No sittenhän levy löytyi kahdella eurolla Tampereen Silinteri-kirppiksen laarista. Ah ja kaiken lisäksi miellyttävä originaali jenkkipainos. Abandoned Luncheonette (73), miten mainiosti nimetty levy. Kyseessä on tosiaankin viidenkymmenen vuoden taakse hylätty herkkupala, soulduo Hall & Oatesin järjestyksessään toinen studioalbumi.
Esikoinen Whole Oats (72) ei herättänyt vielä suurempaa kiinnostusta ostavassa yleisössä ja musakriitikoissa, mutta tämän kakkoslevy noteerattiin korkealle, ainakin musakritiikeissä, mutta isompi menestys vielä odotti muutaman vuoden. Levyn tunnetuin kappale She's Gone breikkasi hitiksi kolme vuotta myöhemmin uudelleen lämmityksen myötä. Kappale on äänestetty sijalle 336 Rolling Stone lehden kaikkien aikojen Top 500 biisilistalla.
Kyllähän kappale on edelleen komeaa kuunneltavaa. Merkille pantavaa kappaleessa ja koko levyssä on tietynlainen orgaaninen lämmön tunne, joka on harvinaista herkkua nykyaikana. Kyse on oikeista soittimista, kuten mellotronista ja tenorisaksofonista. Ja kyllähän nämä pojat ovat osaavat laulaa, kalpeanaamaisempi Daryl Hall on aikansa ensimmäisiä valkoihoisia soullaulajia, ehkä Steve Windwood väläytteli soululaulukykyjään vajaa vuosikymmen aiemmin, mutta Daryl Hall on todellinen samettikurkku. Partneri John Oates ei teknisesti häviä piiruakaan, mutta Darylin äänessä ripaus enemmän lämpöä ja karismaa.
Biisien teko sujuu molemmilta kavereilta mainiosti. Levyn avaava, Hallin tekemä, When The Morning Comes tihkuu samaa lämpöä kuin megahitti She's Gone. A-puolen päättävä I'm Just A Kid on taas Oatesin tekemä merkityksellisen kuuloinen kappale. Biisintekovastuu jakautuu aikalailla puoliksi, kuten kautta historia muillakin duon levyillä. B-puolen avaava nimikappale tarjoaa 70-luvun, vähän Billy Joel-tyylistä ravintolaromantiikkaa. Moniosainen kappale on levyn kunnianhimoisimpia.
Levyn kappaleet ovat kauttaaltaan vahvaa tekoa, jota sujuva soitto ja nämä hunajaiset miesäänet kuljettavat eteenpäin. Tunnetuin termi tälle musiikille on blue-eyed-soul, joka tietenkin tarkoittaa valkoihoisten tulkitsemaan soulmusaa.
Abandoned Luncheonette (73) oli tietenkin vasta lähtölaukaus duon pitkälle ja menestyksekkäälle uralle. Seuraava levy olikin täysin erilainen, Todd Rundgrenin tuottama, taidepopimpi War Babies (74), joka taisi ilmestyessään vähän flopata, mutta vuosien myötä levy on saanut kadonneen klassikon statuksen. Tämän jälkeen levyjä ilmestyi melkein joka vuosi aina ysärin alkuun saakka. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Daryl Hallin ääni on edelleen terässä, ainakin viitisen vuotta ilmestyneellä Todd Rundgrenin erinomaisella White Knight (17) albumilla, jossa Hall vokalisoi vielä komeasti. Mutta lopuksi sukelletaan tähän em.mainittuun klassikkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti