tiistai 6. maaliskuuta 2018

Rubert Holmes - Jos nimestä voisin ennustaa...

...niin kyseessä on jokin amerikkalainen aikuisviihdetähti. Ei ihan näin, mutta kovin kauas arvaukseni ei heitä. Nyt ollaan tekemisessä pahamaineisen 70-luvun kutusoulin kanssa, joka on aina ollut heikko kohtani. Pursuit of Happiness(78) on levy josta löydän vain yhden levyarvion, senkin amazonin ostospalstalta: "is an example of the art of songwriting - dripping with composing brilliance. Everything is there for a purpose and the songs seep into your brain edged with pathos and pop sensibility". Väittää pokkana jokin kimaltavaviiksinen fani jostain keski-lännestä.  Amazonin arviot ovat useimmiten hyvin epäluotettavia, sinnehän ei kirjoita kuin ne jotka ovat jollain tapaa levyä  diganneet. Niin tässäkin tapauksessa, koska sisältö on tässä lätyssä hyvin hakusessa.

Huhheijaa, olempas hukassa tiistai-illan ainoassa lepohetkessä Pikku Kakkosen aikaan. Voisi sen ajan käyttää paremminkin, mutta Rubert Holmes, kerro minulle jotain? Laula ja tee vaikutus! Ei hän tee. Tämä levy on puhdasta ruskeaa peräpääainesta, sisällötön ja puleerattu pökäle mitä munattominta jenkkihuttua. Miksi, miksi ja miksi? Laittaisin soimaan nyt lisää J.J.Calea, sillä ennen Holmesia soittamani Grasshopper(82) hiveli ja vaikutti joka tasolla, aivan upean irtonainen rootslevy, en muistanutkaan kuinka hyviä tsipaleita tällä ehkä välityöksi tituleeratulla levyllä olikaan, esimerkiksi kakkospuolen täysin unohdettu Cale-klassikko: Drifters Wife on puhdasta ja vielä sykkivää sydälihaa

Palaan uskollisesti ja uskomattoman sinnikkäästi takaisin Holmesiin ja muistan, että omistan toisenkin levyn kyseiseltä herralta: Full Circle(81), jossa on tolkuttoman hieno kansi ja ehkä siedettävämpi sisältö. Hiukan googlanneena löydän Holmesin ainoan hitin, kuvaavan Escape (The Pina Colada Song) ja muistan saaneeni tämän youtube-linkin aikoinaan 40-vuotislahjalinkiksi:


Jollain tapaa nyt ollaan lähteellä, mutta en halua tietää millä lähteellä? Mutta jos halutaan yksi biisi kuvaamaan 70-luvun limaisinta soulbiisiä, se voisi olla ehkä tämä? Eipä silti, myös näyttelijänä tunnustettu Holmes on ihan biisinsä takana.

Holmesin levy tuli tämän noin 15-levyn kasan joukossa jonka tänään napsaisin kirpparilta mukaani. Levyhyllyssäni ei ole koskaan liikaa euron Mellencampin Big Daddyja(89), puhumattakaan TT Oksalan riemukkaasta: Shore Storiesista(88) tai Graham Parkeria, Emmylouta tahi Bostonin hyvää kakkoaalbumia: Don't Look Back(78). Tämä kasa lähti 20 eurolla. Levynälkä ei ole siis hellittänyt kun sopiva alelaari sattuu kohdalleen. Myös polvet kestivät hyvin kyykkimisen. Kun tästä ale-shitistä pääsen taas päivänvaloon, niin JJ saapi taas luvan:


Ei kommentteja: