Subterranean Homesick Hounds
Mielleyhtymiä musiikista jo vuodesta 2007 lähtien.
sunnuntai 21. tammikuuta 2024
Melrose - Klubi. Tampere. 20.1.2024
›
Miten on sellainen olo, että edellisestä näkemästäni Melrosen keikasta ei ole montaa vuotta. Mutta totuus onkin toisenlainen. Siitä on aikaa...
sunnuntai 7. tammikuuta 2024
Daryl Hall & John Oates - Abandoned Luncheonette
›
En ole ihan varma olenko jo kirjoittanut tästä levystä? Ainakin se on ollut mielessäni pitkään...ja vielä pitempään olen jahdannut levyn vin...
perjantai 29. joulukuuta 2023
Pekko Käppi & K:H:H:L - Vastavirtaklubi. Tampere. 16.12.2023.
›
Joskus on vaan pakko lähteä kuuntelemaan livemusiikkia, kuten tänä joulukuisena lauantai-iltana. Vaikka mukaan ei saisikaan ketään kaveria, ...
tiistai 14. marraskuuta 2023
Rolling Stones - Hackney Diamonds
›
Rollareiden uusi levy on ollut julki jo kohta kuukauden päivät, joka tuntuu paljon pitemmältä ajalta. Sitä on meinannut heittäytyä sentiment...
tiistai 10. lokakuuta 2023
Wilco - Cousin
›
Amerikkalaisen Wilco-yhtyeen kokeellinen ja tietoisen epävireinen mauste musiikissa välillä hermostuttaa minua. Että jos kuitenkin sen taust...
torstai 5. lokakuuta 2023
Laura Moisio. Telakka. 23.9.2023
›
Edellisen kerran näin Laura Moision keikalla Tampereen muumi-museossa alkukesästä. Ehjä ja intensiivinen soolokeikka teki suuren vaikutuksen...
tiistai 3. lokakuuta 2023
Kivet vierivät väistämättä korviimme. Osa.1
›
Olenko kirjoittanut noin sata kertaa googlen hakukenttään: "Rolling Stones new album"? En ole kirjoittanut sataa kertaa, vaan olen...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio