Michael Chapman (1941-2021)

Yorkshiren halonhakkaaja on poissa. Pitkänlinjan englantilais-trubaduuri Michael Chapman kuoli eilen kunnioitettavassa 80-vuoden iässä. Charlie Wattsin ikätoveri siis. Enkä olisi toivonut, että kirjoitan tänä syksynä blogiini muistokirjoituksia fanittamilleni artisteille.

Aika on ehtiväinen, useat 1940-luvulla syntyneet rokkarit ovat ns. liipaisimella. Eläkeikä on saavutettu ajat sitten ja iso osa heistä jatkaa/on jatkanut musiikintekoa aina näihin päiviin asti. Niin myös Michael Chapman. Loppusuorallaan hän julkaisi kolme vahvaa albumia, Steve Gunnin tuottamat: 50(16) ja True North(19) sekä EB=MC2(17), joka on yhteisalbumi israelilaisen muusikon Ehud Banain kanssa. 

Michael Chapman aloitti uransa jazzkitaristina 60-luvun loppupuoliskolla. Voi sanoa, että Chapman kuului samaan genreen sellaisten folkin suurnimien kanssa, kuten Roy Harper ja John Martyn. Chapmanin toisella studioalbumilla Fully Qualified Survivor(70) soitti toinen tuleva kitarasuuruus, nimittäin Mick Ronson, ennen kuin Davin Bowie nappasi hänet omaan bändiinsä. Edellä mainittu albumi on Chapmanin uran parhaita. Muita artistin alkupään merkittäviä albumeita ovat debyytti: Rainmaker(69), folkisti rullaava: Wrecked Again (71) sekä mukavasti suriseva: Millstone Grit(73) , joka on toiminut tiettävästi jonkinmoisena esikuvana Dinosaur jr:n Jay Mascisin musiikilliselle tuotannolle.

80-luvun vaihde toi mukanaan sellaisia perinteisiä muusikonongelmia, kuin alkoholi ja uran yleinen hiipuminen. Kautta vuosikymmenien Michael Chapman on tehnyt tasaiseen monentyyppisiä kitara-albumeja, välillä meditaatiohenkisen instrumentaalilevyn: Heartbeat (87), täysin omakustanteen: Still Making Rain (91), josta omistan ehkä paskimman laatuisen cd-levyn ikinä, mikä tahansa kotipolttolevy kuulostaa paremmalta. Levyn sisältö on toki timanttia. Myös uudella vuosituhannella Michael teki paljon pelkkiä mies ja kitara instrumentaalilevyjä.

Loppuvuosien noste on paljolti toisen muusikon, edellä mainitun Steve Gunnin ansiota. Hän tuotti alussa mainitsemani erinomaiset levyt: 50(16) ja True North(19). Näihin aikoihin myös itse löysin Chapmanin. Artistin alkupään vinyylien metsästäminen on ollut pitkä ja kivinen tie. Näitä levyjä ei paljon Suomessa liiku. Ehkä reilu puolet noin neljänkymmenen studiolevyn tuotannosta on jo hallussa. 

Elämänsä loppupuolen Chapman eli Yorkshiressä halkoja hakaten, näin kertoo muutaman vuoden takainen UNCUT-lehden haastattelu. Chapmanin musiikissa on jotain erityistä kaihoa ja karheutta, suorastaan rauhoittavaa tunnelmaa. Kappaleet eivät ole mitään instant-hittejä, mutta persoonallinen kitaratyöskentely ja vähän mumiseva laulutyyli tekee lauluista kotoisia ja syvälle sisimpään painuvia.

Yksi Chapmanin parhaimpia instrumentaalikappaleita on Wrecked Again(71) levyn avaava Polar Bear Fandango, joka innoitti kirjoittamaan runon esikuvalleni parisen vuotta sitten. Lopussa myös linkki koostamaani Michael Chapman soittolistaan. Lepää rauhassa, Michael!

POLAR BEAR

Aika on muovannut kitaran tyhjästä

painanut kuhmuisen lätsän päähäsi

Et voittanut folkin piirimestaruutta

tavallinen naamasi unohtui kaikilta

Jatkoit sävelten halonhakkuuta

hieroit lankullasi lotionia syvälle sieluuni

Olet harvinainen, harvinaisen ravitseva

ja koko ajan sukupuuton partaalla

https://open.spotify.com/playlist/2oBZljeYewvWlOMviGgFwA?si=99e53551d9264c2c

Michael Chapman - Window

Sukellan soundimaailmaan. Levy soittimessa, sopu sisimmässä. Muovinen kierrätysilmestys täynnä historiallisia yksityiskohtia, ajantajua ja tajuttomuutta. On se tajuttoman hyvää, on se ihanaa ja Tahtoo vielä vaikuttua, musiikista ja sen voimasta.

Levynkeräys nostaa päätään, vaikka niska on jäykkä ja silmät hartaasta helmien kalastamisesta haalistuneet. Se elää vielä. Ja kun postisetä tuo pakettilappusen, niin sydän kurkkuun ponnistaa. Ei siinä paljon viidentoistapakkaset hidasta kun täytyy paketti hakea perjantai-illaksi kotiin.

Michael Chapman. Yksi viime vuosien löydöksiäni. Kitaravoittoista tarinankerrontaa jo vuodesta 1969 alkaen. Levyjä on tullut kymmenittäin, joista tuorein True North(19) ilmestyy ensi kuussa nuoren folknoviisin Steve Gunnin avittamana. Michael Chapman on pian 78 vuotta täyttävä halonhakkaaja Yorkshiresta, jonka ceeveestä löytyy useita laadukkaita folkahtavia rocklevyjä vaikkakin Chapman ei itseään mielellään yhdistä folkgenreen yhdessä Nick Draken, John  Martynin tai vaikka Bertr Janchin kanssa. Chapman on tehnyt omaa hieman vaatimattoman kuuloista, mutta meditatiivisen täyteläistä musiikkiaan melkein täysin parrasvaloilta piilossa.

Chapmanin kolmas albumi Window(70) on tuorein löytöni. Levy alkaa pitkällä folkeepoksella Lady on The Rocks/Song For September. Omintakeinen kitarannäppäily uppoaa hyvin minuun. Kakkospuoli alkaa mietteliäällä In The Valley kappaleella, jota seuraa monta mietteliään hyvää kappaletta, ei hittejä, mutta kaiken kaikkiaan miellyttäviä folkralleja. Michael Chapmanin laulut ovat rauhoittavia arjen hartauksia, kuin pieniä laulettuja runoja.

Window on yleisesti noteerattu välityöksi Chapmanin pitkällä uralla, mutta varsin hyvältä se kuulostaa välityön leimasta huolimatta. Levyn edeltäjää Fully Qualified Survivor (70) pidetään yhtenä folkrockin merkkipaaluista, jota on määritelty levyksi, jonka David Bowie olisi voinut tehdä ennen klassikkoaan: Hunky Dory(71). Levyllä soitti nimittäin Bowien bändin kitaristi Mick Ronson. Tämän klassikon originaalia vinyyliversiota odottelen vielä ensi viikon postilähetyksessä brittein saarilta.

Keltaisesta etiketistä tuttu Harvest - levy-yhtiö puski maailmaan vuonna 1970 ison läjän merkittäviä levyjä merkittäviltä artisteilta, kuten Pink Floydin: Meddle, Deep Purplen: In Rock, Roy Harperin: Flat Baroque Berserk ja nämä kaksi em. mainittua levyä. Michael Chapman teki Harvestille vielä yhden erinomaisen albumin: Wrecked Again(71) joka löytyy myös levyhyllystäni ja on ollut viime vuodet huolellisen kuuntelun kohteena. Tämän jälkeen Chapman siirtyi Deram-levy-yhtiöön ja purkitti kärkeen sähköisemmän Millstone Grit (73), joka taitaa toinen puuttuvista Chapmanin alkupään levyistä debyytti Rainmakerin(69) ohella. Eli etsintä ei ole vielä lakannut.

Näytteenä puolen tunnin mittainen konserttitaltiointi vuodelta 1970, joka on antaa hyvän kuvan Chapmanin ja hänen bändinsä kitarataiteesta: