maanantai 17. elokuuta 2009

Muistuma usvan takaa

Mitä sanoo bändin nimi Prefab Sprout sinulle? Tuskin paljonkaan, se voi olla etäisesti tuttu nimi jostakin yhteydestä. Mitä nimi oikeasti pitää sisällään? Sanoisin, että yhden länsimaisen populaarimusiikin hukatuista pop-helmistä. Bändin ura on kohtuullisen pitkä, ensitahdit on lyöty jo vuonna 1982. Tähän päivään kestänyt tuotannoltaan niukka ura on poikinut vain 7 studioalbumia ja kahdeksas on ilmestymässä syyskuun alussa.

Millaista tämä musiikki on? Kerron tarinan. Melkein 20 vuotta sitten suoritin asevelvollisuutta kaukana pohjoisessa Sodankylän jääkäriprikaatissa. Olin iltapalalla prikaatimme keittiössä, kun kaiuttimista kuulin biisin jossa laulettiin Jesse Jameksesta. Biisi kuulosti hämmästyttävän tutulta ja ajattomalta sekä erinomaisen hyvältä. En tunnistanut bändiä tuolloin Prefab Sproutiksi. Asia vaivasi minua sen verran, että meinasin kysyä tupamme Dj:ltä että sanooko tällainen ”diskobiisi” nimeltään Jesse James mitään? En kysynyt sittenkään, ujous voitti, olihan tällä kaverilla ”puukon kahvassa” 47 kaadetun naisen lovi. Siitä olin varma jo tuolloin, että musiikki oli tehty minulle, yksinäiselle takarivissä seisoskelijalle, sumeasilmäiselle romantikolle, jonka nuoruus oli pelkkää paksua unelmausvaa. Onneksi tuolta usvasta noustiin myöhemmin…

Muutama vuosi tapauksen jälkeen kappale tuli luonnollista tietä luokseni, eli Epesin postimyyntiluettelon kautta, jolloin tilasin kokeilumielessä Prefab Sproutin ajattoman klassikkoalbumin Jordan, The Comeback (1990). Albumin ruotiminen, eli ylistäminen vaatisi toisen blogijutun, ehkäpä palaan albumiin tuonnempana.

Prefab Sproutin musiikki on täynnä sitä yksinäisen haavetta, hylätyn pojan mahdottomiin mittoihin paisunutta kaipuuta, lainsuojattoman huonoja valintoja, tähtitaivasta, täydellisen kirkasta valokuvaa ensimmäisestä polttavasta rakkauden kaipuun hetkestä. Se on musiikkia jonka ensivaikutelma voi olla täysin mitäänsanomaton tai kammottavan siirappinen, se on musiikkia jonka kuulaassa kauneudessa noustaan yhä korkeampiin ja ajattomiin säveliin. Se on avonaisen ja vähän haavaisen sydämen musiikkia, siksi helposti myytävää ja tavallaan itsestään selvää, mutta jostain kumman syystä ollut monien korvaparien ulottumattomissa.
http://www.youtube.com/watch?v=RqSSNi8ta28

Ei kommentteja: