sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Hearthill - TTT-Klubi. Tampere. 29.4.2023.

Millainen on tyypillinen Hearthillin kuuntelija? No, oletettavasti hän on 80-luvun lopulla nuoruutensa elänyt ja tänä päivänä mittarissa on noin viisikymppiä, ehkä vähän alle tai yli. Tältä se näyttikin kun katsoi liki täyteen myyneen TTT-Klubin yleisön ikäjakaumaa. Itse toki napsahdan tähän määritelmään mainiosti.

Hearthill oli nuoruudessani tavallaan oma salaisuuteni. Aika niukalti tuolloin jaoin bändin musiikin hienoutta kenenkään kanssa. Bändin tiivis ja nousujohteinen levytysura vuosina 1988-92 tuli otettua hyvin haltuun. Ensimmäisen Hearthill (88) levyn hurmoksellinen rockenergia, Cut Upin (89) koherentti syystunnelma, Graveyard Party Bluesin (90) rokkaava rockabilly-vaihde, sielukkaan Soul Tattoon (91) kuningasbiisit, kuten Gas Station, Lucky ja Kid Universe. Ja kaikki huipentui koherenttiin ja tuossa ajassa moderniin pop/rock-levyyn Lost In The Limbo Zone (92), joka on mielestäni bändin nousujohteisen uran huipentuma. The Other Side, Happy, Who Are You To Judge Me, Religious Mood, Shine On Moon ym ym. Hyvien biisien lista tuolla levyllä on pitkä. Jälkihöyryissä tippui eetteriin vielä varsin makoisa Lost Tunefish (95), joka tunnetaan enemmän Jussi Sydänmäen soolotyönä, vaikkakin muu bändi on usealla raidalla mukana.

Nyt ollaan 2020-luvulla ja Hearthill julkaisee toukokuussa ihka uuden studioalbumin nimeltään The Love Circus (23). Mahdoton pääsi tapahtumaan, sillä ennustin kolmen vuoden takaisen Tampereen Klubin keikan jälkeen, että bändi tuskin tulee koskaan julkaisemaan uutta materiaalia. 

Levyn ensimmäinen sinkku Will I Ever See My Love Again? on nostanut odotuksia tulevaa albumia kohtaan. Haikean kauniissa balladissa on kaikki Hearthillin tunnusmerkit, Ufo Mustosen haikea jousi, Samuli Laihon tyylitajuinen kitarointi ja Jussi Sydänmäen suorastaan pakahduttava tulkinta, jossa tunnistettava fraseeraus saavuttaa vanhan hyvän lauluilmaisun tilan ja jopa ylittää sen. 

TTT-Klubin keikka oli jaettu kahteen noin 45 minuutin settiin. Ensimmäinen setti piti sisällään useita kappaleita tulevalta levyltä. Setti oli energialtaan vähän tunnusteleva, mutta kauttaaltaan varmaotteinen. Voi olla, että rokkivaihetta vähän säästeltiin ja tietty seesteisempi meininki oli tietoinen ratkaisu. Toki itse elin tämän setin täysillä mukana alusta loppuun. Vasta jälkikäteen jutellessani kavereiden kanssa, kuulin että ei ollut ihan lähtenyt. Saattoi ehkä vähän komppi laahata, mutta voittopuolisesti oltiin mainion tekemisen äärellä. 

Toinen setti oli huomattavasti energisempi. Jussi Sydänmäen laulu- ja liikeilmaisu vapautui täysin. Kuten edellisessäkin keikka-arviossakin mainitsin https://homesickhounds.blogspot.com/2020/01/hearthill-klubi-tampere-1212020.html, niin Sydänmäen lavaliikehdinnässä on paljon mickjaggermaista meininkiä, tosin kiivaammalla ja vähän kulmikkaammalla tyylillä. Jalat ponnahtivat helposti ilmaan ja välillä meinattiin nousta käsillä seisontaankin kesken biisin. 

Koko bändi keitti toisen setin todella kuumaksi. Vanhat ja uudet biisit seurasivat toisiaan, enempi oltiin tietty kiinni vanhoissa klassikoissa. Love Rain On Me viritti yleisöä, eka levylta ripattu He's Alright toimi vallan mainiosti, puhuttamattakaan aikoinaan vain singlenä julkaistusta Rock-a-Billy Guy tsipaleesta, joka oli yksi keikan kohokohdista. Tällainen kiivaampi, rockabillymeininki sopii bändille hyvin livetilanteessa. Väkivahvan TTT-Klubin keikan encoreiksi valikoituvat juuri julkaistu, hyväntuulinen "vappusinkku" Blue Fool ja Lost In The Limbo Zonelta löytyvä kiivas Seeking, Finding, Losing, joka nousee livekättelyssä siivilleen. Aivan pidättelemätön veto ja mainio päätös keikalle. 

Keikan jälkipöhinöissä pääsi vaihtamaan pari sanaa tekijöiden kanssa. Varomattomasti heitin toiveen ilmaan useammastakin uudesta Hearthill - albumista tulevaisuudessa. Mutta odotetaan, että The Love Circus saapuu levykauppoihin. Tämäkin on aivan päräyttävä uutinen tälle jo kypsään ikään ehtineelle fanipojalle. Oli myös kiva kuulla satunnaisia katkelmia ihmisten puheista ja Hearthill-suosikkibiiseistä. Esimerkiksi Lost Tunefishin (95) mainio Huge Metal Cube Blues oli soinut jonkun rouvan päivän soundtrackissa. Tässä ehkä ainoa livevideo tuosta kappaleesta:




2 kommenttia:

  1. Taattua Taunoa oli taas tämäkin. Oli hieno olla keikalla kanssanne, kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos
    Hyvin samoin aatoksin iltaa muistelen täällä Turun päässä. Minullekin Hearthill oli ja on sellainen "minun oma bändi". Kulkenut ensisinkusta tähän päivään saakka vankasti mukana. Ja kohtahan onkin tavastian keikka ja uusi kiekko. :-)

    t Kekke

    VastaaPoista