tiistai 11. heinäkuuta 2017

Radiohead - OK Computer 20v.

"Oma muistoihin perustuva, vahvan intuitiivinen analyysi tästä 20 vuoden takaisesta albumiklassikosta ja sen uudesta juhlalaitoksesta:"

En uskalla täysin avata muistojeni päiväkirjaa kesältä 1997. Rivit ovat liian syviä ja tahmaisia, täynnä nuoren miehen levottomuutta, tuon ajan outoja ilmavirtoja, 90-luvun lopun kuumia heinäkuisia iltoja, itkunsekaisia tunnetiloja vieraan kaupungin puistonpenkillä, elämäni ensimmäinen(ja viimeinen) itse ostettu energiajuomatölkki Kuopion Anttilasta.

Ennen kaikkea vuosi 1997 oli minulle yhtä kuin OK Computer(97), Radioheadin täydellisesti tuohon aikakauteen tuunattu klassikkoalbumi. Ilmassa oli paljon etsimisen tuulia, minä yhtenä eurooppalaisena nuorena haistoin jo internetin alati itseensä imevän läsnäolon, informaation syöksyvirtaukset ilmassa, Juhan Af Grahnin ja muiden ufotietäjien läsnäolon. Tuo aika oli täynnä Salaisia Kansioita, Paolo Coelhoa, Kahlil Gibranin renesanssia, mitä jööteimpiä selfhelp-purkauksia, Jari Sarasvuon kulta-aikaa nippa nappa 90-luvun lamasta selvenneestä Suomessa. Se oli omaa, ehkä vähän rajoittunutta ajankuvaani. Politiikka oli hassuja häivähdyksiä taustalla, enää ei pelätty ydinsotaa, nyt uskottiin rastoihin ja pomppuheviin, Nepalin ja Intian reppureissumatkoihin. Se oli nuoruutta, jota elin ja jota enimmäkseen seurasin.

Pitkän ajan jälkeen kuunneltuna Ok Computer kuulostaa yllättävän vahvalta ja raikkaalta. Aikoinaan tuli tietynlainen Radiohead-ähky, Thomin ja kumppaneiden globaalia vaikerrusta ei yksinkertaisesti vaan jaksanut kuunnella, silloin miltei luulin, että aika on ajanut Radioheadin ohitse. Vaan ei ollutkaan, viime vuotinen, enemmän kuin kelvollinen A Moon Shaped Pool(16) ja nyt tämä Ok Computerin uusintapainos on saanut minut jälleen Radiohead-taian piiriin.

Pitelen kädessäni tuota vuonna 1997 ostamaani klassikkoalbumia, oikeassa yläreunassa on vielä Anttilan Top Tenin hintalappu: 119 markkaa. Kyse on tietenkin cd:stä. Radioheadia en ole koskaan ostanut vinyylinä ja tuskin tulen ostamaankaan. Mielestäni Radiohead jos mikään edustaa cd-aikakautta, tämän bändin levyä ei kuulu ostaa vinyylinä, varsinkin koska vinyylin soundi ei tuo lisäarvoa tällaiselle hieman koneisin kallellaan olevalle rockille. Vaikka vinyylimies olenkin, niin suurin osa nykyvinyyleistä soi heikommin kuin cd-versio. Mutta tämä mielipidehän ei ollut mikään yllätys. Jatketaan...

Miltä levy kuulostaa tänä päivänä? Airbag on edelleen hyvä aloitus, ei ihan klassikkokappale, mutta mukiinmenevä vähintäänkin. Bändin ehkä merkittävin kappale: Paranoid Android ei aikoinaan vedonnut minuun, ehkä sen koukeroisen luonteensa takia. Mutta tänään tässä ja nyt Android porautuu kivasti aivoihini, jopa korvamadoksi. Lyriikathan ovat silkkaa nuoren aikuisen ahdistusta.

Subterranean Homesick Alien on minun henkilökohtainen lempparini levyltä, Radioheadin virallinen ufo-biisi, jolloin yhtye ei ollut lainkaan varma millä planeetalla he operoivat. Biisi tiivistää juuri tämän vuoden 1997 irrallisen tunnelman, miten maailma väreili herkällä, ellei vaarallisella taajuudella. Toisaalta en ole tämän kappaleen lyriikoita miettinyt, en vieläkään. Kaikki tulkintani perustuu puhtaasti intuitioon, omien tuntosarvieni käyttöön. Nyt lyriikat lukiessani noteeraan ne hyvin kauniiksi tunnelmakuvaukseksi.

Exit Music on myös silkkaa taikaa, Thomin palavaa sielua, kaunis, hyvin kaunis kappale. Viidennen biisin kohdalla levy saa mahtavan kohotusbuustin ylevästä Let Downista, huikea melodia, ylenevä ja kasvava biisi. Myös suosikkejani. Karma Police myös klassikkokamaa, Electioneering ja varsinkin Climbing Up The Walls ovat jättäneet tältä levyltä aina vähiten muistikuvia. No Surprises oli ilmestyessään suosikkini, mutta aika kulutti sen nopeasti. Levyn puolivälin samuliputromainen (aikana ennen Putroa) aika-analyysi Fitter Happier kuulostaa yllättävän hauskalta ja olen löytävinäni tästä paljon huumoria. Levy loppuu kahteen vahvaan biisiin: Lucky ja The Tourist.

Tänä kesänä 20 vuotta täyttänyt klassikkoalbumi on saanut uuden täydentävän laitoksensa nimeltään: Ok Computer OKNOTOK 1997 2017(17).  Laitos pitää sisällään toisen levyllisen sinkkujen b-puolia ja kolme ennen julkaisematonta biisiä, näistä ensimmäinen, I Promise on varsin upea kappale. Suorastaan ihmettelen miksi tätä ei ole aiemmin julkaistu. Kaksi muuta Man of War ja Lift eivät ole myöskään huonoja biisejä. Muistakin b-poskista löytyy varsin kelvollisia hetkiä ja Ok Computerin 20-vuotismehustelu tuntui erityisen makealta.

Toistaiseksi kuuntelen Computerin juhlalaitosta spotikasta, mutta levy on tilauksessa ihan suomalaisen levykaupan kautta 15 euron hintaan. Edellisen kerran ostin uuden cd:n levykaupasta viime kesänä, se oli samaisen bändin: A Moon Shaped Pool(16), muuten mennään vinyyli- ja halppis-cd-linjoilla.










Ei kommentteja: