Arppa. Laukon Kartano. 6.7.2024

Arppa on tällä hetkellä jonkinlainen musiikillinen ilmiö, se yhdistää vanhemmat ja nuoret sukupolvet. Parikymppiset fanit kerääntyvät eturiviin ja laulavat biisien mukana. Keski-ikäiset musapoliisit nyökyttelevät hyväksyvästi kauempana, vasen jalka rytmikkäästi napsaten. Jos perjantaina Eppu Normaali Laukon kartanossa edusti Suomirokin menneisyyttä, niin Arppa on tämä hetki ja tulevaisuus.

Arpan rento ja jännällä tavalla puhelaulettu materiaali luo siltaa myös rap-musiikin suuntaan, ainakin jonkin verran. Kaikkinensa Arppa bändeineen sulattaa yhteen monenlaisia musiikillisia vaikutteita, on helkkyvää banjoa ja kesäillassa laulettua baddingmaista herkistelyä, välillä mennään lujaa freejazzin suuntaan ja kielisoittimet menevät ihan omia latujaan, mutta pitävät homman kasassa. Bändin keskinäinen kemia vaikuttaa ainutlaatuiselta, lavalla on kuin neljä koko ajan nauruun purskahtavaa pikkupoikaa, jotka uskaltavat leikkiä soittimillaan ja samanaikaisesti pysyvät musiikillisesti samansuuntaisina. Pienet mokat ja rajojen ylitykset pitävät yleisönkin herkästi varpaillaan, tekemisen ilo tarttuu ja ollaan yleisöä myöten kaikki samassa musiikillisessa messussa. Yhteisöllisyys on se juttu. 

Arpan oma laulustaili voi olla monelle se kynnyskysymys. Ainakin se oli alkuun itselleni. Mietin monesti, että laulaako tämä nuori mies tahallaan päin persettä, paitsi, että eihän se laula lainkaan huonosti. Kyse on tyylistä, väräjävästä ja vähän mumisevasta laulusoundista, joka saa ajoittain luulemaan, että laulu ei mene nuotilleen oikein, vaikka se sittenkin taitaa mennä. Arpan uniikki ilmaisu välillä puhkeaa kukkaan, kuten tuoreimman Valeria (23) - albumin herkimmissä numeroissa: Luulin että ja Kartta väärinpäin sekä tälläkin keikalla kuullussa uudessa kappaleessa Kerran Turussa.

Oli ilahduttava kuulla tällä viikolla Levykauppa Äxän lempilevyni-sarjassa Arppa nostaa yhdeksi  musiikilliseksi esikuvakseen on Bill Withersin, tuon soulmusiikin juurevan kirvesmiehen, jonka musiikissa on kieltämättä samaa orgaanisuutta ja tilan tunnetta kuin Arpan veisuissa.

Laukon kartanon keikka oli ehkä parasta kuulemaani Arppaa tähän mennessä. Edellisen kerran näin Arpan bändeineen Lempäälän Myllyrannan ilmaistapahtumassa kesäkuun alussa. Ei sekään ollut huono keikka, mutta tämän iltainen esitys oli vielä parempi. Viime keväinen G Livelabin konsertti oli myös rautaa, mutta toissa kesänä koettu Uusi Tampere - festivaalin ensikosketus Arppaan oli itselleni vielä tunnusteleva:  - Mitä tämä yleisö oikein mesoaa? Eihän näistä biiseistä saa mitään otetta! ajattelin vielä tuolloin.

Pitkä keikkaputki on hionut bändistä todella svengaavan ja vähän jopa holtittoman. Etenkin kitaristi Ville-Veikko Airaniemen irtonaiset soolot saivat hymyn karehtimaan huulilla, miten hän osasikin tilutella ja irrotella noin paljon putoamatta pois biisistä. Kaksiosaisen keikan aikana kuultiin suuri osa Arpan tuotannosta, runsaasti biisejä kaikilta kolmelta julkaistulta albumilta, sekä ainakin kaksi uutta biisiä. Oliko se BMV:n ostosta kertova biisi julkaisematon? Jäin miettimään. 

Eka levyn Laavalamppuja (20) kappaleihin olen tutustunut vasta keikoilla, sillä levyorientoituneena miehenä, minun pitää omistaa albumi, jotta pystyn siihen kunnolla keskittymään. Ja tuo levyhän on loppuunmyyty jo ajat sitten. Juhani, Laavalamppuja Helsingin hulina ovat löytäneet jo paikkansa minussa. Juhani on selkeä keikkasuosikki, joka taisi jäädä tällä kertaa kuulematta. Sen sijaan eka levyn lopetuskappale, herkkä Kesä sai arvoisensa esityksen.

Arpan kollektiivinen musiikkimessu jätti mukavan näläntunteen sisimpääni. Odotan kieli pitkällä syksyllä julkaistavaa neljättä albumia, jonka pilottisinkuista ensimmäinen, myös Laukon keikalla kuultu: Kavereita Hilma, on muodostunut kevään ja kesän aikana yhdeksi Arppa-klassikoksi, jos klassikko-sanaa voi käyttää näin nuoren kokoonpanon osalta. Myös toinen uuden levyn biisi em. Kerran Turussa on kasvanut kuuntelussa ja on lyriikaltaan varsin syvällisen hyvä tapaus:

On olemassa päiviä, joina oot mun lähellä
Ja päiviä, jotka sietäis haihtua pois jo mielestä
Ja näkeehän sen katseesta, ettei sielläkään oo helppoa
Ku noin vaan koitat kävellä läpi pienen pienestä neulansilmästä