Arppa on julkaissut viimeisen neljän vuoden aikana koko tähänastisen levytetyn tuotannon, esikoisalbumin Laavalamppuja (20), hitikkäämmän Kinovalon Alla (21), sekä arvostelu- ja yleisömenestyksen, aidosti kovan albumin: Valeria (23). Tämän albumin jälkeen Arppa ja bändinsä ovat olleet lähes koko ajan kiertueella. Mietin vaan, että missä vaiheessa he ovat kerenneet laittaa uuden albumin narulle? No ovat sen kerenneet tehdä, mutta nyt nouseekin kysymys, että olisiko levylle pitänyt antaa kypsyttelyaikaa? Toisaalta minulla on suuret sympatiat näin luovan ja taiteelleen omistautuneet bändin meiningistä, että tehdään uusi levy joka vuosi ankaran kiertämisen ohessa, vähän kuin Eput, Popeda, Julietit, Juice ym.tekivät 80-luvulla.
Keväällä ja kesällä ilmestyneet levyn pilottisinkut: Kavereita, Hilma ja Kerran Turussa, ovat kuukausien saatossa osoittautuneet varsin oivallisiksi kappaleiksi, voisin jopa kutsua niitä Arpan tuotannon kärkibiiseiksi. Kavereita Hilman falsetinomainen vokaalinosto biisin alussa ja väleissä kohottavat tämän lyriikaltaankin ehjän kappaleen levyn kärkikastiin. Kerran Turussa on myös hieno kappale, jossa on aitoa tunnelmaa, hienoa kansanmusiikinomaista valssaamista. Pieni suuri lyriikka tässäkin, josta osumia löytyy: "Noin vain yritän kävellä pienenpienestä neulansilmästä".
Jätin vielä vinyylin ostamatta ja olen ottanut uuteen Arppaan tuntumaa suoratoiston kautta. Yhdeksän biisin ja 27 minuutin kokonaisuus vahvistaa ajatusta, että nyt on pitänyt vaan saada levy kasaan ja ulos, vielä tämän vuoden aikana. Aloituskappale Hyvä päivä kellottaa ajan 1.41. Pidän kappaletta vähän referenssinomaisena introna aiheeseen, en paljon muuna. Johtotähden olen kuullut myös pari kertaa keikalla. Sananmukaisesti johtotähdestä, eli Mersusta kertova kappale on kelvollinen ja uskoisin siinä olevan vielä kasvuvaraa.
Nimikappaleessa on niin iso pokka, että sitä ei voi kuin kunnioittaa. 2.31 on biisin mitta ja se pitää sisällään enimmäkseen yksiäänistä puhelaulutoistoa ja todella sähäkän kitarasoolon. Hymyilyttää, mutta tämä on samanaikaisesti jotain uskaliasta ja erilaista, mitä moni muu tekee tänä päivänä. Vasenta kaistaa muistuttaa jotain Jukka Nousiaisen kappaletta, mutta en saa päähän mitä? Jossain vanhemmassa kappaleessaan Arppa mainitseekin, että esikuvina on Litku ja molemmat Jukat. Veikkaan, että Nousiainen on toinen näistä.
Missä sä oot on hyväntuulinen ja tarttuva biisi, jossa on tuttua Arppa-charmia. Hyvin soitettu, hyvin hengittävä biisi, jossa on paljon herkullisia soitannollisia yksityiskohtia. Ehdottomasti albumin kärkikastia. Levyn päättää sen pisin kappale: Hannu. Yli viiden minuutin mittaan ehtivää kappaletta olen kuullut myös useasti keikoilla. Luulen, että biisillä on jokin Arpan ja hänen faniensa välinen syntytarina, niin, että kappaletta on rakennettu yhdessä keikoilla. Korjatkaa jos olen väärässä? Joka tapauksessa levytetty versio Hannusta on yllättävän toimiva. Kappale luikertelee hitaalla kompilla eteenpäin ja luo jännän tunnelman. Mieleen tulee amerikkalainen desert-rockbändi Giant Sand. Hieno onnistuminen.
En ole lukenut vielä yhtään arvioita Muovipussi kummittelee (24) levystä. Ehkä sellaista ei ole vielä tullut. Jengi on joko pähkinöinä tai Arppa palautetaan maan pinnalle, että levy olisi vaatinut lisäaikaa syntyäkseen. Vaan onko se sittenkin täydellinen tällaisenaan? Sitä en osaa vielä itse arvioida, mutta on tää karkeasti arvioiden ainakin sellainen kolmen ja puolen tähden levy. Kasvaako se kuuntelussa? Sen aika näyttää. Toisaalta miksi ei saisi tehdä kolmen ja puolen tähden levyjä? Entisaikaan levyt pistettiin kasaan vähemmistäkin aineksista. Kun tälläkin levyllä on oman arvioni mukaan 4-5 erinomaista kappaletta, niin kyllä sen perustan päälle uskaltaa laittaa vähän kevyempiäkin vetoja. Ei kaiken tarvitse aina olla niin täydellistä. Sen Arppa bändeineen osoittaa, vaikka soitto ja hengittävä tuotanto ovatkin ajoittain hyvin täydellisen kuuloista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti