En sano, että puntari värähti
edellisiltana sadan tuolle puolen. Ollapa herra 47, ollapa
pitkänlinjan levyseppo, tuo jokaisen kiven ja kannon kääntänyt
muovinkerääjä, raskas, pitkä ja pitkän kierroksen tehnyt. Oli
taas taistoon ryhdyttävä ja pilata tai täydentää Ruotsin
lomamatkaa malttamattomilla musahaaveilla. Kuinka paljon sinulla on
levyjä? Ehkä 4000 lp-levyä, 2000 cd:tä, mahdollisesti 1000
seiskatuumaista ja satoja kaksoiskappaleita myyntiin ja kavereille.
Mutta se ei riitä vieläkään. Ei, Ei
ja vielä yksi vaisu ei. Tukholman St Eriksgatanin levykaupat saivat
paikkansa auringossa. Record Hunter ja Skivbörsen, tuo Ruotsin vanhimmaksi levykaupaksi
tituleeraava muinainen muovijättiläinen ohensivat lompakkoani
säädyllisin ottein. Vain 660 kruunua ja 21 lättyä, 20 sinkkua ja
yksi cd. Varsin kohtuullista.
Record Hunterilla olen käynyt elämäni
aikani ehkä kaksi kertaa, edellinen visiitti oli noin 10
vuoden takaa. Hunterin pojat ovat myös Suomen levymessujen
vakimyyjäkaartia, mukavia ja hyvällä tavalla hintatietoisia
kauppiaita. Saapuessani kyseiseen levykauppaan kahta tuntia ennen sen
sulkemisaikaa sukelsin heti päämäärätietoisesti alakerran
aleosastolla. Niin sanottu 10 kruunun osasto tarjosi määrältään
suuren, mutta laadultaan heikohkon valikoiman lp-levyjä. 20 minuutin
tehotonkimisella napsaisin itselleni albumit: Santana:
Borboletta(74), Jason & The Scorchers: Lost &
Found(85), Hurriganes: Hot Wheels(75) ilman kansia, No
Nukes hyväntekeväisyyslevyn. Sen sijaan 50 kruunulla 10
sinkkukasassa oli paljon hyvää ja liki soittamatonta
muovimateriaalia. 20 sinkun kasaani mahtui muun muassa Cheap Trickia,
George Harrisonia, George Michaelia, Primitivesia, Pretendersiä ja
Roy Orbisonia.
On huvittavaa, valitettavaa ja ehkä
säälittävää kuinka sitä nostaa esille juuri niitä artisteja
jotka kolahtivat nuoruudessa, ajatelkaas nyt, The Primitives, The
Pretenders ja Big Country. Kilahtaako kello? Se on vähän sama kuin
itsepintaisesti ostaisin vain Reijo Taipaleen ja Francis Goyan
levyjä, niiden kaksoiskappaleita ja eri painoksia. Tässä kohtaa
levyjenkerääjän uraa ns. uuden vanhan albumin löytäminen on yhä
vaikeampaa siksi sitä napsii sinkkuja, kaksoiskappaleita,
erikoisversioita ja kuvittelee, että varmastihan tää Graham
Parkerin: The Mona Lisa’s Sister(88) on edelleen relevantti
ja kova kiekko, mutta mille kohderyhmälle? Kavereilleko? Vähemmässä
määrin. Nuorille? Hei, jotain rajaa. Itselleni? Kyllä, neljänneksi
tai viidenneksi versioksi.
Skivbörsen olikin sitten varsinainen
grahamparker- ja stevegibbonskiekkojen hautuumaa. Lähestulkoon koko
Graham Parkerin tuotanto makaisi syvällä levykaupan aleosastolla
10-20 kruunun haarukassa. Steve Gibbons Bandin: Down In The Bunker,
Rollin, Street Parade ja Live ovat edelleen alelaarien
perusriesat. Mistä löytyisi ihmisiä joille voisi jakaa ilmaiseksi
näitä Steve Gibbons Bandin mukiinmeneviä pubrock-levyjä? Nouseeko
löysähkö ja vähän rollaripohjainen pubirock uuteen
kukoistukseen? Ei se kyllä nouse.
Onneksi nuhjuinen ja pölyinen
kellariluola piti sisällään ihan kelpo aarteita. Ny Inkommet –
laarista tärähti silmien eteen Neil Youngin Tonight’s the
Night(75) originaalina jenkkipainoksena 80 kruunulla. Kannessa
oli hieman kulumaa, levy oli likainen, muttei naarmuinen. Eikä siinä
kaikki David Bowien: Space Oddity(69) ja Ike&Tina
Turnerin: River Deep Mountain High(69) lähtivät molemmat 20
kruunun kappalehintaan. Uuh, vähän alkoi jo hengästyttämään.
Rollareiden Throught the Past Darkly(68) kokoelma maksoi
octacon-kannella sen 20 ekee. Perskeles! Alakerran parkergibbons
aleluolasta kuokin esiin muun muassa The Nitsiä, James Tayloria,
Richard Thompsonia, Beach Boysia(aina), The Animalsia ja muita
setäisiä perusrocklevyjä. Kaikki nämä hintahaarukassa 10-40
kruunua. Pisteenä Iin päälle levykaupan myyjä pyöristi mojovan
viittäsataa kruunua hipovan kasan neljään sataan. Aargh, miltei
laskin alleni.
Levykaupasta lähti Tunnelbanaa kohden
hikinen jannu käsissään usean kilon levypunnukset. Now i have to
training my muscles heitin vielä levymyyjälle kömpelöllä
englannilla. Jotenkin hupaisaa oli marssia ICA-markettiin, ostaa
vesipullo ja Kick-patukka, sulatella intensiivistä kaksituntistani
levyjentonkimisen ytimisessä. Kyllä, olin löytänyt noina pyhinä
tunteita yhteyden finniposkieni tietämättömyyteen, hikoaviin
kämmenpohjiin ja hahmottomien populaariunelmian hamuamiseen. Olin
yhä siellä, 80-luvulla, alussa mutta lopussa, etsimässä
vitaalista suuntaviittaa, musiikillista ruisketta suoniini. Ja vielä,
olla samalla piikkipaikalla, samojen aineiden kanssa touhuamassa. Ja
kyllä, vielä kerran kicksinsä täysimittaisena saava. Kiitän.
Vähän tosin harmitti kun se Julian
Copen: Trampolene(87) maxisinkku jäi laariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti