Ensi alkuun on ilmoitettava, että seuraavat mielipiteet ovat henkilökohtaisia, kärjistyneitä ja tunteen värittämiä. Tosin vaakakupissa painaa oma käsitykseni länsimaisesta populaarimusiikista, ennen kaikkea maanläheisemmän rytmimusiikin arvostus, eli rock’n’ rollin. Ketä voi kutsua Popin Prinsessaksi tai Kuninkaaksi? Millainen titteli se oikein on ja kuinka tarpeellinen? Kun Herra Jackson siirtyi manan maille, niin kuinka paljon se heitti vettä myllyyn äskeisen Madonnan konsertin suhteen? Nyt tai ei koskaan, tämä on ainutlaatuista, kuinka Suomea nyt hellitäänkin mielettömällä konserttielämyksellä jne.
Periaatteessa minä en vihaa Madonnan musiikkia, ”Ray of Light” on ihan pätevä levy, enkä Madonnaakaan ihan täysin prosenttiyksiköin, mutta tunnen suurta vastenmielisyyttä sen suhteen kuinka sokeasti ihmiset halusivat päästä katsomaan Madonnan konserttia, myös sellaiset jotka eivät hänen musiikistaan ole juurikaan perustaneet. Niin, kyseessä lienee Suomen euroviisujen kaltainen ”once in a lifetime” tapahtuma, suurin konsertti ikinä, poptaiteen ylivoimaisin kliimaksi maamme kamaralle.
Tämä poptaide onkin vasta kummallinen juttu, se aiheuttaa itsessäni suuren vastenmielisyyden tunteen. Pidän suurten viihdeartistien konsertteihin kuuluvan rouheaa ja rokin värittämää musiikillista ydintä, arvostan musiikkia joka on soitannollisesti riittävän taidokasta, tunteenomaista ja mahdollisuus mennä spontaanisti sivuraiteillekin, nostaa luovalla tavalla konserttielämystä uudelle tasolle. Niin, miksi sitä kiertelemään, olen rokkikeikkojen mies, en tällaisten teennäisten megapoppikonserttien. Mutta voihan Madonna kaikki nuo kriteerit jollekin toiselle ihmiselle täyttää ja ylittääkin, mutta mikään ei tee hänestä rokkimimmiä, kuin esimerkiksi Patti Smithistä tai Chrissie Hyndestä.
Mutta tämäkään ei selitä kaikkea inhoani Madonnaa kohtaa. Madonnan joka ottaa valtuuksia miespuolisilta viihdeartisteilta, on itsenäinen, määrätietoinen(paljon määrätietoisempi kuin monet rokkarit, ehkä juuri siksi tavattoman tylsä), pitää kakskymppistä rakastajaa, tekee kaikkensa että pysyy nuorena…Bang! Tässä on se tärkein ero rokkareihin(myös naispuolisiin), heidän ei tarvitse näyttää ikäistään nuoremmilta, ei enää, kun Rolling Stones on raivannut tien aurinkokuivatulle nikotiini-iholle. Madonna yrittää olla edelleen ulkoisesti nuori, rokkareille riittää olla sisäisesti nuori. Madonna on vanha folioitu kermaleivos, jonka sisus on jo pahoin pilaantunut, se näyttää ja ehkä kuulostaakin hyvältä mutta se ei enää pysty heräämään henkiin tai uusiutumaan…niin, milloin Rollarit ovat uusiutuneet viimeksi? Pointtihan on siinä, ettei heidän tarvi, koska he ovat parhaimmillaan uskollisia omille juurille, alkukantaiselle bluesille ja rytmimusiikille.
Yhtään keikka-arvostelua en ole lukenut Madonnan konsertista, mutta voin kuvitella että ne ovat yksipuolisen ylistäviä, median on paree tässä kohtaa vaan hypettää. Voin vain todeta; onneksi en ollut paikalla, kiitos ja anteeksi!
Paitsi viime tingassa luin Ilta-Sanomien arvostelun...Madonna oli hypännyt yleisön sekaan, siitä pointseja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti