Laura Moisio. Telakka. 23.9.2023

Edellisen kerran näin Laura Moision keikalla Tampereen muumi-museossa alkukesästä. Ehjä ja intensiivinen soolokeikka teki suuren vaikutuksen. Esittelyssä oli tuolloin juuri ilmestynyt albumi Vieras Maa (23). Napakkaa kahdeksan biisin ja reilun kolmenkymmenen minuutin albumia ei ole mitalla pilattu, mutta eipä sillä ole merkitystä, jos laatu on kovaa. Ja tässä tapauksessa se on kovaa, vaikka levyn kuulin livenä ensimmäistä kertaa.

Tästä meni pari kuukautta ennen kuin hankin kyseisen albumin vinyylinä. Ja siitä vielä toiset kaksi kuukautta ennen kuin kuuntelin levyn. Voi minua, mitä lie kiireitä ollut. Vaadittiin uusi Lauran keikka, jotta pääsin tämän uuden levyn äärelle. 

Telakan keikka alkoi aseistariisuvasti Ikuinen valo (15) albumin päätöskappaleella: Kesämetsä. Äkkiseltään kovin helpolta vaikuttava, jopa lapsenomainen kappale omaa mielettömän syvyyden. Se oli myös täydellinen aloitus keikalle. Tämän jälkeen Laura siirtyi uruista kitaraan ja musiikki otti askeleita kohti perinteisempää kitara, basso ja rummut soundia, mutta onneksi Lauran herkän laulun ja biisin ehdoilla, sillä kappaleiden syvä ulottuvuus saadaan kyllä jyrättyä bändisoiton alle. Ehkä yhdessä tai kahdessa kohdassa rummut meinasi ottaa soundillisesti liian ison roolin, vaikkakin bändin rumpali hoiti tonttinsa erittäin mallikkaasti laulujen syvimmän olemuksen huomioiden. Yhtälailla kitaristi ja basisti tukivat ja myötäilivät Lauraa upeasti. Basso etenkin oli tunteellisesti etulinjassa.

Reilun tunnin mittainen keikka meni voimakkaasti plussan puolelle. Uuden levyn kappaleista vaikutuksen tekivät hurmaava Suojelija ja keikan lopussa kuultu painokas ja miltei painostava Salaisuus. Tällä kappaleella Laura asettui taas urkujen äärelle. Myös tällä kappaleessa oli merkille pantavaa muun bändin hienovarainen läsnäolo ja tuki Lauralle.

Mukana oli myös mukava valikoima kappaleita Lauran aikaisemmilta levyiltä. Keikan aikana mietin kuinka ainutlaatuinen ja herkkävireinen laulaja/lauluntekijä Moisio Suomen mittakaavassa onkaan.

Juuri ennen tämän keikan alkua kuulin suru-uutisen, sillä legendaarinen tamperelainen rocktoimittaja Jussi Niemen oli kuollut sairaskohtaukseen. Olen varma, että Jussi olisi halunnut olla juuri tällä keikalla. Näin Jussi kirjoitti Lauran edellisestä albumista Laulaa kun ei voi muutakaan (20). Nämä sanat Laurasta ja hänen musiikistaan allekirjoitan täysin:

"Keskiössä on loistavasta ja ilahduttavan pitkäikäisestä bändistä huolimatta kitaroita, pianoa ja syntikkaakin pelaava Laura, jonka kuulaan äänen läsnäolo ja maneeriton spirituaalinen puhtaus puhuttelee ihan erityisesti. Elegantti tapa näyttää keskisormea systeemille puhuttelee vanhaa vihaista hippiä kovasti.

Hipeistä puheen ollen, sattuvasti nimetty albumi heijastelee 70-luvun sarastuksen singer-songwritermeininkiä parhaalla mahdollisella tavalla. Tunnelmat vain ovat usein paljon tummempia, mutta niin ovat ajatkin. Todellisuuden väistely ei koskaan mitään pelasta. Luonto ja ekologia ovat vahvasti kuvassa." (Jussi Niemi)

Loppuun vielä Lauran tuotannon yksi vahvimmista kappaleista, Puutarha, joka löytyy levyltä Laura Moisio (18).