perjantai 20. heinäkuuta 2018

Nick Cave & The Bad Seeds - Pori Jazz. 19.7.2018

- Tää keikka oli paras koskaan näkemäni...tai ainakin se menee Top kakkoseen. 
kuulin nuoren naisen sanovan poistuessani Kirjurinluodon portista. Olen ihan samaa mieltä, mutta en millään muista mikä se toinen erinomainen keikka oisikaan?

Nick Cave and The Bad Seeds tarjosi Porin vielä aurinkoisessa illassa sellaista mustapukuisten setämiesten sielunhoitoa, että oksat pois. En olisi uskonut, että Niilo Luola pahoine siemenineen on näin hyvä. Olen kyllä lukenut ja kavereilta kuullut erinomaisista keikoista, kuinka Cave ja hänen  bändinsä lavapreesens on kohonnut aina uudelle tasolle. Nyt käynnissä olevalta Skeleton Tree - kiertueelta on kuulunut vain hyvää sanomaa bändin liveotteen suhteen.

Meni vuosia, jopa vuosikymmeniä ennen kuin sain aikaiseksi mennä Caven keikalle. Erinomaisuuden ylistys oli saanut minussa vuosien aikana hienoisen vastareaktion: "Ei se voi olla niin hyvä? Varmaan yliarvostettu heppunen? Ehkä jotain samaa hurmoksellisesta feikkiefektiä kuin Pearl Jammissa ja Radioheadissa" Kaikki niitä kehuu, vaan voiko ne olla livenä enemmän kuin osiensa summa? Kyllä ne voi olla ja ne oli.

Helvetti. Miehessä ei ole mikään muuttunut 30 vuoteen. Sama musta puku, sorja varsi ja hemmetin hyvässä kuosissa olevat polvet, nyt on harrastettu slaavikyykkyä ja modernia tanssia yli normitarpeen. Liki kuusikymppinen Cave oli uskomattoman sähäkässä fyysisessä iskussa. Onko hän vielä kymmenen vuoden päästä? Sitä en halua miettiä.

Keikka alkoi uusimman Skeleton Treen(16) rauhallisella, mutta vahvan intensiivisellä Jesus Alone kappaleella. Skeleton Treen teon aikoihin Nick Caven teini-ikäinen poika kuoli tapaturmaisesti pudottuaan kallionkielekkeeltä. Tämä traaginen kokemus myös heijastui Skeleton Tree(16) levylle, joka ei ole mitään aurinkoisen päivän musiikkia. Vaan onko mikään muukaan Cave-levy luonteeltaan kevyt?


Jo alusta alkaen Nick Cave otti vahvasti kontaktia yleisöön, tuijotti, kätteli, tuli liki, lihaksi ja meidän mustaksi pastoriksi. Hell Yeah, sitä Niilo todellakin oli, meidän torstai-iltapäivän ylipappi, sielunmessumme hurmoksellinen johtaja. Ensimmäisen Bad Seeds albumin From Her To Eternityn(84) nimikappale kasvoi uskomattomiin mittasuhteisiin, itseään piiskaava Nick Cave löi löylyä isolla kauhalla. Me avuttomat opetuslapset vain vikisimme mukana tämän hurmoksellisen numeron aikana. Olen katsonut kappaleesta erittäin pätevän livevideon 80-luvulta, mutta tämä versio oli parempi, HUOMATTAVASTI PAREMPI!

Minun ehkä pitäisi rauhoittua ja pysyä asiassa, kertoa ehkä kuinka tavallinen tallaaja ja kuolevainen sankarimme loppujen lopuksi oli. Mutta hän ei ollut, pelkästään hänen esiintulossa aurinkoiseen porijazz-iltaan loi epätodellisen tunteen, kuka ei kuulu joukkoon, kuka kuuluu zombieiden hautausmaalle? No, te sen tiedätte. Ainut vähän turhamainen piirre Cavessa oli alati toistuva pyyntö saada puhdas nenäliina tai huivi johon sai pyyhkiä nenänsä.

Keikan yksi lukuisista huippukohdista oli kappale Red Right Hand, jossa Nick pyysi lavalle tanssimaan hyvin "luomutilassa" olevan keski-ikäisen miehen, ei siis minkään mallipojan. Eikä siinä kaikki, Nick antautui herkkään tanssiin miehen kanssa ja tanssin lopussa Cave joutui melkein vienon lähestymisyrityksen kohteeksi. Oijoijoi, mitä draamantajua maestrolta.

Pelottomuus, äärimmäisen rohkea heittäytyminen kohti yleisöä. Miten hän sen teki? En tiedä, hän vain teki sen. En olisi uskonut, että loppujen lopuksi Nick Cave tulee yleisön joukkoon, kävelee ohitseni ja nousee mikserikopin päälle. On kokoajan kosketusetäisyydellä...niin taisin hipaista häntä kuin fanaattisin fanipoikanen konsanaan. Miten hän sen tekee? Liikuttaa meitä, laulattaa meitä, pitää meitä otteessaan? Caven back-kataloogihan musamaastoltaan jopa keskinkertaista runorokkia, jota täydentää Caven alati banaalit sanoitukset paholaisista ja surmatuista tytöistä. Nämä latteat murhaballadit, ketkä tällaisia oikeasti miettii? Minä en ainakaan. Mutta kuka tahansa muu artisti ei saisi tätä tuotantoa nostettua tällaisiin mittasuhteisiin, ei mitenkään. 


Vedän sanojani takaisin Nick Caven back-kataloogin heikkoudesta. Puhuin aikalailla paskaa. Tender Prey(88) ja The Good Son(90) ovat mykistäviä levyjä ja täynnä erinomaisia aikaa kestäviä kappaleita. Myös käyntikorttini artistiin. Let Love In(94) helposti sulava, mutta ärhäkkä Bad Seeds-lätty. Boatmans Call(97), en ole koskaan omistanut kyseistä levyä. Onko se hyvä? Toka vika Push The Sky Away(13) on hieno runollinen taideteos, melkein suosikkini Nick Caven tuotannossa. Ehkä Unohdan Grinderman-vaiheen ja samoihin aikoihin julkaistun melskaavan Dig Lazarus Dig(08) levyn. Oliko artistin fokus näinä vuosina hieman hukassa?

Keikan lopussa Cave talutti lavalle messuamaan kolmisenkymmentä opetuslastaan yleisöstä. Lausui epistolaansa, välillä istutti ja nostatti opetuslapsiaan. Toka vika kappale Push The Sky Way rauhoitti ja summasi illan. Ihan viimeinen, uusimman levyn Rings Of Saturn valoi toivoa ja korosti hetken merkitystä:  "And this is the moment, this is exactly where she is born to be Now this is what she does and this is what she is"

Kyllä, ehkä paras keikkakokemukseni ikinä. Uskotko sanaani? Mene Nick Caven seuraavaan sielunmessuun, niin uskot varmasti. Aamen. Jotain unohdin. Bändi. The Bad Seeds. Ilman bändiään homma ei olisi onnistunut. Bändin kehuminen olisi oma juttunsa, mutta kerrotaan nyt Caven muun muassa leffamusan teosta tutun aisaparinsa Warren Ellisin vimmainen viulun soittoperformanssi, jossa hän ei oikeastaan soittanut viulua, vaan tanssi oudolla tavalla viulu sylissään. Tyylikkäitä kavereita koko bändi. Se muistelemani From Her To Eternityn liveversio olikin Wim Wendersin hienosta Berliinin Taivaan Alla - leffasta.


7 kommenttia:

  1. Hieno keikka-arvio. Olet jopa kehittynyt, ehkä :) Jotenkin hauska kuvitella Caven ukko Suomen helteessä pukupäällä. Mitä tulee Grindermaniin, niin en siitä oole samaa mieltä ukkohan teki hienoa kamaa silloinkin. Kiitos taas sedälle arviosta ja mahtoi olla saatnan kuuma teltassanne . ps. Näin muuten tuossa toissa päivänä peräti kaksi liftaaja mimmiä Nokian moottoritien päässä rinkkoineen. Kuka enää liftaa, mutta hyvä nousi kun kyltissä luki Pori. Kenties he olivat ne jotka sanoivat, että tämä oli paras keikka ikinä. Uskon niin :)

    VastaaPoista
  2. Tattista :) Oli terhakka pläjäys. Oli kuulemma Nick Cave aiemmin päivällä käynyt Tampereella Vapriikissa Marilyn-näyttelyssä :)

    VastaaPoista
  3. Loistava keikka tai pikemminkin yhteisöllinen performanssi. Oli kyllä tämän haltioituneen arvioinin väärtti. Ja Boatman's Call on loistava levy. Sen liveversioita tuli koettua Ruisrockissa vuonna 97.

    VastaaPoista
  4. Olin myös Ruisrockin-97 keikalla. Muistikuvia ei suuremmin jäänyt, paitsi että hyvä oli. Tää Porin veto oli kyllä ihan omaa luokkaansa. Huh, missä tulikaan oltua, vähän kuin herätyskokous tai shamaanirituaali kun lumoutuneina annoimme Nick Caven johdattaa meitä syvemmälle mysteereihin. Performanssi tosiaan, yhteisöllinen sellainen.

    VastaaPoista
  5. Oliko Nick Caven keikka sittenkään paras kokemani? Ohitse ajaa sittenkin yksi keikka, Bruce Springsteenin ja E Street Bandin yli nelituntinen keikka Olympiastadionilla v.2012.
    https://homesickhounds.blogspot.com/2012/08/bruce-springsteen-and-e-street-band.html

    Nick Caven keikka oli tiukempi, mutta Brucen keikka oli enemmän, se oli melkein liikaa ja siinä oli kaikki.

    VastaaPoista
  6. Jahas, sinäkin olit siellä! Me vietettiin jazzeissa oikein mukava torstai, joka huipentui upeaan keikkaan. Täytyy tunnustaa että Nick Cave on minulle aika vieras mies mutta ymmärrän nyt kyllä täysin sen hypetyksen mitä hän saa aikaan :D

    VastaaPoista
  7. Sielläpä hyvinkin ;) Torstaina oli kaikin puolin hieno kattaus ja kelikin oli kohillaan.

    VastaaPoista