lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lauantain pyörykäisiä...

...noita mustia kiekkoja, älpeitä ja seiskatuumaisia, muovin vienoa tuoksahdusta, kansipapereiden tiukempaa nenätavaraa, ulkovaraston ja auki riipaistun suojamuovin neitseellistä tuoksua. Kuvitellaan hetki jossa makoilet sohvalla lauantai-iltapäivän ns. hitutunneilla, kerrankin ajattomana ja vapaana, arjen ja elämän joskus varsin hiostavista velvollisuuksista. Käsissäsi levynkansitaidetta 42 vuoden takaa, David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and Spiders from Mars(72). Suloisia rokkisointuja, ärhäköitä riffejä, Davidin maukkaita saksofoni-sooloja ja melkoisen ketterää laulantaa. Saatat olla pienessä lauantai-darrassa, alkoholin tai lihasjumin aiheuttamassa ajatuskireymässä. Kepeässä unitilassa kipu hajoaa tuhansiksi atomeiksi, tähtisateeksi, kosmiseksi avaruuspölyksi, i'm here Ziggy Stardust and Lady Moonlight. Nukahdan hetkellä jolloin albumin tahtoi aueta kokonaisuudessaan...



Tarkemmin ajateltua melkoista diibadaabaa, mitäänsanomatonta sarajakuvamaista rock-lyriikkaa, Bowien vahvaa kykyä omaksua mitä oudompia alter-egoja, Ziggy taisi olla niistä ensimmäinen, mutta onhan tämä aikamoista rock'n roll pilvihattaraa, sellaista nuorisounelmaa joka ehkä toimi 70-luvun kokeellisina aikoina, mutta nykyinen nuoriso tarvitsee fantasiaa ja realismia...tai noh mistä minä sen tiedän? Isot pointsit Davidille kyvystä luoda koko 70-luvun erilaisia rock-hahmoja, kuten Ziggyn ohella Diamond Dogs ja Thin White Duke.

Aamulla soittimessani pyöri Bowien viimevuotinen comeback-albumi: The Nex Day(13). Varsin uljasta tavaraa ja jotenkin tuo Taavetin nykylyriikka on luonnollisesti helpommin lähestyttävää. Niin, kukas sitä oikeasti rokkenrolliin tarvitsee mitään sen syvällisempää sanataiteilua, riittää että lanne vatkaa ja beibet käy kuumina.



Toinen lähiviikkojen uljas Bowien vinyylilöytö on Diamond Dogs(74) avattavilla kansilla. Soipa muuten älyttömän hyvin. Mielestäni biisiaineskin on joteskin kehittyneempää kuin Ziggyllä. Levyllähän on huikeita klassikoita, kuten: Sweet Thing(Heiii, jokaisella bändillähän on tämän niminen veisu), nimikappale Diamond Dogs ja Bowien paras kappale: Rebel Rebel. Mainio levy tämäkin, vaikkakin kansitaiteella on helppo pelotella lapsia.

Aasinsiltahan vie tämän kirjoituksen mainiosti Teeman illan elokuvaan : The Man Who Fell The Earth(76), joka taitaa olla Bowien ensimmäinen iso filmirooli ja tarinan mukaan täydessä kokaiinipöllyssä tehty. Ei silti, Hesari antoi leffalle kolme tähteä vaikka Bowieta ei miksikään näyttelijäksi voi tituleerata.



Ei kommentteja: