa lauluissa on jännä toisteinen kiertokulku, esimerkiksi Soutajassa ja erityisen tarttuvassa Wilhelmiina Matkalla laulussa on hieno nykivä svengi. Wilhelmiinan lopussa mukaan hiipii huuliharppu ja loputtomiin toistuva kertosäe löytää merkityksensä ja paikkansa tässä liki meditatiivisessa kyydissä.

Perunatalkoot on juurevan svengaavaa, vähän jiikarjalaismaista kamaa, perunalajikkeiden ja traktorinimikkeiden yksityiskohdat saavat hymynkareen huulille. Pihatontut näyttää olevankin levyn kuunnelluin spotikka-biisi. Sanoituksessa ollaan taas hulvattomilla linjoilla: Remu, Cisse, Albert, Räty, Zelezny ja Kiira Korpi esiintyvät samassa biisissä. Levyn päättävä Kukaan ei pommita sun laiskanlinnaa on hieno rennonletkeä kliimaksi tälle levyllä.

Jokainen kappale tällä levyllä on omanlainen pieni teoksensa, useimmiten huumorilla ja svengillä ryyditetty. Soittopuoli pelaa kautta linjan erinomaisesti, em. torvien läsnäolo antaa levylle miellyttävän soulahtavan ytimen. Levynä Yllytyshullu(17) on todellakin railakkaampi ja rohkeampi kuin edellinen Jere Ijäs(14), joka sekään ei missään tapauksessa huono ollut. Mietin vaan, että missä näkisin Jeren livenä? Äkkiseltään en löytänyt keikkauutisia.

Valoa vuoden pimeimpään hetkeen - Jonna Tervomaa, Yo-talo, Tampere. 20.12.2013.

En ole koskaan ollut huonolla Jonna Tervomaan keikalla, mutta en myöskään näin kovalla keikalla. Ensi biisistä alkaen Yo-talon ilta tarjosi silkkaa läsnäolon juhlaa, vaikuttavan muusikon vaikuttavaa laulua, tunteeltaan jotain Patti Smithin ja Janis Joplinin välistä, mutta hunajaisemmassa formissa tarjoiltuna, aitoa ja raastavaa, kaunista ja lohduttavaa, erinomaista äänenkäyttötekniikkaa ja täydellistä eläytymistä. Jonna oli siinä edessämme teeskentelemättönä, hyvin sympaattisena ja rautaisena ammattilaisena.

Yo-talon pyöreä ja melko intensiivinen lavarakenne sopi hyvin Jonnalle ja hänen bändilleen, myös artistin itsensä mielestä. Uuden Eläköön(13) albumin kappaleet vakuuttivat vaikka tunsin niistä vain kaksi entuudestaan: Minä toivon ja Tikapuut taivaaseen. Jonnallahan oli bändi mennyt uusiksi, sitten viime levyn. En tiedä onko uusi bändi parempi vai huonompi, mutta hyvin ammattitaitoisesti se hoiti hommansa. Jonnan bändistä tunsin entuudestaan Jere Ijäksen, joka vaikutti 2000-luvun puolessä välissä 3 albumia tehneessä Jere & the Universessä. Jere julkaisi myös sooloalbumin: Laulut kuin unta(09), joka on yksi näitä suomalaisen alt-kantrin kadonneita helmiä, joka ei paljon kalpene J.Karjalaisen musalle.

Pöydässäni ollut enempi soittimiin kallellaan oleva seurue noteerasi myös bändin ammattitaitoisen työskentelyn, aina taidokasta rumputyöskentelyä myöten, vertauksia vietiin jopa jenkkirokin helmeen, Steely Daniin asti. Bändi toimi erityisesti Jonnan uusissa biisissä, muutaman vanhan kappaleen aikana näytti siltä kuin Jonna olisi odottanut Jussi Jaakonahon kitarasooloa, mutta sieltä tulikin nykyisen kepittäjän vähän erilainen kepin kirskautus. Vanhoista biiseistä parhaiten toimi Lemmikit(08) kokoelmalta löytyvä hyväntuulinen Päästä yli.

Uuden levyn materiaali kuulosti tekstien puolesta rehelliseltä ja paljaalta. Keikan intensiteetti pysyi herkeämättömänä, missään kohtaa ei tullut hoh-hoijaatunnetta, ei edes pientä sellaista. Artisti nautti ja eläytyi tekemiseensä, teki selväksi kuka tarjosi tämän vuoden vahvimman livevedon. Sori Neil Young, sori Bruce Cockburn ja sori Neko Case, kyllä Tervomaaan Jonna veti nyt pisimmän korren tämän vuoden livekeikoistani. Vaikuttavaa ja hurmaavaa, todellista läsnäolon juhlaa. Keikan aikana mietin, että itseasiassa Jonna on koko uransa ajan tehnyt hienoja biisipäivityksiä oman ikäisten nuorten aikuisten elämästä iloineen ja murheineen. Uusi lehti, Eläköön(13) albumin kautta avattu, on vielä pykälän vaikuttavampi ja todempi, Jonna on kulkenut kanssamme tähän vuoden 2013 pimeimpään hetkeen, kertonut peittelemättä aikuisten ihmisten kipeät tarinansa, syvyyden ja toivon värittämät. Tämä keikka tulee elämää mielessäni pitkään. Kiitos Jonna!