Joskus vaan joku biisi valtaa tajunnan, ei lähde pois sieltä käskemälläkään. Mällää ja mällää päiväkausia, tarttuu tiukemmin aivolohkoni puolustuskyvyttömiin osiin, soluttautuu kehoni tunnekäytäviin, tekee tunteiden virrasta vuolaamman, kasvattaa pyörrettä, sisälläni paisuvaa tunnetta tulla yhdeksi tuon musiikin kanssa. Näissä hetkissä laulukyvytön suu tapailee sanoja ja kitaraa soittamattomat sisätyöntekijän sormet tapailevat ilmaa: - tästä se lähtisi, näistä soinnuista, tällä otteella, tämän biisin varmasti opettelen ulkoa!En opetellut, en vielä, vaikka Lidlin alelaarissa oli kasa hyvännäköisiä akustisia kitaroita viidellä kympillä. Lähtiskö tuosta, tekiskö jotain yllättävää alkuvuoden kunniaksi, jos vaikka pikkaisen opettelis soittelemaan, jotain helppoja sointuja edes?
Se biisi kasvaa vahvemmaksi ja paksummaksi, suorastaan kiljuu päästä tulemaan esille. Voima kasvaa hitaudessa, järkähtämättömän rauhallisessa askelluksessa, suvantonsa tuntien, yksityiskohtansa löytäen, loppusuoralla hurmioituen, nostaen ylevän musiikkiesityksen korkeimpaan maaliinsa.
Missä olit kaikki nämä vuodet?
