tiistai 14. marraskuuta 2023

Rolling Stones - Hackney Diamonds

Rollareiden uusi levy on ollut julki jo kohta kuukauden päivät, joka tuntuu paljon pitemmältä ajalta. Sitä on meinannut heittäytyä sentimentaaliseksi uuden rollarilätyn edessä, kuin kyseessä olisi elämän ja kuoleman kysymys. Sitähän se toki myös on. Fysiikan rajat on venytetty äärimmilleen, kuminauha vielä kestää, kitara vongahtaa, kitarisat eivät kuivu, kivi on sileä, jo pienempi, mutta ei olematon, ennen kaikkea Se rollaa edelleen. Mikä ihme!

Toinen kysymys, entä jos uusi Rollarilevy aiheena ei kiinnosta? Tämä kysymys sivutetaan oitis. Tottakai se kiinnostaa. Puhutaan loppusyksyn ihmeestä, odottamattomasta, vaikkakin hyvin odotetusta. Ja ja tarvitseeko maailma tätä arviota noin kymmenentuhannen muun (tai paljon useamman) arvion rinnalle? Veikkaisin, että kyseessä on lähihistorian eniten arvioitu rocklevy. Vastaus tähän on tietenkin: ainakin minä tarvitsen oman arvioni uudesta rollarilevystä, jotta saan tunteeni ja levottomasti karkailevat ajatukseni kasaan.

Näinhän me haluttiin kaiken päättyvän...tai vielä jatkuvan, loppuun asti komeasti, palkeet levällään, etenkin kun niitä palkeita on, ainakin Mick Jaggerilla. Uskon, toivon ja luotan, että autotune ja tekoäly ovat olleet pienessä roolissa tällä levyllä, vaikka tuottaja Andrew Watt on puristanut rollariuden tehokkaaseen ja huojumattomaan formaattiin, kuten Pekka Laine tuoreessa levyarviossaan toteaa: "Nyky-Stones on epäilyttävän ryhdikäs ja normaali". Tätä en haluaisi sanoa ääneen, mutta sanon kuitenkin: Hackney Diamonds kuulostaa paikka paikoin keskivertoa paremmalta Mick Jaggerin soololevyltä, jota muut Rollarit säestää. Ei, en usko tätä ajatusta. Pois se minusta. Toisaalta uudessa Mojo-lehdessä nimenomaan Watt painottaa, että levy on enimmäkseen äänitetty livenä ilman suurempia jälkiäänityksiä ja muuta digitaalista painolastia. Ja käyttää sessioista termiä: It's a Raw Shit. 

Ensimmäiset kuuntelut eivät täysin vakuuttanet minua, mutta olen antanut levylle aikaa ja ehkä armoakin. Useissa haastatteluissa Jagger halusi tehdä ajanmukaisen levyn, moderneilla soundeilla, eikä hakea tietoisesti Exile On Main Streetin retrosoundia. Tässä suhteessa levy on kyllä onnistunut. Tavallaan Stones on pyrkinyt kautta historian flirttailemaan aina sen ajan musiikkisuuntausten kanssa, kuten 70-80-luvun diskomausteet levyillä, kuten biiseissä Hot Stuff ja  Emotional Rescue. Mutta flirttailu on tehty aina rollariutta kadottamatta. Vaan onko se tällä levyllä ensimmäistä kertaa kadonnut? En menisi sittenkään sanomaan. Perataan seuraavaksi levy läpi biisi kerrallaan:

Angry
Edellisessä Blogikirjoituksessa  pidin Angrya aika perusralllina, ei mitään uutta rollaritaivaan yllä. Aika samat vibat vieläkin. Ihan hyvä biisi, mutta ei klassikkotasoa. Monen muun aikaisemman albumit avaussinkut ovat olleet paljon parempia, kuten Bigger Bangin (05) Rough Justice. Angry kulkee vähän ohkaisesti eteenpäin. Ei huono, mutta...8

Get Close
Tämä kappale on huomattavasti kasvanut kuuntelussa. Kuulin sen viikko sitten yllättäen suoratoiston kautta ja mietin, että mikä on tämä tuttu ja hyvänkuuloinen biisi, ennen kuin muistin sen uuden levyn kappaleeksi. Tässä biisissä on mielestäni modernisoitu rollarisoundi parhaimmillaan. Alkuun se kuulosti kliiniltä, mutta kuuntelujen myötä kappalee raaka energia paljastui. Kappaleen torvet törähtelee maukkaasti, tuoden mieleen Sticky Fingersin megaraidan Can't You Hear Me Knockingin. Tiukkaa rollaamista. Tämän biisin kuulisin mielellään livenäkin. 9

Depending On You
Levyn biiseistä tämä puoliballadi kolahti ensimmäisenä. Tässä on tunnetta ja sanomaa, pitkän kuljetun tien tunnusmerkkejä ja paljon sydänverta. Lyyrisesti myös onnistunut kappale, vai mitäs sanot näistä aloitusriveistä:

Your fingerprints in the dark
Your past and present tangle up in my arms
Our secrets sealed in our scars
Sharing a smoke on the steps of a bar

Jagger tilittää varsin onnistuneesti. Pääosassa on tunne kun kuuntelen tätä kappaletta. Muuta en osaa sanoa, kuin että se mahdollisesti levyn parhain kappale. 9½

Bite My Head Off
Kappaleesta meuhkattiin paljon etukäteen kun itse Paul McCartney saatiin bassonvarteen. Aika perusrokki kuitenkin, ei huono, muttei mitenkään mieleenpainuva. Paulin säröbasso on kieltämättä maukas lisä kappaleeseen. Alla oleva kappaleen liveversion ns. salaklubikeikalta kertoo, että biisissä on potentiaalia ja sekin on kasvanut myös kuuntelussa, juuri viilasin kahdeksikon edestä miinuksen pois ja laitoin plussan perään. 8+




Whole Wide World
Alkuun kappale suhahti ohitse mitään sanomattomana. Mutta biisi on kasvanut kuuntelussa(tämäkin). Vähän sellaista Jaggerin soololevyjen tasoa, mutta ehkä sittenkin ihan hyvä albumiraita. Ronnie Wood ylisti yhdessä haastattelussa biisin funkahtavaa riffiä. Kieltämättä kappaleessa on mukavaa potkua, mutta tietoisen moderni ote syö kappaleen tehoa. Sanoisin. Tässä kappaleessa Jaggerin fraseerauksesta on löydettävissä tietoista Cockneyn murrepohjaa. 8

Dreamy Skies
Tätä biisiä on kehuttu sen autenttisuudesta ja Exile On Main Street - vaikutteista. Kyllähän tämä kantriballadi on täyttä tavaraa. Mikään tuotanto ei ole väärällä tavalla päässyt pilaamaan kappaletta, on vain bändi joka soittaa niin taiten kuin osaa. Ja hyvinhän ne pojat vielä osaavat. 9

Mess It Up
Toinen levyn biiseistä joissa on edesmennyt rumpali Charlie Watts mukana. Tavallaan riemastuttavan hitikäs ja Rollareiden ns. diskobiiseihin viittaava tsipale, kuten Miss You ja Dance. Toimii, mutta ehkä tuotantoa tässä liikaa, vaikkakin Charlien kannutus luo aidon rollarikeinunnan tunteen. 8½

Live By The Sword
Toinen ja parempi Charlie Watts - vetoinen kappale. Mukaan on myös saatu bändin alkuperäinen basisti Bill Wyman, iältään 87-vuotta. Muistan lukeneeni jostain, kun Jagger oli kysynyt Wymania mukaan oli hän alkuun varmistanut, että soitatko vielä? 
- Miten niin en soittaisi? Olen tekemässä uutta levyäkin, oli Wyman vastannut. 9

Driving Me Too Hard
Pidän tätä jollain tapaa sisarbiisinä eka sivun Whole Wide Wordille, vaikkakin tämä on balladimaisempi. Yhtälailla molemmat ovat tämän vuosituhannen ja vuosikymmenen ns.perinteisiä rollarirokkeja. Ei mitään uutta auringon alla, mutta sellainen kappale, joka olisi voinut löytyä muiltakin myöhäisaikojen rollarilevyiltä ja puolustaa hyvin paikkaansa. 8

Tell Me Straight
On pakollinen Keef-balladi ja hyvä sellainen. Alkuun biisi kuulosti moneen kertaan kuullulta ja jotenkin ohkaiselta, mutta kyllähän tämä aitoudessaan kiipii muiden Keefin laulamien harvalukuisten rollariveisujen rinnalle, ehkei ihan Happyn, Yoo Got The Silverin tai Before They Make Me Runin tasolle, mutta samantasoisista verrokeista voisin mainita esim. Sleep Tonightin, Slipping Awayn ja vaikka The Worstin. 

Tell me straight
I need an answer, how long can this last?
Just tell me straight, don't make me wait
Is my future all in the past?

Keith tietää, että tiimalasista on tippumassa viimeiset muruset ja ehkä juuri siksi tämä laulu kuulostaa niin koskettavalta ja todelta. Jokin vääräleuka meni harmittelemaan, että tupakinpolton lopettamisen myötä Keefin laulu kuulostaa nyt jo vähän liiankin puhtaalta. 9

Sweet Sounds Of Heaven
Alkuun biisi oli järkyttävä pettymys, jota edellisessä rollaribloggauksessani jo käsittelin. Aika on tehnyt onneksi hyvää tällekin kappaleelle, mutta siitäkään huolimatta en pidä kappaletta levyn parhaimmistoon kuuluvana. Jaggerin laulusuoritus tällä gospel-balladilla on tyrmäävän kova. Lady Gagan mukana olo tuo hyvää lisäarvoa biisille, mutta laulu itsessään on edelleen vähän tylsä. Ehkä vuoden päästä olen eri mieltä ja pidän kappaletta levyn parhaana, mutta nyt kynsin ja hampain annan sen kasimiikan. -8.

Rolling Stone Blues
Tähän kappaleeseen olisi hyvä lopettaa yli 60-vuotinen ura. Biisi, joka antoi nimen tälle bändille. Biisi äänitettiin yhdellä otolla. Mick laulussa ja harpussa, Keef kitarassa. Neljäs otto taisi riittää, niin biisi oli purkissa. Ollaan takaisin alkulähteellä. Ei mitään liikaa, eikä liian vähän. Täydellistä...jos bluesista pidät? Minä pidän. 10.

Nopealla matematiikalla lasken levyn kappaleiden keskiarvoksi numeron: 9. Täten totean, että Rolling Stonesien Hackey Diamonds on kiitettävää tasoa. On vaikea uskoa, että laskisin arviotani enää tästä, biisikohtainen nostaminen tulee varmaankin kysymykseen lähitulevaisuudessa. Tätä arviota ennen luin kymmeniä muita arvioita levystä ja näiden päälle useita haastatteluja. Keskiarvo noissa arvioissa menee aikalailla yksiin oman arvioni kanssa, n. 4/5. 

Eikä tässä kaikki. Seuraavan levyn kappaleista on kuulemma kaksi kolmasosaa jo äänitetty. Tuoreen haastattelun mukaan bändi haluaisi mahdollisimman nopeasti studioon viimeistelemään tämän Hackey Diamondsin seuraajan. Toivottavasti näin käy, ja ennen ensi kesän oletettua kiertuetta ulkona on kaksi uutta rollarilevyä. Ehkäpä tämä on vain fanin toiveajattelua. Keefiltä asiaa kysyttäessä haastattelussa, että tuleeko vielä yksi levy, niin vastaus oli: - En ole mikään Nostradamus!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti