keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Willie Nelson - 90 vuotta ja 15 osumaa matkan varrelta


Willie Nelson täyttää näinä päivinä 90 vuotta. Se on merkittävä ikä ja merkittävä aika olla mukana musiikkibisneksessä. Ikäänsä nähden Willie aloitti musahommat kypsällä iällä, sillä eka sooloalbumi ...And Then I Wrote (62) ilmestyi Willien ollessa jo melkein kolmekymppinen. Toki tätä ennenkin Willie oli puuhaillut musiikin parissa koko edellisen vuosikymmenen ja ihka ensimmäinen julkaisu on vuonna 1956 julkaistu soolosinkku: No Place for Me.

60-luvun albumit olivat vielä tunnustelevia vaikka sisälsivät monia ikivihreitä Willie-klassikoita, kuten Funny How Times Slip Away, Crazy ja Pretty Paper. Monet tuon vuosikymmenen hiteistä oli alkuun tehty muille artisteille, kuten Roy Orbisonille (Pretty Paper) ja Patsy Clinelle (Crazy). 

Menin noin vuosi sitten blogijutussani nostamaan Lukas Nelsonin isänsä Willien rinnalle tai ohikin, mitä puhutaan musiikillisesta laadusta. Nyt olen muuttanut mielipiteeni. Kuunnellessani tässä tovin Willie Nelsonin laajaa tuotantoa, niin voin todeta, että pojalla on vielä pitkä matka isänsä saappaisiin. Willien massiivinen tuotanto on myös musiikillisesti yllättävän rikas, vaikka lähtökohtaisesti puhutaankin kantrin ikonista.

Willie Nelsonin noin sadanviidenkymmenen albumin tuotanto on vaikuttava. Levynkerääjälle suorastaan lamauttava, pitäisikö ne kaikki levyt omistaa? Ei pitäisi. Musiikkityylejä on monia, kuten yhteistyökumppaneita, eivätkä ne kaikki levyt ole tavoittelemisen arvoisia. Iso osa noista levyistä on yhteislevyjä muiden artistien kanssa. 

Kun puhutaan Willie Nelsonin tuotannosta, niin usein nostetaan esiin levyt: Phases and Stages (74), Red Headed Stranger (75) ja cover-levy Stardust (78). Ne ovat suosituimmat ja arvostetuimmat Willien alkupään albumit. Ura alkoi jo 60-luvun alussa ja ihan ensimmäinen levy ...And Then I Wrote (62) on mainitsemisen arvoisen, siltä löytyy muun muassa klassikot Hello Walls ja Crazy, jotka maestro on vuosien varrella uudelleen levyttänyt useaan kertaan. Sen sijaan 60-70-luvun vaihde oli vielä jossain määrin hakemista, suurempi menestys odotti, eikä tuolloin julkaistuja levyjä erityisesti hehkutettu.

Itselleni Willien ura näyttäytyy 70-luvun puolivälin jälkeen ja ulottuu aina näihin päiviin asti. Seuraavaksi nostan esiin viisitoista mainitsemisen arvoista ja korvaystävällistä levyä Willien uran varrelta. Melkein jokainen näistä albumeista löytyy levyhyllystäni, sillä suoratoistopalvelun kautta kuunneltuna levyistä ei saa kaikkea irti, jonka voisin sanoa melkein faktana.

The Sound in Your Mind (76) Arvostetun Red Headed Strangerin (75) jälkeen ilmestyi liki yhtä vakuuttava albumi. Pitkälti lainakappaleisiin perustuva Sound in Your Mind on väkivahvaa Willie Nelsonia, rentoa ja riipaisevaa.

Willie and The Family Live (78) Levyn avaava Whiskey River on yksi parhaita kuulemiani livevetoja. Tätä tupla-albumia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana livealbumina. Myös sisko Bobbie on mukana levyllä.

Pretty Paper (79) Willien virallinen joululevy. Ajaa hyvin asiansa. Joulutunnelma välittyy kera hyvien biisien. Nimikappale on erityisen toimiva.

Honeysuckle Rose (80) On mehukas soundtrack tupla-albumi, jossa Willien lisäksi äänessä on Emmylou Harris. Tältä levyltä löytyy yksi Nelsonin tunnetuimmista kappaleista On The Road Again.

Somewhere Over the Rainbow (81) 1940-luvun pop-standardeista koostuva levy on myös kunnianosoitus Django Reinhardtille, Nelsonin idolille. Erittäin hyvätunnelmainen kuuntelulevy, jota ei ole pituudella pilattu(28min).

Always on My Mind (82) Inkkari-Willie vasten sinertävää taivasta ja vuoristomaisemaa tekee tästä levynkannesta ikonisen. Jonkinmoinen sisarlevy mega-albumi Stardustille (78), yhtälailla tehdään pakahduttavia cover-versioita tunnetuista kappaleista. Etenkin levyn nimikappaleessa on kaikki kohdallaan.

Tougher than Leather (83) Täysin omaa ja uutta materiaalia pitävä levy sitten Red Headed Strangerin. Verevä ja tutkimisenarvoinen levy.

Half Nelson (85) On duettolevy, toimiva sellainen. Neil Young. Merle Haggard ja jopa Santana ja Julio Iglesias duetoivat tällä levyllä. Julion ja Willien nöyrästi nimetty: To All The Girls I've Loved Before oli myös miljoonahitti.

Across The Bordeline (93) Yksi ysärin parhaimpia Willie-levyjä. koostuu enimmäkseen hyvällä maulla ja soittotaidolla esitetyistä cover-biiseistä, mutta pitää sisällään muutaman Willie-originaalin ja yhdessä Bob Dylanin kanssa kirjoitetun kappaleen Heartland.

Spirit (96) Tällä levyllä Willie palasi ryminällä uusien laulujen pariin. Espanjalaisvaikutteita sisältävä albumi on yksi Nelsonin parhaista.

Teatro (98) Teatro on hyvä laadullinen jatke Spiritille (96). Tuottajan puikkoihin on saatu Daniel Lanois, joka luo levyllä erityisen, vähän elokuvamaisen äänimaailman. Yksi omia suosikkejani Willien tuotannossa

Songbird (06) Uuden vuosituhannen alku oli vaisumpaa aikaa, mutta tämä Ryan Adamsin tuottama Songbird on yksi tuon ajan valopilkuista. Tosin Nelson itse pitää levyä enempi Ryan Adamsin näkemyksenä hänen musiikistaan.

Band of Brothers (14) Tämä albumi oli ensimmäinen 2010-luvun omien laulujen sarjassa. Valtaosa levyn biiseistä on tehty yhdessä tuottaja Buddy Cannonin kanssa. Metodina Willie on lähettänyt kitarademoja biiseistään Cannonille, joka on tehnyt biisit valmiiksi, jonka jälkeen Willie on laulanut niihin vokaalit.

God's Problem Child (17) On toinen ja vielä vahvempi Willien ja Bud Cannonin yhteinen laulukokoelma. Levyssä oli julkaisuhetkellä testamentin makua, sillä ennen sen julkaisua liikkui huhuja Nelsonin kuolemasta. Kuten tiedetään ura on jatkunut tuosta vahvana ihan näihin päiviin asti. Nimikappaleessa duetoi Willien kanssa itse Leon Russell. Kyseessä on herran viimeisimpiä levytyksiä ennen kuolemaansa.

First Rose of Spring (20) Tämä enimmäkseen lainabiiseistä koostuva albumi on tuttua ja sydämeenkäypää Willie Nelsonia. Laulu on edelleen hyvässä terässä. Tämänkin levyn jälkeen on tullut puolenkymmentä Nelson-plattaa ja jonkin haastattelun mukaan Willien tähtäimessä on luku: 100. Että eipä tässä faneilla mitään hätää ole, jahka me emme kuole vanhuuteen ennen Willietä.

Jos Nelsonin levyjen pöyhiminen kiinnostaa laajemmassa mittakaavassa, niin tältä Texas Monthlyn sivuilta löydät arviot jokaisesta sadastaviidestäkymmenestä Willie Nelson platasta: https://www.texasmonthly.com/interactive/big-list-willie-nelson-albums-ranked/

Loppuun vielä videoklippi Across The Bordeline levyn toisesta Willie-originaalista Still Is Still Moving To Me. Tässä esityksessä tiivistyy mielestäni Willien vahvuus, miksi hän on pysynyt relevanttina ja kiinnostavana artistina: hän todella tarkoittaa mitä hän laulaa. Myös kitaraansa hän piiskaa tässä ansiokkaasti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti