Temptations - Sky's The Limit

Onko kukaan kertonut, että Sky's The Limit (71) on yksi parhaista Temptations-yhtyeen levyistä? Jos ei ole, niin minä vahvistan asian: Se on ehkä bändin paras levy. Tämä on hurja väite. Ilmestyihän vain kaksi vuotta aiemmin psykedeelisen soulin klassikko: Cloud Nine (69). Cloud Nineä pidetään yleisesti ottaen bändin parhaana. Minun mielestä se on vasta välivaihe sofiskoituneeksi yltyneellä soulmatkalla. Levy levyltä Tempparit korottivat rimaa ja leipoivat musasta alati herkullisempaa korvakarkkia.

Laadukas sisältö peittoaa naarmut. Näin tässäkin tapauksessa. Viidenkymmenen sentin musaseuralainen Juutinrauman sillan tuolta puolelta, danskepoikien suurimmasta levyliiteristä kulkeutui kuriiripalvelujen avustamana Lempäälän perukoille. - Ei sillä ole arvoa, myy se pois viidelläkymmenellä sentillä! Ja kun näet niitä useita, kymmeniäkin, niin ajattelet, että siinäpä jotain kelvotonta alelaarikamaa. Mutta eipäs olekaan.

Kun levy alkaa herkällä balladilla, on yhtyeen itsetunto kohdillaan. Gonna Keep On Tryin' Till I Win Your Love on soulkielien herkkää näppäilyä ja myös mahtava statement. Kyllä kannattaa yrittää, ainakin nämä pojat availevat helposti kaikki jumissa olevat rakkauden lukot. Temptations perustuu pitkälti Norman Whitfieldin ja Barret Strongin eeppisiin soulteoksiin, joita tämä kultakurkkujen kuoro helposti kuljettaa eteenpäin.

Just My Imaginationin on coveroinut sekä Rollarit, että Aki Sirkesalo (Pelkkää kuvitelmaa). Biisi on yksi kaikkien aikojen soulsuosikkejani. Eipä silti, Rollareiden versio on mainio, Akin myös, mutta alkuperäinen silittää ja kuljettaa vielä hellemmin unelmiin, utupilviin, aah! I'm The Expectation To The Rule on vain yksi "rivibiisi", josta Michael Kiwanuka antaisi oikean kätensä. Helposti.

Smiling Face Sometimes kellottaa kaksitoista ja puoli minuuttia. Mantramaisesti kasvava kappale on täynnä hienoa orkestraatiota ja 70-luvun mustaa mystiikkaa. Tämä on myös omia all time - suosikkejani. Temptations toteutti tätä pitkän biisin kaavaa lähes jokaisella 70-luvun alun levyllä: Papa Was A Rolling Stone, Masterpiece, Run Away, Running Child, kaikki ovat samalla nautinnollisella soul-maratonilla. Myös Curtis Mayfield ja Barry White viljelivät surutta 70-luvulla ylipitkiä disco-kutubiisejä, joista osa toimii ja osa ei.

Kakkospuoli alkaa Man nimisellä vaikuttavalla tsipaleella. Koko siivu pitää sisällään yhtälailla nautinnollista soulkeinuntaa kuin a-siivukin. Levy päättyy pitkään, yhdeksän minuuttisen kappaleeseen Love Can Ne Anything (Can't Nothing Be Love But Love)

Sky's the Limit on viimeinen levytys Temptationsin perustajajäseneltä Eddie Kendricksiltä, joka vastaa muun muassa Just My Imagination hitin laulusuorituksesta. Albumin äänityksen aikana Kendricks lähti yhtyestä soolouralle. Hänen paras ystävänsä Paul Williams seurasi häntä pian ulos ryhmästä lähinnä terveysongelmien vuoksi. Vaikka laulajat vaihtuivat Temppareissa, niin musiikillinen laatu pysyi kovana aina 70-luvun puoleen väliin asti. Tulossa olivat vielä sellaiset kovat lätyt kuin: All Directions (72), Masterpiece(73) ja 1990 (73), joita varmuudella löydät euron kirpparilaareista. Tässä vielä Kendricksin hunajainen lauluveto tuostam eeppisestä Temppari-hitistä:

https://www.youtube.com/watch?v=WZ4Ym9Xiw3w

Eddie Kendricks - Soulia hunajaa

Kun on Marvin Gaye, Stevie Wonder, Curtis Mayfield ja Bill Withers hallussa, niin jääkö enää mitään jäljelle? No totta kai, ei pidä unohtaa Four Topsia, Funkadelicia tai vaikkapa Temptationsia. Onko soullaarin suurvisiirit suurin piirtein tässä ja kaikki muu soultaide on keskinkertaista 70-luvun pvc-saastetta, aikana jolloin Motown levy-yhtiö pukkasi viikoittain ellei jopa päivittäin miellyttävästi soljuvia soullevyjä markkinoille. Näin se kutakuinkin meni, suuri osa Motown-levyistä hukkuu osastoon: keskinkertainen.

Eddie Kendricks on mainio esimerkki artistista joka läpi 70-luvun, aina pitkälle 80-lukuun asti pukkasi vuosittain markkinoille tällaisen helposti soljuvan soul-lättysen. Kendricks loi maineensa The Temptations yhtyeen laulajana aina vuoteen 1971 asti, jonka jälkeen hän siirtyi soolouralle. Hunajainen ja helposti falsetissa pysyttelevä lauluääni on tunnettu esimerkiksi seuraavista Temptations-hiteistä: Just My Imagination, Cloud Nine ja Ball of Confusion.

Satunnainen, siis säännöllinen, kirpparinuohooja haistoi Kendricksin sooloalbumin: The Hit Man(75) ja osti sen kolmella eurolla. Nopeasti hyväksi todetun lätyn rinnalle löytyi myös vitosen Kendricks-levyt: Boogie Down(74) ja Goin' Up in Smoke(76). Kaikki tasaista 70-luvun soulsuhinaa. Näillä levyillä ei uhata Marvinin, Stevien tai vaikkapa Temptationsin keskeisimpiä klassikkolevyjä. Nämä ovat vain joka hetken korvahunajaa, harmitonta, mutta hienovaraisesti lääkitsevää soultuuttaa kevättalven vielä jäätyneeseen olotilaan.

Jokunen vuosi takaperin Kendricksin levyjä pyöri usein silmissä 1-2 euron hintaan, enimmäkseen cut out - osastoa siis. Uskoisin, että jenkkilässä vieläkin sulatellaan näistä levyistä kuppeja, murskataan tienteon materiaaliksi tai kärrätään kaatopaikoille. Pienellä discogs-selauksella havaitsee, että näiden levyjen keskihinta edelleen pyörii euron kahden hujakoilla.

Miksi sitten ostaa tällaisia keskinkertaisia soul-levyjä jos parempiakin olisi tarjolla, jos hintahaarukka nousee kaksinumeroiseksi. Niin, siksipä juuri, koska hinta pikkaisen ratkaisee. Yhä edelleen tämä levy-Seppo saa melkoisia kicksejä parin euron kiekkosista. Vaikka nämä soullevyt eivät ole niitä instant-klassikoita, niin siitä huolimatta Motownin yhtä aikaa autenttinen ja korvaystävällinen tuotantojälki ylevöittää 2010-luvun setämiehen torstai-iltapäivää. Sanon sen nyt, minkä olen ennenkin sanonut; parhaiten vinyyliltä soi 70-luvun soul-levyt, etenkin Motownin tuottamat. Eddie Kendricksin musa on tästä oiva esimerkki.