sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sunnuntaimusaa!

Jotain toiveikasta, taivaalle piirtyvää valoa, marraskuun alkua, Genesiksen Follow you follow me kuljettaa sunnuntaipäivän toiveikkaimpaan hetkeen, kaksikymmentä yli kolmeen, kun Pizza-buffan einekset sulavat onnellisena vatsalaukussa, kun tuleva talvi laskee vaivihkaa lämpötilaansa, heittää kevyen lumivaipan mustaksi kyllästyneen maan päälle.

En olisi uskonut tätä Genesiksestä, että se joskus minua hetkauttaisi, että oikeasti diggaisin heidän levyjään. Sen verran toiveikas kuitenkin olin, että syksyiseltä Irlannin reissulta poimin mukaani Genesiksen 70-luvun murrosvaiheen levyt: Wind & Wuthering(76) ja …and then there were… three(78). Ensimmäiset levyt ilman bändin varsinaista laulajaa Peter Gabrielia, niin tuon laulupestinhän korvasi tämän jälkeen Phil Collins.

Tätä iltapäivää vie eteenpäin edellä mainittu …and then there were three…(78). Alkuun ajattelin, että tässäpäs vasta mitäänsanomaton ja laimea pop/progealbumi. Muutamien hajanaisten kuuntelukertojen seurauksena levy alkoi näyttään voimansa, biisit olivat kautta linjan varsin laadukkaita ja osittain hyvin koukuttavia. Niin, todennäköisesti bändi oli tuolloin vielä melko hyvässä vedossa, 80-luvun megasuosion vuodet vielä odottivat ja Phil Collinsillakin oli vielä uskottavuutta jäljellä.

Onhan tää aika soft-poppia, mutta jotenkin hyvin toiveikas biisi, kelpo sunnuntaitsipale:

Ei kommentteja: