sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Eppu Normaali. Laukon kartano. 5.7.2024.

Kaksitoista vuotta sitten Soundin haastattelussa Pantse Syrjä kertoi, että on alkanut kiemurtelemaan asian kanssa, kun häneltä kysyttiin uudesta levystä. Pari vuotta sitten Martti Syrjä samaisen lehden haastattelussa totesi, että Eppu Normaalilta tuskin tulee enää uutta levyä. Ehkä me fanitkin ollaan jo asia hyväksytty, jos levyä tule, niin sillä selvä.

Minulle asia on kai viimein ok, en enää kaipaa uutta levyä. (vaikka olen sitä niin ***vetin pitkään odottanut) On vaikea uskoa, että Eppu Normaali voisi palata vielä vuosien 1978-1993 tasolle. 2000-luvun levyt Sadan vuoden päästäkin (04) ja Syvään päähän (07) olivat kyllä soitannollisesti päteviä tekeleiltä, mutta harvemmin niihin tulee itse palattua, vaikka ns.hittien takaa löytyy kovia albumiraitoja, kuten Juha Torvisen säveltämä sujuva Vahingossa vain, reipas ja vanhasta Who:sta muistuttava Kuumemittari ja mietteliäs Minkäs teit. Periaatteessa Syvään päähän (07) albumi oli askel oikeaan suuntaan, vanha veikeys ja irtonaisuus oli palannut soitantoon ja Martin lyriikkaankin. 

Edellisen kerran näin Eput livenä Tampere Soi – festareilla Hakametsän parkkipaikalla. Tuon keikan piti olla itselleni viimeinen. Sen verran suuri pettymys se oli, etenkin Pantsen päin persettä menneen kitaroinnin takia. Nyt Vesilahden viihtyisässä Laukon Kartanon miljöössä tilanne oli toinen. Oliko kahden vuoden keikkatauko tehnyt tehtävänsä, sillä nyt meille esiintyi varsin virkeä Eppu Normaali. Tällä kertaa soitto toimi hyvin. Pantsen kitara löysi oikeat nuotit ja välillä meinasi yltyä revittelyynkin. Myös Juhan näppäilyt miellyttivät tuttuudessaan korviani. Eikä hän soittanut automaatista käsin, tosin, vaan ihan aidosti livenä.

Eppu Normaalin musiikki herättää itsessäni voimakkaita tunteita. Bändit biisit ja albumit ovat kuin tienviittoja menneisyyteen, eri vuosikymmeniin ja etenkin tuntemiini ihmisiin. Melkein jokaisesta ystävyyssuhteestani löytyy Eppu Normaali-yhteys, kuinka sinä ja tuona vuonna oltiin Eppujen keikalla, kuinka hoilattiin Tahroja Paperilla matkalla Limingan nuorisoseuran talolle vuonna 1990. Eppu-keikkoihin liittyvät muistot ovat yhtä aikaa musertavia ja hoitavia, kuinka toivoisin parhaan ystäväni olevan tänään ja täällä laulamassa kanssani Eppujen ikuisia veisuja. Mutta se ei ole mahdollista, miksi se ei ole mahdollista? Olen ehkä ikääni nähden turhan sentimentaalinen, kuinka tosissaan otan bändin musiikin ja kuinka paljon se minulle merkitsee, yhä edelleen.

Keikka jakautui kahteen noin tunnin mittaiseen settiin. Ilta potkaistiin käyntiin Rupisia riimejä (84) levyn alati riemukkaalla kappaleella: Taivaassa perseet tervataan. Huomasin, että kappale ei nostattanut mitään yhteislaulumyrskyä, eli saattoi olettaa, että kappale on suurimmalle osalle yleisöä hivenen tuntematon. Itselleni se oli ehkä juuri se paras aloitusbiisi, mitä Eppu-keikalta voi vaan toivoa.

Ensimmäiselle puoliajalla bändi ripotteli mukaan miellyttäviä harvinaisuuksia, kuten Aku ja Köyhät Pojat (83) levyn Onnellinen hetki elämässä. Tämä aikanaan television koukuttavaa voimaa kritisoiva kappale sopi mainiosi tähän päivään, jossa keskustelu älylaitteiden käytön rajoittamisesta käy kuumana:

Puhelimen johdon seinästä irti tempaisen
Sen, televisioni johdon juuresta katkaisen
Rikon radioni, ja kelloni vedän
Vessanpöntöstä alas, tämän erän

Ehkä Eppujen pitkän uran suosikkilevyltä: Valkoiselta kuplalta (86) tuli ilahduttavan monta stygeä. En saa mielestä sinua oli raikas poiminta, samoin kuin Kun jatsia kuunneltiin. Tuossa kappaleessa kuuli ja tajusi kuinka hienoa Eppujen soitto voi parhaimmillaan olla. Todella hienosti rakennettu kappale, joka suorastaan imaisi takaisin 80-luvulle. Kaikki oli niin kuin ennenkin, ehkä vähän paremminkin.

Ensimmäisellä puoliajalla kuultiin harvinaisuuksien ohella varmoja Eppu-hittejä kuten Akun Tehdas, Vuonna 85 ja setin päättävä Historian suurmiehiltä (90) löytyvä; Kun olet poissa. Tässä kohtaa olin siirtynyt jo kauemmas lavalta kaljaa jonottamaan ja kuulin, että Martin laulu tuli napsun tai parin myöhässä. Sama laahaavuutta löytyi myös Imperiumin Vastaiskulta (88) löytyvältä, ehkä parhaimmalta Eppu-veisulta: Näin kulutan aikaa. Enimmäkseen Martin vokalisointi oli hyvällä tolalla ja rokimmissa numeroissa mentiin eikä meinattu. Basisti Sami Ruusukallion tarkka stemmalaulanta piti myös vokaaliosaston hyvin läjässä.

Toinen puolisko keikasta oli varmempaa hittiputkea. Kitara taivas ja tähdet, Afrikka sarvikuonojen maa, Puhtoinen lähiöni, Murheellisten laulujen maa…vai tuliko se jo eka puoliskolla? Pantsen vetämä, vähän väkinäinen, Baarikärpänen, ei ollut tällä kertaa väkinäinen. Pantsen laulu pelasi ja tämä hassun hauska ryyppylaulu tuntui taas pienen hetken relevantilta.

Mitään suuria yllätyksiä settilistasta ei enää löytynyt. Encorena soitettu Sotilaallinen tyhjiö. Tässäkin yllättävän ajankohtaisessa kappaleessa Martti  yllytti yleisön tuhmaan yhteislauluun:

Kas näin tulee huolehdittua,että asiat menee päin vittuaNäin tulee huolehdittua,että asiat menee päin vittua

Viimeisenä kappaleena soi Valkoisen kuplan eeppinen Kaikki häipyy on vain nyt, tuo Martti Syrjän lyyrinen taidonnäyte, joka hiveli katkeransuloisesti melankolista sisintäni kävellessäni ulos Laukon kartanon porteista kesäisessä illassa.

Lapsuuteni kesät sumuun vajonneetPalasiksi muistojeni läjään hajonneetPalapelin kokosin paksuin rukkasinIhmetellen minne kaikki palat hukkasin

Voi olla, että tämän jälkeen bändi soitti vielä biisin jos toisenkin, mutta itse olin jo saanut sen minkä olin tullut Eppu Normaalin keikalta hakemaan, hoitavan nostalgiamatkan nuoruuteni. Kyllä näitä veisuja jaksaa edelleen kuunnella. Keikan jälkeen Eppu-levyt ovat olleet taas tehosoitossa.

Tässä vielä yksi näistä Valkoisen kuplan helmistä ensiesityksessä Hittimittarissa vain 38 vuotta sitten.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti